Valokarnevaalit

Kävimme eilen Eliksen ja hänen mumminsa kanssa Linnanmäellä Valokarnevaaleissa. Kerta oli itsellenikin ensimmäinen ja oli kyllä upean näköistä kun kaikki laitteet ja ympäristö.

Tyydyin itse vain kiertelemään paikan päällä ja ihastelemaan, sillä en oikein viihdy laitteissa. Ihmisiä oli näin lauantai-iltana saapunut todella paljon paikalle ja ajoittain oli jopa hieman ahdistavaa siellä väenpaljoudessa yrittää kulkea.

Mieluisinta kokemuksessa oli kuitenkin nähdä se ilo Eliksen kasvoilla, hän totesikin että on kiva kun saa olla täällä yöllä. Tosiasiassahan kello oli vasta noin seitsemän ja kahdeksan paikkeilla illalla, mutta hän koki sen yöksi kun oli ihan pimeää.

Suosittelen kyllä ehdottomasti käymistä Valokarnevaaleissa, sehän on täysin ilmaista jos ei aio laitteisiin. Valokarnevaalit on auki vielä ensi viikon loppuun saakka! 🙂

Boho kukkakimppu

Habitaresta jäi yksi asia erityisesti mieleen, näyttävät boho-henkiset kukkakimput Deko-lehden osastolla yhdessä Järvenpään Kukkatalon kanssa. Satuimme ystäväni kanssa paikalle juuri kun siellä alkoi näytös, jossa floristi teki kaksi aivan järjettömän kaunista ja henkeäsalpaavaa kukkakimppua tai asetelmiksi niitä voi jo kutsua, sen verran näyttäviä ne olivat.

Hän käytti kukkien kanssa paljon leikkovihreitä, mutta lisäksi myös luonnosta kerättyjä kasveja, niin suurta suosiota saaneita pampaheiniä kuin myös kuivuneita maitohorsmia. Maitohorsmat jäivätkin erityisesti mieleeni, enkä olisi koskaan voinut ajatellakaan käyttäväni pystyyn kuolleita luonnonkukkia osana kukkakimppua. Heti Habitaren jälkeen seuraavan kerran lenkille lähdettyäni yritin bongata maitohorsmia ja nappasin kauneimpia yksilöitä kotiin koristeeksi.

Viime viikonloppuna lähdin äitini kaveriksi Plantageniin ostamaan syyskukkia ja päätin leikkokukkaosastolta napata mukaan kotiin kimpun erivärisiä neilikoita, eukalyptuksia ja jotain jonka nimeä en edes tiennyt. Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa kotona valmistaa oman kukkakimpun hyödyntäen näitä keräämiäni maitohorsmia ja tässäpä lopputulos.

Olen todella tyytyväinen lopputulokseen ottaen huomioon tämän olleen ensimmäinen kertani ikinä kukkakimpun sitomisessa. Olen pitkään haaveillut osallistumisesta kukkasidontakurssille, mutta vieläkään en ole saanut aikaiseksi, vaikka niitä jo useat kukkakaupat järjestävätkin.

Mitäs olette mieltä tästä kimpustani? Tykkäättekö te ostaa valmiita kukkakimppuja vai sidotteko itse omat kimppunne? Innostaako teitä tällaiset boho-henkiset kimput? Näin syksyn ja joulun lähestyessä, näen tällaiset todella hyvin osana sisustusta.

Ihanaa viikonloppua toivotan kaikille näihin kuviin! <3

Kaapit järjestykseen

ikea ivar

Olen jo vuosia yrittänyt päästä eroon ylimääräisestä tavarasta ja ns. konmarittaa, mutta tuntuu etten koskaan ole saanut karsittua kaappeja riittävästi. Olen sinnikkäästi säilönyt teinivuosieni päiväkirjoja, ylimääräisiä hääkutsuja, askartelutarvikkeita, tyhjiä vihkoja, urheiluvälineitä jne.

Tavattuani nykyisen mieheni, tunnen ensimmäistä kertaa elämässäni halun katsoa vain tulevaan, meidän yhteiseen tulevaisuuteen ja työntää teinivuodet kirjaimellisesti silppuriin.

Tämän vuoden aikana olen heittänyt enemmän tavaraa pois kun koskaan ennen. Tai en ole niitä heittänyt mihinkään vaan antanut eteenpäin. Facebookin paikalliset kirppisryhmät on ollut mainio kanava Tori.fi:n lisäksi, missä olen päässyt kaikesta ylimääräisestä pois. Laatikollinen dvd-levyjä löysi heti uuden kotin, samoin vuosien aikana keräämäni rihkamakorut, lukematta jääneet kirjat, käyttämättä jääneet dc-fixit ja haljenneet kukkaruukut.

Olen aina ollut huono heittämään mitään roskiin ja mieluummin näen pienen vaivan kierrättämällä ja on uskomatonta miten toisen roska voi olla toisen aarre. Oloni on suunnattoman helpottunut aina kun tiedän ettei jokin minulle turhaksi jäänyt roina päädy kaatopaikalle vaan uusiokäyttöön.

Ensimmäistä kertaa elämässäni kaappini on nätisti järjestyksessä ja tavarat sieltä helposti löydettävissä. Tämä on toki vasta alkusoittoa ja monta kaappia on vielä käytävä läpi päästäkseni siihen pisteeseen, että oloni on keveämpi.

ikea ivar

ikea ivar

ikea ivar

ikea ivar

ikea ivar

ikea ivar

ikea ivar

ikea ivar