Monta Syytä Rakastaa on elämänmakuinen sisustus- ja lifestyleblogi. Kirjoittajana toimii sisustusalalla opiskeleva Nina, 6-vuotiaan pienen pojan äiti, joka rakentaa ja sisustaa omaa unelmakotiaan skandinaavisin ottein. Nina rakastaa valokuvaamista ja pyrkii taltioimaan kuviinsa aitoja hetkiä ja tunteita. Tästä blogista löydät rehellistä arkea ja inspiroivaa arjen kauneutta!
Personal Trainerinani toimii kaverini Laura, joka keväällä päätti tehdä melkoisen ison päätöksen perustamalla oman yrityksen tarjoten mm. personal trainer -palveluita. Laura valmistui personal traineriksi, kuntosalivalmentajaksi ja hyvinvointivalmentajaksi vuonna 2013. Urheilun ammattilaisen lisäksi Lauralla on parturi-kampaajan, kosmetologin ja ripsiteknikon koulutus eli saman katon alta löytyy monipuolisesti palveluita. Lauralla on kotisivut tulossa ja ne avautuvat lähiaikoina osoitteessa laurawellness.fi. Sillä aikaa Lauran löytää kuitenkin myös Facebookista Laura’s Beauty & Wellness sekä Laura Hotti Personal Trainer.
Laura on siitä harvinainen ja ihana personal trainer, että hän tietää oikeasti mistä hommassa on kyse myös asiakkaan näkökulmasta, sillä Laura on itse saavuttanut melkoisen muodonmuutoksen laihtuessaan 18kg. Sanoinkin juuri Lauralle viime kerralla nähdessämme etten ole koskaan aikaisemmin edes tajunnut hänen olleen joskus 18kg painavampi, mutta nyt kun hän on supertikissä niin kyllä sen huomaa. Laurasta löytyy myös juttu uusimmasta Fitnesstukun lehdestä, jonka suosittelen lukemaan. 🙂
Meidän ensimmäinen yhteinen pt-tapaaminen meni jutellessa, kuntotestailun parissa ja perusjuttujen läpikäymisessä. Seuraavat kolme kertaa meni käyden läpi 3-jakoista salitreeniohjelmaani (josta btw tykkään tosi paljon) ja viime viikon tiistaina päästiin vähän niinkuin oikeasti treenaamaan yhdessä, kun Laura oli tehnyt mulle saliohjelman vain sille kerralle. Kyseessä oli jalkapainoitteinen treenikerta ja Laura pistää kyllä todella lujille tämän äidin, sillä melkein itkua tuhertaen tein sarjoja ja viimeiset askelkyykyt alkoivat painamaan niin paljon, että löin polveni maahan 😀 Sama homma oli edelliselläkin pt-tapaamisella, kun kävimme läpi saliohjelmani jalkaosuutta.
Yhteisten pt-tapaamisten lisäksi käymme lähes päivittäistä keskustelua ruokavaliostani ja treenaamisestani ja todellakin valitan Lauralle jatkuvasti ettei ole aikaa salille tai lenkeille. Koska Lauran tehtävä ei kuitenkaan ole ilmestyä kotioveni taakse hakemaan minua salille tai lenkille, on paljon vielä tsempattavaa omassa arjessa ja pääkopassa. Nimittäin myöskään ruokavalion noudattaminen ei ole lähtenyt käyntiin ihan niin mallikkaasti. Olen todella huono juomaan vettä päivän aikana ja tämä ei ole muuttunut juuri miksikään tämän 5 viikon aikana. Ruokailut ovat parantuneet siinä määrin, että tulee syötyä runsas aamupala sekä molemmat päivän ateriat. Aterioilta ei kuitenkaan löydy aina oikeaa määrää kasviksia, riippuen ruoasta. Välipaloista tulee syötyä ehkä 1-2 eikä 3, sillä jo viikossa alkoi mm. omenat ja pähkinät tulemaan korvista. Kannan niitä kuitenkin uskollisesti mukana joka paikkaan, mutta usein ne jäävätkin tuonne laukun pohjalle.
Salille pääsyni on kuitenkin ongelmallisin, sillä salini lapsiparkki on todella huonosti auki ja lastenhoitoapu lähipiirissä hieman hukassa. Olen kerran vienyt Eliksen lapsiparkkiin ja se oli todella floppi. Hoitajina oli kaksi n. 18 vuotiasta tyttöä (tai siltä ainakin vaikutti), joista toinen istua kyhnötti omissa oloissaan piirtelemässä ja toinen hoitaja lohdutti sylissään Elistäkin nuorempaa lasta, joka vain tuotiin ja lykättiin hoitajien syliin kesken meidän tutustumisen. Hoitajat tiesi Eliksen olevan siellä ensimmäistä kertaa ja silti kumpikaan ei vaivautunut ottamaan minkäänlaista kontakia häneen, vaan minä jouduin siellä notkumaan varmaan 20 minuuttia Eliksen tukena ja turvana, kunnes tämä pientä vauvaa lohduttava hoitaja kävi lykkäämässä vauvan toiselle hoitajalle ja tuli kysymään minulta haluanko käydä kokeilemassa salilla. No daa, sitähän varten tänne tulin. Ennen poistumistani salin puolelle, vinkkasin vielä hoitajalle Eliksen tykkäävän todella paljon palloista ja hänet pystyy palloleikeillä hyvin hämäämään unohtamaan harmituksen. Koko tunnin salitreeni meni kuikuillen portaikkoon josko sieltä jo tullaan hakemaan pois Eliksen vain itkiessä, mutta sain kun sainkin tehtyä salitreenini loppuun saakka. Menin innoissani hakemaan Elistä hoitajilta odottaen näkyä miten he leikkivät Eliksen kanssa siellä ja Elis on tyytyväinen. Sen sijaan löysinkin Eliksen tutti suussa itkuisena toisen hoitajan sylistä. Kysyin miten meni ja vastaukseksi sain että Elis oli hetken touhunnut itsekseen kunnes oli itku tullut ja hoitaja oli ottanut Eliksen syliin ja siitä saakka sylitellyt Elistä… Ihan totta? Mihin jäi palloleikit ja yhdessäolo? Eihän 1-vuotiasta jätetä yksin leikkimään kun tulee ensimmäistä kertaa uuteen paikkaan hoitoon? Ja kun rupee harmittamaan, niin onko tosiaan ainoa ratkaisu ottaa lapsi syliin ja iskeä tuttu suuhun ja silitellä päätä koko loppu aika? Huoh. Noh, onneksi salini lapsiparkissa on yhteensä 8 hoitajaa, joten kenties seuraavilla kerroilla paikalle osuu osaavampaa henkilökuntaa.
Palatakseni vielä kuitenkin personal traineriini Lauraan, hän on jopa ilmoittanut äitinsä voivan joskus hoitaa Elistä jos emme muuten löydä aikaa esimerkiksi yhteisille pt-tapaamisillemme, joten palvelu kyllä pelaa. 😉