
Muutama viikko takaperin sain tehdä kakun ihanalle 1-vuotiaalle prinsessalle. Kakun valmistus ei sujunut kuitenkaan ihan ongelmitta ja lievä paniikki ehti tulla juhlapäivänä. Ei ole ensimmäinen kerta suinkaan, kun äitini joutuu rientämään apuun uusien kakkutarvikkeiden kanssa kun meikäläinen säätää ja sählää.
Tällä kertaa ongelmaksi koitui kakkupohja, joka ei täyteläisyydeltään aivan sopinut korkean kakun tekoon ja kakku olisi varmaan pitänyt kasata vuokaan, jonka lisäksi täytteeseen olisi ehkä ollut suotavaa lisätä liivate. Nämä kaikki kun jättää tekemättä, voit olla varma että kakku kirjaimellisesti räjähtää. Siinä sitten äkkiä uutta kakkua valmistamaan, huhhuh. Noh, kakku saatiin kuitenkin kaikista vastoinkäymisistä tehtyä ja tällainen siitä sitten tuli. Lopussa vielä kuva epäonnistuneesta kakusta, joka kyllä tuli myös syötyä. 😀






Monta Syytä Rakastaa on elämänmakuinen sisustus- ja lifestyleblogi. Kirjoittajana toimii sisustusalalla opiskeleva Nina, 6-vuotiaan pienen pojan äiti, joka rakentaa ja sisustaa omaa unelmakotiaan skandinaavisin ottein. Nina rakastaa valokuvaamista ja pyrkii taltioimaan kuviinsa aitoja hetkiä ja tunteita. Tästä blogista löydät rehellistä arkea ja inspiroivaa arjen kauneutta!



Upea kakku tuli! Ja niin samaistun tuohon tuskaan, kun ei mene niin kuin Strömsössä.. Eipä ikinä tule varauduttua extratarvikkeilla, vaikka pitäisi