Lentokoneessa lapsen kanssa

lentokone.jpg

Tämä on asia, joka ahdistaa ihan kamalasti. Olemme suunnitelleet epävirallista häämatkaa Kos:lle ja mukaan olisi lähdössä myös Elis ja C:n äiti. C on kotoisin Kos:n saarelta, joten tarkoituksena on myös mennä näyttämään Elistä sukulaisille. 

Juttelin eräänä päivänä pihallamme naapurin lasten isän kanssa ja kerroin lähtevämme ulkomaille ja hän totesi vain, että mahtaa tulla kivat lentomatkat. En ollut aikaisemmin asiaa edes miettinyt, sillä viime kesänä Espanjaan lentäessämme Elis vain nukkui lentomatkat ja hänet pystyi rauhoittamaan tissillä tai tutilla, sillä oli vielä niin pieni. Toista se on nyt ja vielä kun lapsi sattuu olemaan tuollainen hieman yliaktiivinen ja vilkas kaveri kuten Elis. Mietin vain miten saamme pidettyä Eliksen paikoillaan 4h kestävän lennon ajan.
Paluulento sattuu onneksi olemaan yölento, joten jos hyvä tuuri käy Elis nukahtaa silloin syliin. Menolento on kuitenkin iltalento eli lähtee n. klo 18 ja on perillä n. klo 22, joten siinä pitäisi ainakin muutamaksi tunniksi keksiä tekemistä… sylissä.
Nyt siis ottaisin avosylin vastaan KAIKKI hyvät ideat miten todella vilkasta 1,5 vuotiasta viihdytetään lentokoneessa 2-4h? Jos et itse ole joutunut kokemaan sitä, mutta tiedät lähipiirissäsi jonkun, joka on kokenut niin olisin todella kiitollinen jos viitsisit kysyä ja jakaa sen tänne. 🙂
Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *