Vitsit miten mahtavaa oli, kun päätin tehdä Eliksen, koirien ja ystäväni kanssa spontaanin telttaretken keskellä viikkoa. Eliksellä on menossa viimeinen lomaviikko ja halusin järjestää hänelle jotain ikimuistoista ja väitän että ikimuistoista se tämä todellakin oli.
Sain innostuksen lähteä telttaretkelle Sallaoonan muutaman päivän takaisesta telttaretkestä ja paineltiinkin samoille apajille Kirkkonummen Meikon ulkoilualueelle, pienen lammen ääreen.
Otettiin koirat mukaan sekä yksi hoitokoira, joka on jo tottunut retkeilijä, ja ystäväni lähti vielä seuraksi ettei illan hämärtyessä omat kuvitelmani lähde täysin laukalle ja aiheuta pelkotiloja.
Lähdimme melko illansuussa ja ehdimme juuri ja juuri nauttia auringonlaskusta saatuamme teltan pystyyn. Kävimme iltauinnilla Eliksen kanssa ja nautiskelimme musiikista ja herkuista. Kello oli lähemmäs puoli kaksitoista kun kävimme kaikki yhdessä nukkumaan ja aamulla heräsin koirien murinaan. Hetken kuuntelin mille koirat murisivat ja kuulin teltan ulkopuolelta matalaa murinaa ja hetkeksi sydämeni tuntui hyppäävän kurkkuun miettien, voiko tämä olla todellista, kunnes murina vaihtui haukkumiseen ja tajusin teltan ulkopuolella olevan koira. Kyllä siinä oli jännät paikat, mutta sanoinkin jo illalla Elikselle että meillä ei ole mitään hätää niin kauan kun Alvari on meidän kanssamme, hän pitää meistä huolen.