On kamalan rankkaa olla evakossa omasta kodistaan raskaana ollessaan. Huomenna tulee 3 viikkoa siitä, kun jouduttiin evakkoon ja olen kyllä niin valmis kotiin. Ihanaa kyllä, että saadaan kylpyhuone valmiiksi ennen vauvan syntymää. Mutta ilman mutkia ei ole tämä remontti edennyt.

Alunperin meidän piti pystyä olla kotona koko remontin ajan, mutta kolme viikkoa sitten mennessäni kotiin töiden jälkeen, huomasin kauhukseni koko kotimme olevan huputettu muovilla. Tämä johtui siitä, että meillä joudut kävelemään avokeittiön ja olohuoneen ohi mennessäsi kylpyhuoneeseen ja remontin aiheuttama pöly olisi pilannut kaikki huonekalumme. Koiran ja kolmen kissan kanssa elo muovien keskellä olisi ollut liian hankalaa ja päätimme siis mennä siskolleni.

Jätimme kissat vielä toiseen makuuhuoneeseen ruoan, veden ja hiekkalaatikoiden kanssa. Kävin joka päivä laittamassa kissoille lisää ruokaa ja puhdasta vettä, mutta neljän päivän jälkeen huomasin, että yksi kissoistani koki tämän ratkaisun liian rankaksi. Sain luvan ottaa sen mukaan siskolleni ja ajattelin kaiken olevan nyt hyvin. Kaksi päivää tämän jälkeen mennessäni taas ruokkimaan kahta jäljelle jäänyttä kissaani, huomasin toisen heistä raapineen makuuhuoneen ovea niin, että kynsi oli katkennut ja verta oli kaikkialla. Sain onneksi järjestettyä hoitopaikan myös näille kahdelle kissalle, sillä siskolleni en enää niitä voinut ottaa.

Viikon loisina elämisen jälkeen, sain koiran hoitoon samaan paikkaan, missä kaksi muuta kissaani olivat ja pääsimme jatkaa loisina elämistä vanhempieni luokse (toinen vanhemmistani on allerginen eläimille). Viime viikon perjantaina soitin aamusta urakoitsijalle, joka kertoi, että pääsisimme viikonlopuksi kotiin ja että pönttö on nyt asennettu, muovit poistettu ja koti siistitty. Hain koirani hoidosta ja yhdeksän jälkeen illalla kaikkien vaatekassiemme kanssa astelimme väsyneinä sisään kotiovesta, huomataksamme kauhuissamme, että koko asunnosta oli tehty työmiesten varasto ja muovit olivat edelleen paikoillaan ja pöntöstä ei tietoakaan. Rojahdin takki päällä sohvalle itkemään ja saatuani sen loppumaan, soitin urakoitsijalle tiedustellakseni, missä meni vikaan? Urakoitsija oli erittäin pahoillaan, eikä osannut sanoa mitä oli tapahtunut. Hän lupasi selvittää asian työmiehiltään ja palata asiaan. Jäimme siis vielä viikonlopuksi vanhempieni luokse ja surun musertamana vein koirani takaisin hoitoon. Maanantaina sain puhelun, että tilaamani WC-pönttö ei ollut istunut kylpyhuoneeseen ja täten sitä ei ollut asennettu eikä paikkoja siivottu. Olisihan siitä toki voinut ilmoittaa…

Nyt eletään keskiviikkoa ja viimeksi aamulla juttelin urakoitsijan kanssa puhelimessa ja meidän oli tarkoitus päästä tänään kotiin, sillä kaikki on nyt asennettu paikoilleen kylpyhuoneessa suihkuseinää ja sähköjä lukuunottamatta. Hän sanoi, että asunnosta siivotaan kaikki työmiesten tavarat ja sotkut pois ja muovitkin viedään mukana ja ilmottaisin vain kun suihkuseinä saapuu, niin he tulevat sen laittamaan kiinni. Onneksi tällä kertaa tajusin käydä vilkaisemassa kotia heti töiden jälkeen enkä odottaa iltaan, että C pääsee treeneistä. Kalusteet tosiaan oli kaikki paikoillaan ja pölytkin pyyhitty niiden päältä, mutta koko matkan eteisestä kylpyhuoneeseen, oli täynnä työmiesten romuja ja asunto edelleen huputettuna muovista. Soitin taas urakoitsijalle, että mikähän tällä kertaa meni pieleen? Urakoitsija kuulosti todella vihaiselta työntekijöilleen ja lupasi huomenna olla koko aamupäivän seisomassa vieressä ja katsomassa, että työntekijät tyhjentävät asuntoni tavaroistaan ja vievät muovit mennessään ja tarvittaessa piirtää paperille, mitä siellä pitää tehdä jos ei puhe mene perille.

Näin meillä. 🙂 Evakossa siis edelleen, ehkä huomenna kolmen viikon jälkeen pääsisimme vihdoin kotiin ja laittamaan paikkoja nätiksi. Seuraavana kissan pilalle oksentaman sohvan uudelleenverhoilu -projekti. 🙂

Lupasin jo ensimmäisessä blogikirjoituksessa valottaa hieman raskauden alkuaikoihin ja aloitankin siitä, kun plussasimme ensimmäisen kerran. Se taisi olla perjantai 10.8. tai lauantai 11.8., enkä todellakaan odottanut plussaa. Kuukautiset olivat vasta viikon myöhässä (viikonkin heittely on kierrossani täysin normaalia), mutta minulla sattui olemaan kaapissa ylimääräinen testi, joka oli kaikenlisäksi Anttilan valikoimasta joku halvin. Otin kyllä kuvankin testistä, mutta se on kadonnut puhelimestani. C taisi olla treeneissä tehdessäni testiä, mutta laitoin hänelle Whatsappissa heti viestiä, jonka hän luki treenien jälkeen ja soitti innoissan.

Kumpikaan meistä ei uskonut vielä yhdestä testistä, vaan seuraavana päivänä kävimme molemmat omia aikojamme apteekissa ja yhteensä teimme varmaankin 3 eri testiä. Olimme todella epäluuloisia, emmekä vielä tästäkään voineet uskoa, vaan tein maanantaina 13.8. siskoni luona Clearbluen digitaalisen testin, josta tallessa kuvakin.

Viiden plussauksen jälkeen raskaus oli vain uskottava ja olimme onnessamme ja soitin heti neuvolaan. Koska olimme lähdössä Kos:lle 24.8., saimme ajan neuvolaan normaalia aikaisemmin. Neuvolassa minulle kerrottiin, että ensimmäinen kunnallinen ultra tehdään vasta raskausviikoilla 12. Halusimme kuitenkin varmistaa asian ennen reissuun lähtöä ja varasimme ajan yksityiselle lääkärille. Emme halunneet ottaa riskiä, että matka menisi minulla ns. hukkaan, kun en voisi ottaa alkoholia enkä nauttia kaikista kreikkalaisista ruoista.

Saimme ajan lääkärille päivää ennen reissuun lähtöä 23.8., kun viikkoja olisi pitänyt olla 7-8. Lääkäri ultrasi minut ja löysi tyhjän pussin. Lääkäri kertoi kyseessä olevan ns. tuulimuna. Hän kirjoitti minulle englanniksi lääkärinlausunnon siltä varalta, että keskenmeno alkaisi juuri matkamme aikana ja joutuisin hakeutua siellä hoitoon. Olimme aivan järkyttyneitä, vaikka hän kertoi olevan myös mahdollista, että siittiö on etsinyt muutaman päivän oikeaa paikkaa, jolloin ruskuaispussi näyttää vielä tyhjältä. (Toivottavasti en nyt täysin vääriä puhu). Eipä tuo tieto paljon lohduttanut, sillä perussuomalaisina ajattelimme vain pahinta ja odottelimme keskenmenoa. Reissukin meni pilalle riidellessä. Keskenmenoa ei kuitenkaan kuulunut ja viikko reissulta palaamisen jälkeen päätin varata ajan uudelleen yksityiselle.

Ja voi sitä ihanaa yllätystä minkä siellä näinkään, pienen sykkivän sydämen.