Monta Syytä Rakastaa on elämänmakuinen sisustus- ja lifestyleblogi. Kirjoittajana toimii sisustusalalla opiskeleva Nina, 6-vuotiaan pienen pojan äiti, joka rakentaa ja sisustaa omaa unelmakotiaan skandinaavisin ottein. Nina rakastaa valokuvaamista ja pyrkii taltioimaan kuviinsa aitoja hetkiä ja tunteita. Tästä blogista löydät rehellistä arkea ja inspiroivaa arjen kauneutta!
Sen lisäksi että uhma puskee Eliksellä todella kovaa ja päivät ovat yhtä itkua, raivoamista ja kitisemistä, niin päiväkoti on aiheuttanut meille todella vaikeita nukkumaanmenoja. 3/4 illoista menee niin, että Elis huutaa sängyssään kuin syötävä ja huuto alkaa jo ennen kuin pääsemme edes sänkyyn. 1/3 näistä vaikeista illoista päätyy taas siihen että nukutan Eliksen viereeni meidän sänkyyn sillä sinne rauhoittuu heti. Oma psyykeni ei kestä sekä aamuisia sydäntäsärkeviä itkuja päiväkodissa että näitä iltaitkuja kun pitäisi taas erota äidistä yön ajaksi, joten sorrun C:tä herkemmin ottamaan Eliksen viereeni.
Viikonloppuisin kun päiväunet pitäisikin nukkua kotona, homma on sama. Jouduinkin nyt edeltävänä viikonloppuna ottamaan sekä lauantaina että sunnuntaina Eliksen nukkumaan viereeni sohvalle, se oli ainoa keino rauhoittaa hänet. Sama homma toistui toissaviikonloppuna. En kuitenkaan halua tästä viereen nukuttamisesta mitään tapaa, joten mitä pitäisi tehdä? Onko kenelläkään muulla aiheuttanut päiväkoti näin hirmuista äiti-ikävää että nukkumaankaan ei malteta mennä ettei äiti katoa?
Tuntuu ettei oma psyyke kestä kohta enää tätä itkemistä. Aamulla joudun jättämään Eliksen itkemään päiväkotiin äidin perään ja iltaisin joudun jättämään Eliksen pinnasänkyyn itkemään äidin perään. Ja onko tämä kaikki itku edes ikävästä vai onko se vain uhmaa osa?