Tänään juhlitaan äitejä, joten ihan mahtavaa äitienpäivää kaikille äideille! Monet on saaneet kenties ihanan herätyksen, aamupalan kannettuna sänkyyn, kukkia ja ehkä jonkun söpön lahjan lapselta.
Meillä ei ole kukaan kantamassa minulle aamupalaa tai keräämässä kukkia saati sanomassa hyvää äitienpäivää. Mutta sitäkin tärkeämpää itselleni on se, että saan herätä tuon tyypin vierestä joka on minusta äidin tehnyt.
Elämäni sai aivan uuden merkityksen neljä vuotta sitten, kun tulin äidiksi ja nautin nykyään täysin eri asioista, joista en osannut ennen edes uneksia.
Ne on pieniä hetkiä, jotka tekevät minut aivan äärettömän onnelliseksi ja tuntuu kuin sydän pakahtuisi. Ne hetket ovat kun:
♥ Elis tulee halaamaan kovaa
♥ Elis sanoo ulkona kävellessämme haluavansa kerätä minulle kukkia
♥ Elis haluaa ylpeänä esittää minulle uusia taitojaan
♥ Elis juoksee minua vastaan päiväkodin portille, tunnistaessaan autoni jo kaukaa
♥ Elis sanoo äidin olevan kaunis tai söpö
♥ Elis kertoo ikävöineensä minua
♥ Elis kuiskaa luottamuksellisesti, kuinka häntä pelottaa jokin asia ja haluaa, että äiti tulee mukaan
♥ Elis nukkumaan mennessämme käpertyy aivan kiinni minuun
♥ Elis aamulla herätessään käpertyy aivan kiinni minuun
…Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Muistetaan arvostaa jokaista päivää äitinä ja olla läsnä lapsen arjessa. Lapsen muistot koostuvat niistä pienistä arkisista hetkistä. ♥