Etsinnässä täydelliset pöytätabletit

Löysin tänään Hemtexin alennusmyynneistä ihanan harmaan sävyisen, aavistuksen siniseen taittavan 100 % puuvillaisen pöytäliinan. Olen jo muutaman vuoden inhonnut meidän ruokapöytää, sillä vanerista tekemäni pöytälevy on alkanut kellertää rumasti ja lisäksi siihen on pinttynyt jos jonkinlaista likaa. Pöytälevy ellei jopa koko ruokapöytä onkin menossa vaihtoon kunhan täydellinen yksilö osuu vastaan, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole vielä tärpännyt.

Yritän jatkuvasti peittää pöytälevyä pöytäliinoilla ja niitä on pikkuhiljaa alkanut kaappeihin kertymään muutama erilainen. Pöytäliinoissa on vain huono puoli niiden likaantuminen ja pesun jälkeen suoraksi saaminen. Tämän vuoksi olenkin suosinut pellavaisia tai pellavamaisia pöytäliinoja. Tälle Hemtexin pöytäliinalle jäi kuitenkin alennusten jälkeen hintaa vain vähän alle 10 euroa, joten päätin sen nyt hetken mielijohteesta ostaa.

Tällä kertaa jäin kuitenkin kaipaamaan pöytätabletteja sen päälle, joita en ole tähän mennessä osannut edes ajatella. Liekö takana sisustustraumat vai mikä, mutta osittain jopa olen kammonnut pöytätabletteja, kunnes tänään eksyin huomaamattani etsimään netistä sopivia.

Voitteko muuten kuvitella että en ole koskaan astunut jalallanikaan sisustusliike Cobelloon, joka sijaitsee Espoon Suomenojalla. Olen aina mieltänyt Cobellon sisustussuuntauksen enemmän sellaiseen countryhenkiseen bling blingiin, mikä ei liippaa edes läheltä omaa sisustustyyliäni. Tänään päätimme kuitenkin ystäväni kanssa kurvata sinne katsomaan nimenomaan pöytätabletteja ja voi luoja mihin taivaaseen astuinkaan. Toki sieltä löytyi juuri sitä countryhenkeä ja vähän myös bling blingiä, mutta kyllä se oli melkoinen karkkikauppa itselle ja kihertelinkin tyytyväisenä valintaani mennä juuri sinne.

 

No nämä kuvien pöytätabletit eivät kuitenkaan ole Cobellosta, vaan Askosta. Cobellossa valinnanvaikeus iski niin suureksi ja toinen toistaan ihanempien pöytätablettien yhteenlaskettu hinta kuudelle nousi omalle budjetille sen verran korkeaksi, etten raaskinut valita niistä lopulta mitään. Ystäväni vieressä manasi kauhukuvia siitä, kuinka lopulta joku lapsista kaataa niille kaakaot tai ystävä punaviinit ja homma oli sillä selvä.

Olin jo etukäteen katsonut Askossa olevan tällaisia paperinarusta tehtyjä pyöreitä pöytätabletteja ja mietin niiden olevan kivan kevyet pöytäliinan kaveriksi. Päätimme siis käydä napata ne, sillä niiden 2,5 euron hintalappu ei paljon lompakkoa keventänyt. Nyt kotiin päästyäni en vain osaa enää sanoa onko ne sittenkään kivat vai ei. Mitä mieltä te olette? Kuten ystäväni sanoi, tulee mieleen sellainen katalogisisustus, eikä todellakaan hyvällä tavalla. Tekisi mieli huomenna palata Cobelloon ja napata ne 8 euron kappalehintaiset 100% juuttiset pöytätabletit.

8 kommenttia “Etsinnässä täydelliset pöytätabletit

    1. Kovin oli suppea valikoima Askossa, näitä ja sitten kahta toista mallia. Meillä taitaa nämä kuitenkin mennä palautukseen, sillä löysin H&M Homesta ihanat juuttiset. <3

    1. Joo nuo pinnatuolit ovat värisävyineen kyllä ihanat, mutta oli virhe maalata ne kalkkimaaleilla, koska ne ei kestä yhtään tällaista kulutusta vaikka onkin suojalakat vedetty päälle. :/

    1. Joo täällä on muutenkin vähän keskeneräistä kun mies päätti repiä ikkunalistat irti ja lätkiä tasoitelaastia seiniin ja nyt homma on jäänyt siihen pisteeseen 😀 Valkoista maalia odotellessa ja uusia ikkunalistoja, niin raikastuisi ilme taas. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *