Täydellistä, mut vain väärissä raameissa

DSC_0059.jpg

Tänään olisi meidän hääpäivämme. Herään kuitenkin yksin vuoteestamme ja mieheni herää uudesta kodistaan. Joskus on osattava päästää irti ja jatkaa matkaa yksin.

Nikke Ankaran laulun sanoja lainaten ”Me oltiin kuin Mona Lisa, täydellistä mut vain väärissä raameissa…”

Hyötyliikuntaa

etukori-5.jpg

Olen päättänyt luopua autosta. Ostin neljä vuotta sitten melko arvokkaan pyörän, joka on valitettavasti jäänyt lojumaan varastoon. Kaivoin sen keväällä lopulta esiin ja innostuin pyöräilystä niin paljon, että päädyimme tekemään Ahvenanmaalle viikon mittaisen pyöräilyretkenkin. Työmatkani on vaivaiset 3,5 km, joten on suorastaan naurettavaa kulkea tuo matka autolla. Toki käyn yleensä ruokakaupassa kotimatkalla ja saatanpa joskus jopa käydä muuallakin, kun vain töissä ja kotona. ;D Isoja muutoksia on kuitenkin tapahtunut kotona, ja taloudellisista syistä autosta on nyt vain luovuttava, tai kodista. Itselleni koti on äärimmäisen tärkeä, onhan se lapsuuden kotini ja sijainti mitä mainioin. Olen siis punninnut asiat ja pyöräilen jatkossa oikein mielelläni. Ahvenanmaalla mukana ollut lainakärry on myös saanut miettimään sellaisen hankkimista, vaikka Elis viihtyykin paremmin pakkarilla istuimessa. Kauppareissut olisi kuitenkin helpompi suorittaa kärryllä, sinne saisi ostoksetkin.

Lisäksi kun on vaikea löytää aikaa urheilulle, on pyöräily ihan mainio vaihtoehto yhdistää tarpeellinen liikunta arkeen. Viime viikolla pyöräilin joka päivä töihin ja kotiin, kävin myös moikkaamassa mummiani ja ostamassa etupihalle ihanan pinkin krysanteemin. Siinä mielessä tilanteeni on hyvä, sillä läheltä löytyy tarvittaessa laina-autoja useampikin, jos täytyy päästä pidemmälle tai kiireellä jonnekin. En siis ole kovin huolissani siitä miten selviän ilman autoa. Totuttelemista tämä toki vaatii, mutta uskon pärjäävämme. Talvi tuo mukanaan omat haasteet, mutta en jaksa stressata sitä vielä. 🙂

etukori-2.jpg

etukori-1.jpg

Uutta makuuhuoneessa

aitiohylly-2.jpg

Vihdoinkin jotain uutta makuuhuoneessa! Nimittäin Iittalan Aitio-hylly koivulevyllä. Olen ihastellut sitä usein, mutta hinta on aina kirpaissut ja se on jäänyt ostamatta. Nyt Iittalalla oli kuitenkin todella hyvät -50% alennukset ja tuossa hyllyssä alennus oli jo todella tuntuva. En siis voinut muuta kun käydä ostamassa sen Espoon Keskustan myymälästä, sillä verkkokaupasta se oli loppuunmyyty nanosekunnissa. Verkkokaupasta sen sijaan tein muutaman muunkin löydön, mutta ne hakevat vielä paikkaansa, joten niistä lisää myöhemmin.

Tuo koivuinen Aitio-hylly löysi heti paikkansa makuuhuoneesta ja sopii sinne mielestäni erinomaisesti. Olin pitkään harkinnut tuolle paikalle String Pocketin hankkimista, mutta tuo on ehdottomasti parempi vai mitä? 🙂

Makuuhuoneessa kaipaisin lisääkin muutoksia, nimittäin tuo edellisten asukkaiden jättämä rullaverho kummittelee siellä edelleen ja siihen pitäisi löytää jokin kauniimpi ratkaisu. Lisäksi haaveilen vieläkin seinän maalaamista. Halusin pitkään maalata sen betonimaiseksi, mutta ehdin jo kyllästyä ajatukseen jahkaillessa. Sitäpaitsi betonimaisesta efektistä saan nauttia jo kylpyhuoneessa. Ihastuin sinisen sävyyn, jolla Valkoinen Harmaja -blogin Suvi oli maalannut talvella heidän makuuhuoneen seinänsä ja se kyllä himottaa edelleen.

Mutta maalausprojektin käynnistystä odotellessa sopii tätä makuuhuonetta ihastella tällaisenaankin ja tuo Iittalan Aitio-hylly kyllä jotenkin täydentää makuuhuonetta. 🙂

aitiohylly-9.jpg

aitiohylly-3.jpg

aitiohylly-5.jpg