Synnytys jännittää

Olenkin täysin unohtanut kirjoitella kuulumisia koskien perätilavauvaamme. Edellisestä lauseesta voidaan jo päätellä, että väärinpäinhän se siellä oli. Heti ultrauksen jälkeen jouduin käyrälle n. 10 minuutiksi. Tämän jälkeen lääkäri otti meidät vastaan ja teki tarkemmat tutkimukset. Hän totesi vauvan olevan laskeutunut jo niin alas, että kääntämään ei enää lähdetä yrittämään. Lääkäri teki sisätutkimukset selvittäen josko alateitse synnytys olisi silti mahdollista. Saimme vauvalle painoarvioksi 2,9kg (rv 37+0). Lääkäri uskoi alatiesynnytyksen olevan mahdollista, mutta laittoi meidät vielä magneettikuvauksiin. Koska pääsiäinen oli tulossa, siirtyi vastausten saaminen vasta seuraavan viikon tiistaille ja koko pääsiäinen menikin vauva mielessä. Samalla varattiin kontrollikäynti torstaiksi 11.4. huolimatta magneettikuvien tuloksista.

Tiistaina 2.4. odotin koko päivän jännittyneenä puhelinsoittoa lääkäriltä ja iltapäivällä hieman ennen kolmea hän soittikin. Saimme luvan alatiesynnytykseen kontrollikäyntiin asti, jonka jälkeen katsotaan tilannetta uudelleen. Nyt eletään tiistaita 9.4. eikä vauvaa näy vielä. Ylihuomenna meillä olisi tuo kontrollikäynti ja jännittää aivan kamalasti. Vierailimme jo pe-la välisenä yönä Naistenklinikalla kovien supistusten takia, mutta koska kohdunsuu oli auennut vasta vajaa sentin, ei synnytys ollut ajankohtainen ja pääsimme takaisin kotiin. Naistenklinikalle jouduimme Jorvissa olleen sulun takia. Kyseessä oli kyllä kauhujen yö, sillä kivut yltyivät niin pahoiksi, että Naistenklinikan vastaanotolla maatessani käyrillä oksensin kolme kertaa. Sain kipupiikin kankkuun, joka lopetti kivut samantien ja sen jälkeen ei ole juuri supistellutkaan.

Käynti Naistenklinikalla herätti kyllä kaikki epäilykseni kykeneväisyydestäni synnyttämään alateitse. Kivut olivat pelottavan kovat ja traumaattiset. Melkein toivon, että kontrollikäynnillä varataan suoraan aika sektioon.

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *