Keskiviikkona päiväkodissa oli valokuvaus ja valkattiin Elikselle päälle Gugguun huppari ja housut tai oikeastaan Elis sai ihan itse valita. Tein aamulla kolme eri asukokonaisuutta lattialle ja sanoin Elikselle että hän saa itse valkata ja nappasi Gugguun vihreistä pöksyistä kiinni, valinta oli sillä selvä!
Iltapäivällä hakiessani Elistä päiväkodista, kertoi hoitaja Eliksen ottaneen melkoisen kolhun naamaansa ja sotkeneensa hupparin verellä. Vuoden mutsi kysyi tässä kohtaa ensimmäisenä ”tapahtuiko se ennen vai jälkeen valokuvauksen?”. Hoitaja totesi sen tapahtuneen vasta sen jälkeen ja äiti huokasi helpotuksesta. 😉
Uteliaana kuvauksista kysyin hymyilikö Elis, niin vastaukseksi sain että oli oikein hymypoika. 🙂 Päiväkodin valokuvia odotellessa tässä muutamat viikonloppuna otetut syyskuvat, jotka kuin ihmeen kaupalla olin tallentanut tietokoneen kovalevylle ulkoisen sijaan. <3

Monta Syytä Rakastaa on elämänmakuinen sisustus- ja lifestyleblogi. Kirjoittajana toimii sisustusalalla opiskeleva Nina, 6-vuotiaan pienen pojan äiti, joka rakentaa ja sisustaa omaa unelmakotiaan skandinaavisin ottein. Nina rakastaa valokuvaamista ja pyrkii taltioimaan kuviinsa aitoja hetkiä ja tunteita. Tästä blogista löydät rehellistä arkea ja inspiroivaa arjen kauneutta!


















