Terapiaa neulomisesta

kaulahuivi

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! Viime viikko oli itelleni aikamoinen rutistus. Töissä oli superkiire, jonka lisäksi kotonakin riitti hommaa. Olin lupautunut leipomaan yhden kakun taas, joka tuli siinä mielessä ehkä vähän huonoon saumaan, koska aloitin viime viikolla myös opiskelut. Vietin siis koulussa koko perjantain ja lauantain, jonka ohessa piti tuo kakkukin ehtiä tehdä.

Huomasin kuitenkin löytäneeni mainion terapiakeinon kaiken tämän kiireen keskellä. Päätin nimittäin lähteä mukaan Muita Ihania -blogin Tiinan yhteisneulontaan, jossa siis neulotaan ehkä maailman upein kaulahuivi (CLICK!). Olin jo aikaisemmin ihastellut Tiinan yhteisneulottuja villasukkia, mutta mukaan päätin lähteä vasta tähän kaulahuiviin. Sen verran päheä se on. Sain idean lähteä mukaan viikko sitten sunnuntaina ja heti maanantaina ajoin Menitan myymälään valitsemaan mieleiset langat. Olen hieman jäljessä hommassa, koska kuten jo alussa mainitsin, niin viime viikko oli kyllä ihan älyttömän kiireinen.

Oli jotenkin aivan super ihana aloittaa tämä uusi viikko, olo on jotenkin tosi energinen ja olen uutta tarmoa täynnä. Nuo kaksi päivää koulussa olivat aivan mielettömän upeat, voin sanoa opiskelevani vihdoinkin unelma-ammattiani. Koko aamun päässäni on soinut Mikael Gabrielin biisi Helium, jossa Miklu laulaa ”Mä leijun mä leijun”, koska tuntuu kuin mä leijuisin.

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

2 kommenttia “Terapiaa neulomisesta

  1. Minäkin odottelen aivan sydän sykkyrällä päivittäisiä kuvio-ohjeita, niin ihanaa tuota huivia on neuloa! 😀 En ehtinyt lankakauppaan lainkaan ja oli sitten tyydyttävä niihin lankoihin joita kotoa aloituspäivänä löytyi, sillä aloittaa oli tietenkin ihan pakko heti saman tien (ai miten niin malttamaton:)! Onneksi värit olivat kohdillaan, lanka vain kovin ohutta, mutta eipä se ole niin justiinsa. Ja olenpa tässä huomannutkin, että tykkään näemmä tehdä kuvioneuletta nimenomaan ohuella langalla. 🙂 Täytyy vain pitää huolta, että huiville tulee pituutta riittävästi. Ihanat värit sinullakin! <br />
    <br />
    Mukavia neulontahetkiä ja energiaa viikkoosi! 🙂

    1. Kiitos kommentistasi 🙂 Itse olen vähän jäljessä tuossa neulomisessa kun ensin ajattelin ettei aika riitä siihen enkä aloittanut ihan ajallaan, mutta onneksi ohjeet eivät katoa mihinkään. Töissä naurettiin jo että saan huivin varmaan sopivasti valmiiksi kesäksi 😀 Olen käynyt ihastelemassa muiden väriyhdistelmiä hashtagin #muitaihaniakaulahuivi takaa, ihania tuotoksia. &hearts;

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *