Noin kuukausi takaperin sovimme ystäväni kanssa, että käydään ikuistamassa hänet pallomahoineen kuviin jossain kivassa miljöössä ja paikaksihan valikoitui tietysti ihana villiintynyt pelto auringonlaskuineen. Olin viikon verran tarkkaillut auringonlaskua jo etukäteen, jotta ajoitamme kuvaukset oikein. Olen myös alkanut kiinnittämään huomiota maisemiin ajellessani päivisin asuntokuvauskeikoilla, jotta olisi aina valmiiksi ehdottaa jotain tiettyä lokaatiota miljöökuvauksille.

Päivää ennen näitä kuvauksia olin iltalenkillä lähimetsässä ja näin upeat kanervat kasvamassa tien laidalla. Päätin kerätä niitä ja yllättää ystäväni tekemällä niistä hänelle kukkaseppeleen kuvauksia varten. Kanervat symboloi toki vuodenaikaa, mutta ennen kaikkea viittaavat ystäväni nimeen.

Kuvauspäivä näytti huonolta, nimittäin vettä tuli koko päivän ja taivas oli tumma. Ehdimme jo perua koko homman, kunnes ollessani juuri äitini kanssa liikenteessä, soitti ystäväni että nyt se aurinko sitten paistaisi. Ei muuta kun hirveällä kiireellä hakemaan ystäväni luokseni, kihartamaan tukkaa ja meikkiä naamaan ja pikapikaa kukkaseppeleen kyhääminen maljakossa odottaneista kanervista.

Kello oli jo kahdeksan kun pääsimme lähtemään luotani ja jännityksen vallassa lähestyimme etukäteen valitsemaani lokaatiota, mahtaako se aurinko enää paistaa vai onko jo ehtinyt laskemaan metsän taakse. EI! Se on juuri täydellisesti ja näkymä sen kuin parani, kun upea usva nousi maasta. Äkkiä pysähdys tien reunaan ja mamma keskelle sateen jäljiltä märkää peltoa ja kamera laulamaan.

Kuvista tuli aivan täydelliset. En malttanut lopettaa laisinkaan kuvien räpsimistä kun kaikki näytti maisemaa ja raskaana olevaa ystävääni myöten niin superkauniilta. Onneksi ystäväni antoi luvan näyttää kuvia teillekin, koska eihän tällaisia voi piilottaa pöytälaatikkoon.