Hankittiin vuoden vaihteessa meille mehulinko ja ollaan sillä linkoiltu kyllä melkonen määrä mehuja, osa kaatunut myös suoraan viemäristä alas. ;D Omia makunystyröitä ei oikein tuo punajuuri ja punakaali houkuttele, hyhh. Pää meinaa tulla kipeäksi pelkästä ajatuksesta. Sen sijaan vihreät mehut, joissa on ollut mm. pinaattia, parsakaalia ja lehtikaalia on uponnut tosi hyvin!
Suklaahimotkaan eivät ole päässeet kasvamaan, koska niitä varten netti on pullollaan jos jonkinmoisia ihania reseptejä terveellisistä herkuista ja löysinkin The Good Morning -blogista proteiinimutakakun, joka valmistetaan pannulla. Reseptiin pääset tästä. Siis voi mun jee miten hyvää se on! Sitä on nyt tehty monena iltana ja yhtenä iltana mies halusi hotkaista kiduksiinsa pelkän taikinan. Olen tehnyt sitä vieraille tarjoiltavaksi, Elikselle välipalaksi ja itselleni ja miehelleni iltapalaksi tv:n katsomisen seuraksi. Omaan makuuni tämä on just niin tuhtia kun mutakakun pitääkin olla, enkä todellakaan pysty syömään kuin yhden neljäsosan tuosta pienestä mutakakusta. Yhtenä päivänä tein sitä Elikselle välipalaksi ja leikkasin pieniksi paloiksi ja hykertelin tyytyväisenä kun hän istui pöydässä ja valinnanvaikeus iski ja hän vuorotellen koski jokaista palaa ja aina lopulta joku niistä päätyi suuhun. Eliksen ruokahetkestä päätyi Instagramiinkin videopätkä. Meillä on Ikean 20 cm halkaisijaltaan oleva paistinpannu ja Kaisan reseptin taikina on kuin tehty sille. Aikaa valmistukseen menee ehkä 5 minuuttia ja syömiseen puolet siitä, hah. Ahmatit!
Raakasuklaan valmistus ei myöskään suinkaan ole unohtunut ja ensimmäistä kertaa uskaltauduin soveltamaan Saaran jo monta kertaa erinomaiseksi todettua reseptiä, johon pääset tästä. Koska meillä oli popamarantit loppu ja halusin suklaaseen rakennetta, päätin murskata joukkoon cashewpähkinöitä ja vielä kaakaonibsejä päälle. Melkein vie tällä kombolla voiton alkuperäiseen reseptiinsä! Viime viikon torstaina vein tätä myös kampaajalleni Anulle ja voitte arvata vastaanoton. 😉 Sen voimilla jaksettiinkin istua taas puoleen yöhön päivittämässä tukkaa ja kynsiä.
Täytyy kuitenkin sanoa, että vaikka kuukauden verran ollaan menty mielestäni oikeasti terveellisillä elämäntavoilla ja muistettu välipalatkin nauttia, en koe kropassani enkä mielialassani mitään muutosta. Vettäkin olen pyrkinyt juomaan vähintään 2 litraa päivässä, eikä silti mitään. Okei, liikuntaa en ole vieläkään lisännyt arkeeni, mutta usein sanotaan että muutoksia pitäisi tapahtua jo pelkällä ruokavalion muutoksella. No ei oo näkynyt. Siitä huolimatta en kuitenkaan aio tammikuun päättyessä sortua herkkuihin ja roskaruokaan, vaan pyrin jatkamaan tätä vielä ainakin helmikuun. Helmikuussa koitan lisätä myös sen urheilun, pikkuhiljaa hyvä tulee. Viimeistään kun pääsemme muuttamaan ja pururata alkaa vain kivenheiton päästä, alan taas lenkkeilemään aktiivisemmin. Polveni ja nilkkani kun ei oikein tuosta asfaltilla pinkomisesta tykkää. Vasta Thaimaan reissullamme annan itselleni luvan hengähtää ja syödä vähän epäterveellisemmin. 🙂
Olen miettinyt ensimmäisen videopostauksen tekemistä koskien raakasuklaan valmistusta, kiinnostaisiko sellainen? Sitä kun kysytään multa usein ja sen valmistus mielletään kovin työlääksi. Tosin en kyllä aio siinä puhua, saati näyttää naamaani vaan voisin videokuvata raakasuklaan valmistusprosessin. 🙂