Aurinkoista perjantaita

naama-8.jpg

Ihanan aurinkoista perjantaita kaikille! Tämä viikko on ollut melkoinen yllättäjä sään puolesta. Aamulla on keli näyttänyt todella kurjalta ja sateiselta ja iltapäivällä töistä päästessä aurinko onkin paistaa porottanut. Alkuviikosta Eliksen kummisetä kävi nöyrästi lentelemässä meidän yllä ja sieltä omalta pihalta sitten vilkuteltiin ja otettiin kuvia. ;D Olemme myös olleet paljon pihalla leikkimässä ja eilen oli päiväkodissa kevätjuhlat.

Voiko keväällä kärsiä jostain kevätmasennuksesta? Itselleni tuli vasta tällä viikolla tunne, kun olisin yhtäkkiä herännyt eloon. Toki olen tässä koko kevään käynyt läpi melko rankkoja aikoja henkisesti, ilman mitään varsinaista syytä. Olen tainnut joskus mainita sairastavani paniikkihäiriötä ja se on tuonut tullessaan hyviä ja huonoja aikoja. Olen sairastanut tätä jo kahdeksan vuotta, melkein viisi vuotta siinä välissä tosin lähes oireettomana. Tämä kevät on kuitenkin ollut todella rankka ja onhan tässä ollut monenlaista tapahtumaa elämässä muutaman vuoden sisällä, vaikkakin erittäin onnellisia sellaisia. Nimittäin lapsi, häät, oma koti.

Odotan kesää ihan kamalasti ja niin varmaan te muutkin odotatte? Meillä ei tosin ole mitään kummoisia kesäsuunnitelmia eikä oikeastaan lomaakaan, mutta odotan sitä silti. Ehkä kesä piristää ja parantaa. 🙂 Toivon myös ihania ilmoja, nyt kun on oma piha niin ei tarvitse koskaan jumittua sisälle, ei edes lapsen päiväuniaikaan. Lähdemme kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Tahkolle, mieheni osallistuu toista kertaa Tahko MTB -kisoihin ja tarkoituksena olisi myös käydä kesäisessä Jyväskylässä näkemässä ystäväperhettä. Lisäksi suunnittelemme reissua Ruotsin Kolmårdenin eläinpuistoon, mutta tämä on vasta ihan ajatusasteella.

naama-5.jpg

Haluaisin kesällä nähdä kaikkia ystäviäni mahdollisimman paljon. Tuntuu että viime vuodet on mennyt jonkinlaisessa vauvakuplassa ja elämäni on pyörinyt vain Eliksen ympärillä. Toki se pyörii edelleen, mutta haluaisin löytää elämääni jonkun balanssin perheen ja ystävien välillä. Myös niiden ystävien, joita tulee vähemmän nähtyä. Tästä tulee vielä hyvä kesä. 🙂

Kikkakolmonen

hampaidenharjaus-5.jpg

Lapsen kasvatus tuntuu olevan jatkuvasti uusien keinojen keksimistä saadakseen lapsen syömään, pukemaan, pesemään hampaat, menemään nukkumaan, lähtemään ulos, tulemaan ulkoa sisälle jne. Pieniä huijauksiakin on käytetty, mutta se alkaa tuntumaan vähän pahalta kun lapsi alkaa jo ymmärtämään kun nämä lupaukset eivät toteudukaan.

Vinkkasin teille aikaisemmin hyvästä keinosta saada iltapuurot masuun (sinne sisäpuolelle heh heh) ja meillä tämä pupun kanssa ruokailu on edelleenkin käytössä. Elis itse pitää huolen siitä, että pupu on mukana syömässä ja hänkin saa ruokalapun.

hampaidenharjaus-1.jpg

hampaidenharjaus-2.jpg

Nyt sitten vähän vahingossa keksin keinon myös hampaiden pesuun ja siis niin älyttömältä kun se kuulostaakin niin toimii! Postauksen kuvat toteutettu räkäkuplat nenässä. 😉 Meillä ei varsinaisesti ole ongelmana se, että hampaita ei suostuttaisi pesemään vaan kun se suu ei pysy auki operaation aikana ja hampaidenpesu on sitten kauhean hankalaa. Kerran sitten ihan lennosta pyysin Elistä toistamaan aluksi muutaman satunnaisen sanan, mutta sitten keksin pyytää Elistä toistamaan meidän lähisukulaisten nimiä perässäni, niin johan se suu aukesi. Tämä oli Eliksen mielestä niin hauska juttu, että nykyään hän pyytää päästä pesemään hampaita ja aloittaa nimilitanian ennen kuin hammasharja ehtii edes suuhun. Käymme nimiä järjestelmällisesti läpi, aloittaen siskoni esikoisen nimestä lopettaen Eliksen omaan nimeen. Välillä sitten stopataan ja nielaistaan vähän, ettei hammastahnavaahto valu pitkin suupieliä ja sitten jatketaan. 🙂 Tällä tyylillä hampaiden pesu saadaan suoritettua perusteellisesti, kun ei ole lapsellakaan kiire pois.

