Kummius

Olen pitkään miettinyt tätä aihetta, oikeastaan siitä saakka kun ensimmäiset ystävät alkoivat lapsia puskemaan ulos maailmaan ja nyt kesästä saakka luonnostellut tätä kirjoitusta enkä tiedä onko se vieläkään ihan täysin julkaisukelpoinen. Jokainen tietää mikä on kummi, mutta kaikki ei ajattele tuota työnimikettä yhtä arvokkaana asiana eikä täytä kummin saappaita. Joku voi ajatella kummiuden vain avunantona lapsen kristilliseen kasvatukseen, toinen taas ajatella sen olevan vain lahjojen ostamista lapselle juhlapäivinä, mutta itselleni se on paljon muuta. Jotkut eivät halua edes antaa lapselleen kummeja, sillä siitä on tullut monelle niin mitätön ja merkityksetön asia.

Vielä ei ole minulle suotu sitä kunniaa, että saisin olla jonkun läheiseni lapsen kummi, mutta tiedän että kun se etuoikeus minulle suodaan, arvostan sitä todella paljon. Se, että joku ystäväni tai perheenjäseneni haluaisi minut lapsensa kummiksi, merkitsisi minulle sitä, että hän luottaa minuun ja siihen, että tulen olemaan läsnä heidän elämässään. Hän uskaltaa antaa minulle vastuuta hoitaa ja auttaa lapsen kasvatuksessa hänen aikuisikään saakka.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sivuilla sanotaan näin: ”Kummina oleminen on paitsi tehtävä myös mahdollisuus erityisen läheiseen ihmissuhteeseen. Kummi on kutsuttu vanhempien rinnalla pitämään huolta lapsesta.”

Kun Elis ristittiin, jäi minulle vahvasti mieleen papin sanat siitä, että kummin tehtävä ei ainoastaan ole olla vanhempien apuna lapsen kristillisessä kasvatuksessa vaan myös auttaa vanhempia arjessa, antaa heille omaa aikaa. Samaa sanoi pappi jo siskoni lasten ristiäisissä. En ole kovin uskonnollinen ihminen enkä varmastikaan pystyisi tarjoamaan lapselle kristillistä kasvatusta. Mutta mitä voin tarjota, on lapsenhoito-apua vanhemmille ja olla aikuinen ystävä ja turva lapselle.

Mielestäni on erityisen tärkeää, että vanhemmilla on mahdollisuus omaan aikaan, olla kahdestaan vaikka vain kotisohvalla tekemättä mitään ja tässä kohtaa kummilla on tärkeä rooli. Ja mielestäni kummin tulee haluta olla kummilapsensa kanssa ja tehdä omia juttuja hänen kanssaan, siis olla aikuinen ystävä lapselle, lapsen ikään katsomatta. Näin itse ajattelen kummiuden. Olisin itse milloin tahansa valmis auttamaan vanhempia saamaan omaa aikaa, tiedän sen nyt omasta kokemuksesta vanhemmuuden kautta. Tuntuu, että aina täytyy olla todella hyvä syy miksi lapsi laitetaan hoitoon. En ole ikinä pyytänyt ketään hoitamaan Elistä vain ollakseni kahdestaan mieheni kanssa kotona ja rentoutuakseni. Aina pitää olla jotain kissanristiäisiä ja kokoajan menossa saadakseen lapsen hoitoon, eikä sen niin pitäisi olla. Eihän se ole omaa aikaa vaan sitäkin stressaavampaa kuin olla sen lapsen kanssa kotona. 😀

Elis on nyt 1,5 vuotias ja pystyn yhden käden sormilla laskemaan monta kertaa Elis on ollut yökylässä, muutaman kerran siskoni luona ja kerran tai kaksi mumminsa luona. Ja joka ikinen kerta on täytynyt olla todella hyvä syy laittaa Elis yökylään, on ollut ystävän häät tai olemme lähteneet yhdessä ulos. Eli ei puhettakaan mistään rentoutumisesta kotona. Emme ole siis Eliksen syntymän jälkeen päässeet montaakaan kertaa mieheni kanssa nauttimaan vain toistemme seurasta. Toki siinä on myös syyttäminen itseäni, koen huonoa omaatuntoa jos laittaisin Eliksen hoitoon ilman hyvää syytä vaikka näin ei pitäisi olla.

Mitä kummius merkitsee teille?