Tanssijalkojen ulkoilutus

Tämä äiti pääsi piiiiitkästä aikaa ulkoiluttamaan tanssijalkojaan lauantaina, kun C:n joukkue pelasi kauden viimeisen kotipelinsä ja tämän kunniaksi heille oli järjestetty Kirkkonummen Bar Shakessa yksityistilaisuus. C halusi myös mamin mukaan ja sehän passasi. Elis meni yökylään siskolleni ja minä pummin vielä siskolta kyydin Kirkkonummelle ensiksi katsomaan C:n peliä. Hieman oli hölömö olo siellä istua katsomossa tälläytyneenä.

Pelin jälkeen pojat jäivät pukuhuoneeseen kiillottamaan tanssikenkiään, kun minä marssin anopin kanssa jo etukäteen juhlapaikalle. Siellä tarjottiin kuohuvat sekä naposteltavaa. Oli oikein mukava päästä rentoutumaan ja ilta olikin erittäin onnistunut. Lisäksi pääsin hieman tutustumaan C:n pelikavereihin, joita on odotettavissa myös häihimme joten ihan mukava nähdä heitä myös hieman ennen häitä. 🙂

Baarista lähdettyä kävimme vielä hakemassa eväät mäkkärin ajokaistalta ja taksilla kotiin. Sunnuntai menikin nukkuessa puoleen päivään saakka ja sitten odotellen, että pikkumies herää päiväuniltaan jotta saatiin hänet kotiin. <3 Ikävä olikin jo suuri! Menipä se sunnuntai myös mässäillessä, nimittäin ensiksi haimme mäkkäristä TAAS hieman välipalaa ja illalla vielä tilattiin pitsat. Eikä siinä vielä kaikki, sillä kaupasta kävimme hakemassa mutakakkua ja jätskiä. 😀 Itselleni tuo pitsa taisi kyllä olla jo liikaa enkä jäätelöstäkään syönyt kuin muutaman lusikallisen, hyvin olisi riittänyt se yksi tuplajuustohamppari ja mini mcflurry. Sen sijaan limpparia tuli litkittyä parisen litraa, mitä sitäkään ei olla kotiin kaupasta kannettu vuoden vaihteen jälkeen. Vaa’alle en uskalla ennen ensi viikkoa mennä, jotta tämä pahin turvotus viikonlopun jäljiltä laskisi.

Tänään oli tarkoitus mennä rehkimään salillekin, mutta kyllä se vanhuus taas muistuttaa itsestään näillä kahden päivän dagen eftereillä, joten taitaa sali siirtyä huomiselle.

blogiin1.jpg

blogiin2.jpg

blogiin3.jpg

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *