Porin Asuntomessut yleisesti

Viimeinen viikko Porin Asuntomessuja starttasi eilen ja ajattelin kirjoittaa pienen koosteen omista ajatuksista, kun päästiin viime viikolla vihdoin ja viimein käymään paikan päällä itsekin. Koko alkukesän niitä odotin, sitten fiilis latistui lukemalla muiden siellä käyneiden kommentteja. Olin jo aikeissa jättää ne väliin, kunnes saatiin miehen kanssa yksi vapaapäivä keskelle viikkoa järjestettyä ja suunnattua nokka kohti Poria.

Lähes kolmen tunnin automatkan aikana selailin eri blogeja ja somekanavia napaten parhaita tärppejä, sillä näin kuumana kesäpäivänä kun nämä viime päivät on olleet, ei oikein huvittanut kiertää kaikkia kohteita läpi. Kirjoitin kohteiden numeroita ylös post-it lapuille ja iskin ne kojelautaan odottamaan perille pääsyä. Porteilla tajusin unohtaneeni ne autoon, eikä lopulta auttanut kun kiertää mututuntumalla.

Jotkut kohteet olivat iskostunut mieleeni jo aikaisemmin niiden saamasta mediahuomiosta, joten niille oli helppo suunnistaa. Joihinkin kohteisiin käveltiin sisään ihan fiilispohjalta ja väittäisin, että kiersimmekin lopulta lähes 20 kohdetta.

Koska en ole itse mikään asuntomessukonkari, en pysty vertaamaan aikaisempiin asuntomessuihin, mutta kieltämättä hieman pliisu fiilis näistä jäi. Yksikään kohteista ei aiheuttanut sellaista wow-fiilistä, vaikka monesta löytyikin kivoja yksityiskohtia. Kulkiessani myös rakennusalan ammattilaisen kanssa, tuli messutaloja tarkkailtua hyvin erilaisesta näkökulmasta kuin aikaisemmin. Joka puolella näkyi viimeistelemättömiä kohtia ja jäi tunne, että kohteet on todella kiireellä rakennettu.

Löytyi kohteista silti myös inspiraatiotakin ja nautin kyllä taloissa kiertelystä. Kuvia tuli otettua monipuolisesti kauniisti sisustetuista tiloista ja huomion arvoisista yksityiskohdista. Ajattelinkin jakaa messut kahteen postaukseen, joista tässä ensimmäisessä vain fiiliskuvina omasta mielestäni tyylikkäästi sisustettuja kohteita.

Kuvakoosteessa on kuvia monesta eri messuasunnosta, osan tunnistatte varmasti itsekin, mutta jos jokin mietityttää, niin vastailen mielelläni kommenttikentässä mistä asunnosta jokin kuva on. Kirjoittelen vielä myöhemmin kauniisti ideoiduista yksityiskohdista ja nerokkaista toteutuksista, mutta siihen täytyy paneutua vähän enemmän.

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

6 kommenttia “Porin Asuntomessut yleisesti

    1. Voi kiitos paljon 🙂 Tosi kiva kuulla! Itse huomaan kanssa kiinnostuvani taas sisustusjutuista kun syksy häämöttää jo edessä.

    1. Olen ihan samaa mieltä! En koskaan itse lähtenyt mukaan siihen musta-valkoiseen sisustustrendiin ja ihanaa kun se alkaa olemaan takanapäin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *