Himotuslista vol. 2

Hankintalista, haaveilulista, himotuslista… Millä tätä nyt kutsuisi. Sen pidemmittä puheitta, se näyttää jotakuinkin tältä:

1. Blenderi

Nyt sitä ei ole yliviivattu vaan sen sijaan boldaan sen. Olen entistä varmempi siitä että Boschin yleiskone saa väistyä tehokkaan blenderin tieltä. Boschin yleiskone on ehtinyt meillä olla vajaa 3kk, mutta sen elämä meidän taloudessa on kyllä tullut tiensä päähän, sillä valitettavasti se ei meidän tarpeita täytä. Harmi, mutta eipä tätäkään asiaa olisi saanut selville ilman kokeilua. Ylimääräistä rahanmenoahan tämä toki tarkoittaa, mutta se kestettäköön.

2. Lundian Fuuga -malliston lipasto

Tästä lipastosta olikin mainintaa jo täällä ja se on edelleen vahvasti himotuslistallani ja ajattelin nyt töihin palattuani alkaa säästämään sitä varten rahaa, jos sen vaikka tämän vuoden puolella saisi hankittua.

3. AVA-sänky Double

Tämä on ihan vastikään löytänyt paikkansa himotuslistaltani, kun Hunajaista -blogissa esiteltiin heille tällainen tullut koivuvanerinen versio. Tämä ei ole mikään ajankohtainen hankinta, mutta lisäsin sen tähän kuitenkin niin ei pääse unohtumaan tämä kaunotar. Ihastuin siihen samantien ja aivan ihana idea tuo varavuode/säilytyslaatikko. Näen jo sieluni silmin Eliksen nukkumassa siinä, kun hän keskellä yötä ryntää huoneeseemme nähtyään pahaa unta. Vaihdoimme sänkyä n. 1,5 vuotta sitten kun edellinen lahosi aivan totaalisesti. Nykyinen sänky löytyi kirppikseltä, joten siihen ei montaa kymppiä ole sijoitettu. Kyseessä on Ikean sänky (esittely täällä) melko tilaavievällä sängynpäädyllä ja raivostuttavilla sängynaluslaatikoilla. Laatikot ovat todella pienet eikä sinne mahdu piilottamaan juuri mitään. Tämä AVA-sänky vaatisi myös yöpöytien uusimista, en oikein muutenkaan pidä nykyisistä. Ostin ne joskus vain hätäpäissäni, kun en osannut olla ilman yöpöytiä. Vielä en tiedä haluanko tuon AVA-sängyn mieluummin mustana vai valkoisena, mutta todennäköisesti meille tulisi musta versio, jos makuuhuoneemme muu sisustus säilyy samana.

041013-027.jpg
AVA-sänky Double, kuva täältä.

Lisäksi itse ainakin rakastan sängynpäätyjä, joten sellainen tarvitaan myös tälle uudelle tulevalle sängylle. Ehdinkin jo ihastumaan AVA Roomin Double Basic -sängynpäätyyn mustalla tai harmaalla ruudulla. En kuitenkaan ole ihan varma kankaisesta sängynpäädystä, joten tämä jääköön vielä mietintään.

191012-149.jpg
AVA-sängynpääty Double Basic, kuva täältä.

4. Sohvan verhoilu

Tämä on projekti, joka on aloitettu jo talvella 2013, mutta etenee hieman hitaasti. Sohvan verhoiluprojektista olen kirjoittanut enemmän täällä. Olin tuolloin niin rakastunut sohvaani, enkä meinannut mistään löytää yhtä ihanaa uutta sohvaa, joten olin valmis laittamaan rahat uudelleenverhoiluun. Kangas on maksettu ja puolet sohvan istuintyynyistä on revitty rungosta irti ja selkätyynyjäkin viety muutama kappale ja nyt odotellaan sohvan valmistumista. Valitettavasti olen nyt kohta 3kk katsellut tuota karmeaa rikkirevittyä sohvaa kyllästymiseen saakka ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että en enää halua edes sohvaa kun se on saatu valmiiksi. Toivottavasti näin ei kuitenkaan kävisi, vaan sohva ihastuttaisi uudelleen uudet verhoilut saatuaan. Ja toivottavasti tämä projekti saataisiin pian päätökseensä.

5. DSW -tuoli x2 / DSR -tuoli x2

Arghh, virheistä opitaan ja kantapään kautta. Kissatalouteen ei enää ikinä mitään verhoiltuja tuoleja. Koska sohva voisi olla todella epämiellyttävä muovisena / puisena, on sen oltava verhoiltu, mutta ruokapöydän tuoleissa pehmeys ei ole välttämättömyys. Meillä on tällä hetkellä siis 6 kpl Askosta ostettuja keinonahkaisia tuoleja, jotka olivat todella tyyriitä, mutta ”pakko saada”. Ja omaan tuttuun tapaani, ajattelematta käytännöllisyyttä, ne olivat alta aikayksikön tuhottuja kissojen kynsien toimesta. Pitkään mietin niiden uudelleenverhoilua tullen siihen tulokseen, että kangaspäälliset imisivät vain hirveät määrät kissankarvaa, sillä kissat tykkäävät makoilla tuoleilla piilossa Elikseltä ja koiraltamme.

Uudet tuolit himottaa ja koska design on alkanut houkuttelemaan, niin mitkäs muutkaan tuolit kun Charles ja Ray Eamesin DSW- tai DSR-tuolit. Tosin niitä riittäisi meille vain kaksi kappaletta, enkä ole päättänyt haluanko ne puu- vai teräsjaloilla, mutta ehdottomasti valkoisina. Taidan kyllä kallistua DSR-tuoleihin, sillä silloin ei tarvitsisi miettiä puun värin riitelemistä kaikkien muiden puisten huonekalujen kanssa ja toki nuo DSR-tuolit ovat edullisempiakin. Sitten haluaisin kaksi puista tuolia, jotka saisivat olla mustia ja hyviä vaihtoehtoja olisivat mm. Hay J77 tai joku samankaltainen edullisempi tai sitten Muuton Nerd -tuoli. Sitten muutaman feikki-Artek-jakkaran voisin käydä vielä hakemassa Askosta varatuoleiksi, jotka saisi johonkin nurkkaan pinottua päällekäin, sillä uuden pöydän ääreen ei mahdu vierekkäin 6 ruokailijaa, vaan tarvittaessa 2 ruokailijaa saisi laitettua pöydän molempiin päihin.

7bb65e7fb7bc492f5c113d1f8f3ca5c2_f3925.j
DSW-tuoli, kuva täältä.
101ceb8ea0894997c6ee234f8f7cc99e_f3923.j
DSR-tuoli, kuva täältä.

6. Rannekello

Tämä on näitä asioita joita en ikinä olisi voinut kuvitellakaan haluavani. Syytän siitä ihania suomalaisia muotibloggaajia, jotka saavat kultaiset rannekellot näyttämään niin kauniilta siroissa ranteissaan. Osasyynä myös C, joka alkoi vuoden vaihteessa katselemaan itselleen rannekelloa netistä, joka innoitti minua katselemaan naisten rannekelloja. Olenkin nyt jo tovin katsellut erimerkkisiä rannekelloja ja löytänyt top 3:n. Top 3 koostuu ainoastaan Marc by Marc Jacobsin kelloista, ne vain on ylivoimaisesti kauneimpia. Täytyy vain vielä käydä sovittelemassa näitä omaan ranteeseeni, jos se vielä karsii vaihtoehtoja.

80db9cc2-7cb9-42ad-93fb-12981b5720c5.jpg
Rock Chrono Watch, valko-punakultaisena, kuva täältä.

c37647c5-cab2-415f-a4ff-9ac20b2f8dd5.jpg
Rock Chrono Watch, kultaisena, kuva täältä.

cf60b6b5-528c-4664-bf65-6cdf164dfecc.jpg
Henry Skeleton Watch, kultaisena, kuva täältä.

7. Rannekello C:lle

Ja kuten viimeksikin listallani oli, niin myös nyt listalta löytyy C:llekin jotain. Elikä jo edellisessä kohdassa mainittu rannekello, jota hän on katsellut. En nyt ole aivan varma mikä on tämän tärkeysjärjestys C:n haaveilulistalla, todennäköisesti hän haluaa tätäkin enemmän uuden tatuoinnin mutta siitä olemme jo keskustelleet että saa sen vasta häiden jälkeen. C on kuitenkin iskenyt silmänsä Casion sporttiseen Edifice Chronograph -kelloon ja se varmasti hänelle hankitaankin, ehkä synttärilahjaksi? 🙂

EFR_534BK_1AVEF_b.jpg
Casio Edifice Chronograph, kuva täältä.

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *