Elämäni ensimmäiset Vansit

En olisi ikinä voinut kuvitella näkeväni tätä päivää, kun pistin tilauksen menemään Vansin lenkkareista. Ajatus lähti, kun kävimme Intersportissa ja näin ALE-laarissa aivan ihanan neon persikan väriset Vansit ja olin jo valmis kiikuttamaan niitä kassalle, mutta jäljellä oli vain enää liian isoja kokoja. Kotiin päästyäni selasin koko netin läpi ulkomaisista nettikaupoista asti, mutta samaa väriä ei löytynyt enää mistään minun koossani.

Etsiessäni niitä neon persikkaisia Vanseja oikeassa koossa läpi internetin verkkokauppojen kirjon, kiinnittivät silmäni huomion vähintäänkin yhtä herkullisiin mintun värisiin Vanseihin ja koska niitä löytyi koossani, oli ne pakko tilata. Tilattiin samalla myös C:lle Vansit, koska C oli jo pitkään himoinnut myös Vanseja ja muistin että mulla oli sähköpostissa 15% alennuskuponki Zalandoon. C:lle lähti keltaiset Vansien perinteinen Authentic malli ja mulle lähti Authentic Lo Pro malli eli vähän matalaprofiilisemmat. Omasta mielestäni Lo Pro malli on paljon siromman näköinen naisen jalassa vaikka naisille löytyy myös normaali malli.

C haki eilen Zalandon pakettimme postista ja kengät oli livenä vielä kivemmat. C:tä vähän mietitytti keltainen väri, mutta yllättäen mun uudessa keltaisen värin villityksessä koin ne tosi kivannäköisinä! Ja ne munkin mintun väriset Vansit oli aika näpsäkät. Toki ne neon persikkaiset kummittelee vieläkin mun verkkokalvoilla.

Tästä lähti meidän Vans-alamäki vai pitäiskö sanoa ylämäki ja varmasti jatkossakin tilataan Vanseja molemmilla ja sitten kun Elis oppii kävelemään, niin myös sille! En malta odottaa, että Elis saa ensimmäiset Vansinsa. 🙂

P9120288.JPG

P9120292.JPG

P9120293.JPG

P9120279.JPG

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *