Madison imetysshaali

Oi siskoni mun -blogissa on menossa kilpailu, jossa voi voittaa omakseen Madison imetysshaalin, jota myy Bebelane. Harvoin jaksan osallistua blogissa meneviin kilpailuihin, mutta tämä shaali kuin suoraan huusi minua. Meillä on alkanut käymään imetykset niin hankaliksi, kun kaikki ympärillä kiinnostaa aivan kamalasti ja nyt kun on ryömimään opittu, yritetään jatkuvasti karata tissiltä, mutta mikä kaikista kamalinta, Elis rakastaa puristella tissejäni kun kissanpentu ja nipistellä ja raapia. Tähän tuo shaali olisi aivan loistava apu. Ja helpottaisihan tuo imetystä julkisilla paikoillakin, koska hän jatkuvasti irroittaa otteensä tissistäni ja kääntää päätään katsellakseen muualle, jolloin aina on vaara, että tissini näkyy kaikkialle. Näin talvea vasten tuo tulisi käyttöön varmaan ihan vain muutenkin, onhan tuo niin kaunis.

Joka tapauksessa, toivon onnea itselleni jos vaikka arpa suosisi minua, mutta jaettakoon ilo muillekin ja kilpailuun pääset alla olevasta kuvasta.
Hiljattain+p%C3%A4ivitetty7.jpg

Tahdon designia!

Mä olen aivan hullaantunut Hayn huonekaluihin. Syytän kaikkia ihania sisustusblogeja joiden lukemiseen mulla on aivan liikaa aikaa äitiyslomalla. Voisin täyttää kotimme Hayn tuotteilla, mutta keskitytään nyt ruokapöytiin. Viimeisin ihastus joka itseasiassa ei ole mistään sisustusblogista vaan Googlen syövereistä, on Hayn Bella Desk. Mutta niin kallis ja painii kyllä ihan eri sarjassa meidän perheen talouden kanssa.

Bella-Desk-White-180x90.jpg
Kuva täältä.

Tällä hetkellä meillä on aivan liian massiivinen pöytä, johon ihastuin kolme vuotta sitten Ikeassa ja ostin sen ennen kuin meillä oli edes tätä kotia vaan asuin yksin omassa yksiössäni ja säilytin sitä varastossa paketissa siihen asti, että saatiin tämä asunto. Se vain oli silloin saatava, kun kyseisen pöydän valmistus lopetettiin. Tällä hetkellä pöytä onkin myynnissä ja hankin uuden pöydän vasta kun tuo on myyty. Mielipide uudesta pöydästä saattaa tällä välillä nimittäin vielä muuttua moneen kertaan, sillä ennen tätä päivää halusin ehdottomasti jo niin puhki kulutetun korkeakiiltoisen valkoisen pöydän.

537167_10151493521072757_2114081441_n.jp

644202_10151493521082757_1759821061_n.jp
539604_10151493521077757_799569951_n.jpg

Meidän ruokapöytä siis on myynnissä, vink vink ja erinomaisessa kunnossa. Mitat ovat sellaiset kuin 221cm x 90cm x 74cm ja materiaali petsattua ja lakattua tammiviilua. Pöytä on yhdessä osassa eikä siis jatkettava. Alkuperäinen hinta taisi olla 499,- mutta nyt sen saisi 250 eurolla eli puoleen hintaan. 🙂

Hayn Bella Deskin ohella voisin kuitenkin hankkia myös Hayn Copenhague Deskin, Hayn Loop Stand Tablen tai Staffan Holmin Split Tablen. Voisin jopa tilata puusepältä mittatilaustyönä jotain näiden kaikkien kolmen väliltä.

moulded-table-tafel-tisch-hay.jpg
Hay Copenhague, kuva täältä.
scandinavian-design-tables-57433-3933551
Hay Loop Stand, kuva täältä.
leibal_split_holm_1.jpg
Split Table by Staffan Holm, kuva täältä.

Löysin pitkän googlettamisen jälkeen jopa DIY ohjeet tuohon Hayn Loop Stand Tableen, joka sopisi paremmin meidän budjettiin. Tarvitsisi vain ostaa Ikeasta kaksi LERBERG -pukkijalkaa (8 euroa / kpl) ja rautakaupasta puutavara ja hommiin! Ohjeet täältä.

personligt-spisebord-1-livet-hemma.jpg
DIY ruokapöytä, kuva täältä.

Mitä mieltä olette, olisko tuosta DIY pöydästä korvaamaan nuo ihanat design pöydät vai pitäisikö säästää rahaa ja panostaa design pöytään?

Vietetty isänpäivä

kortti_blogiin.jpg

Mainitsin viime viikolla meidän yllätyksestä C:lle isänpäiväksi ja lupasin paljastaa isänpäivän jälkeen mistä oikeasti oli kyse. Ihan ei mennyt suunnitelmien mukaan tuo yllätyksen järjestäminen, sillä viime metreillä jäätiin kiinni, kun olin jättänyt koneelle auki yllätykseen liittyvää materiaalia. Ideahan oli siis suoraan Magicpoksin blogista ja alkuperäinen postaus löytyykin täältä. Teimme siis C:lle isänpäiväkortin, joka koostui kolmesta kuvasta, joissa Elis ”poseeraa” kirjainten I ja S kanssa. Näistä kuvista siis muodostui sana ISI. Pienemmän lapsen kanssa kyseiset kuvaussessiot eivät vain ihan menneet yhtä nappiin kuin Maj:lla ja valokuvaustaidotkaan ei ole ihan niinkuin Maj:lla :D. Kirjaimista halusin tehdä omannäköiset ja päätin tehdä ne itse ja mietin mistä materiaalista ne tekisin ja minkä kokoiset jne. Päädyin ostamaan Sinellistä mustaa ja keltaista huopakangasta metritavarana ja vanupussin. Kotoa löytyi valmiiksi harmaata ja valkoista villalankaa, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Kävin toimistolla tulostamassa kaavat kirjaimiin ja leikkaa-liimaa tekniikalla yhdistin A4:sia toisiinsa saadakseni riittävän isot kirjaimet.

Kirjaimet oli todella helppo tehdä ja saatuani ne valmiiksi, tajusin voivani jatkaa niitä vielä kirjaimilla E ja L, jolloin saadaan sana ELIS ja voin jättää tyynyt koristeiksi Eliksen huoneeseen. Miten loistava idea. Huopakangas ja vanu oli yllättävän kallista, joten olisi ollut harmi jos tyynyille ei olisi löytynyt jatkokäyttöä kuvaussessioiden jälkeen. Mustaa huopakangasta jäikin niin paljon, että saan varmasti siitä tehtyä vielä E-kirjaimen, mutta L-kirjainta varten täytyy käydä ostamassa lisää keltaista huopakangasta. Päädyin huopakankaaseen sen jämäkkyyden vuoksi, jolloin kirjaimet pysyvät varmasti koossa ja muutenkin huopakangas on miellyttävän tuntuista. Halusin myös luoda kirjaimiin hauskaa efektiä, tekemällä niihin näkyvät tikkaukset villalangasta ja keltaisen S-kirjaimen ompelin harmaalla langalla ja mustan I-kirjaimen valkoisella langalla. Täytyy myöntää, että S-kirjain oli hieman haastava ja onnistuin jotenkin ompelemaan sen kieroon, mutta onneksi sitä ei huomaa päältäpäin, ainoastaan ompeluvaiheessa.

kortti+(6+of+8).jpg

Kuvaussessioita meillä oli Eliksen kanssa kahteen kertaan, sillä ensimmäinen kerta oli aivan toivoton, kuten voitte puolivuotiaan kanssa vain kuvitella. Vielä kun on kehitysasteeltaan tuollainen, että ei osaa vielä istua kunnolla. Hän punki itseään kokoajan alas ja yritti syödä tyynyt ja huhheijaa. Olin ostanut Ikeasta taustana toimivaa kangasta, tarkoituksena ommella sisustustyynyt, mutta koska vielä en ole niitä ehtinyt tehdä, keksin käyttää kangasta kuvissa. Mikä loistava idea TAAS! Vaatteetkin yritin valita sävysävyyn ja olin valinnut myös housut kuvia varten, mutta päätin viime metreillä jättää ne laittamatta ja mennä pelkällä bodylla. Mielestäni se oli söpömpi niin.

Torstai-iltana taisi olla meillä ensimmäinen kuvaussessio, mikä koitui surkeaksi ideaksi, sillä Elis oli jo aivan liian väsynyt moiseen. Perjantaiaamuna uusi yritys ja totesin, että näillä kuvilla on mentävä tai aika loppuu kesken. Valitsin parhaat kuvat ja yhdistin ne ja kävin kehittämässä kuvan valokuvausliikkessä. Perjantai-iltana jäimme kiinni C:lle, olimpa hölmö kun jätin kallisarvoista materiaalia auki koneelle. Sunnuntaiaamuna äkkiä liimasin kuvan keltaiseen kartonkiin, jonka olin ostanut Sinellistä valokuvan taustaksi. Kortti oli yllätyksettömyydestä huolimatta hitti ja pääsi C:n yöpöydälle. 🙂

Mitäs mieltä olette, oliko hyvä isänpäivälahja/-kortti? Mitäs muut isät saivat? Löytyisikö sieltä meille idea ensi vuodeksi.

Tässä vielä näitä epäonnistuneita kuvia. 😀

kortti+(1+of+8).jpg

kortti+(2+of+8).jpg

kortti+(3+of+8).jpg

kortti+(4+of+8).jpg

kortti+(5+of+8).jpg