En ollut tästä meidän tavasta kertonut miehelleni mitään ja hän oli ihan ihmeissään kun sitten eräs ilta pesi Eliksen hampaita ja Elis komensi ”nimiä nimiä” ja sitten huusin makuuhuoneesta miehelleni ja selitin mistä on kyse. Näin siis meillä, olisi myös mukava kuulla jos teillä on keksitty jotain kikkakolmosia erinäisten toimien suorittamiseen. 🙂

Temppuilua ja temmellystä

randoms-1.jpg

randoms-2.jpg

randoms-3.jpg

Ihanaa maanantaita kaikille lukijoille! Toivottavasti aurinkoinen viikonloppu on antanut virtaa jaksaa taas. Täällä Espoossa maanantai ei alkanut yhtä aurinkoisesti kuin viikonloppu, mutta ei pidä antaa sen masentaa. Meillä alkaa tänään Eliksen kanssa viisi viikkoa kestävä jumppailukurssi, jossa päästään yhdessä Eliksen kanssa taituroimaan. Tai taitaa temppuilut lähinnä koskea Elistä, äiti pääsee vaan vähän avittaa. Kurssin järjestää Tempputemmellys, josta mainitsinkin jo joulukuussa tehdyssä lahjaideapostauksessa.

Tempputemmellyksen tunneilla taituroidaan monipuolisilla telineradoilla ja trampoliineilla ja opitaan uusia taitoja lapsen ikä ja kehitystaso huomioiden. Meidän kurssi on aikuinen-lapsi-tunti ja siellä liikutaan yhdessä oman aikuisen kanssa. Tunneilla lapsi on pääosassa, mutta myös aikuiset saavat liikuntaa. Aikuinen-lapsi-ryhmissä harjoiteltavia taitoja ovat muun muassa kuperkeikka, erilaiset hypyt, puomilla kävely, roikunta, heilunta ja pallon käsittelytaidot. Tunneilla kehitetään myös kehon hallintaa ja temppuillaan yhdessä oman aikuisen kanssa. Oppiminen tapahtuu leikkien lomassa, musiikkia, loruja ja erilaisia liikuntavälineitä hyödyntäen. Aikuinen-lapsi-ryhmässä lapsen motoriset perustaidot kehittyvät ja lapsi oppii ryhmässä toimimisen taitoja turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Aikuiselle se on ihana hetki nauttia lapsen kanssa liikunnallisesta yhdessä olosta!
Siskoni kehui tuota aikuiselle ja lapselle tarkoitettua kurssia, joka on siis tarkoitettu 1-5 vuotiaille lapsille. Meidän piti Eliksen kanssa osallistua jo kevätkaudella tuolle kurssille, mutta se olikin niin suosittu että jäimme ilman paikkaa kun en ollut tarpeeksi ajoissa liikenteessä. Nyt sitten huomasin, että he järjestävät kesälläkin lyhyempiä kursseja, joten tämä onkin loistava tilaisuus mennä kokeilemaan tykkääkö Elis siitä ja uskon että tykkää aivan varmasti!
Viikonloppuna jatkui taas pihatalkoot ja sään suosiessa jatkui myös oman pihan laittaminen. Siihen saa kyllä euroja menemään, jos haluaa oikein kivaksi laittaa. Vielä olisi yhdet betoniruukut laitettavana sekä terassilaudoitusten uusimista ja sitten pääsen kuvailemaan teille meidän pihaa. 🙂 Myös sisällä on tapahtunut pieniä muutoksia huonekalujen paikoissa, osittain erään todella harmittavan vahingon seurauksena, kun innostuin lopulta järjestelmään tavaroita uudelleen.
Tässä vielä muutama randomkuva kamerasta viime viikolta. 🙂
randoms-4.jpg

randoms-5.jpg
randoms-7.jpg

randoms-6.jpg