Puhutaan vielä vähän joululahjoista. Edellisessä postauksessa kirjoittelin meidän joululahjasta, Alvarista, mutta mitäs sitä tuli hankittua muille? Täytyy sanoa, että tänä jouluna jouduin ensimmäistä kertaa miettimään tarkkaan joululahjoja kullekin. Rahaa ei juurikaan ollut ylimääräistä laittaa niihin ja ilmoitin itsekin monelle etten tarvitse yhtään mitään. Itselleni lahjojen antaminen on kuitenkin tärkeää ja tykkään usein ilahduttaa läheisiäni lahjoilla ilman mitään syytäkään. Halusin siis nytkin muistaa kaikesta huolimatta läheisiäni jollain pienellä ja siitä pienestä tulikin lopulta melko arvokas joululahja. 🙂
Koska tykkään askarrella ja näperrellä kaikenlaista, päädyin tekemään joululahjaksi puuhelmistä ja nahkalenkistä pannunaluset. Ajatus yksinkertaisesta pannunalusesta muotoutui lopulta aika ihanaksi tuotteeksi ja lahjan saaneet kehuivat sen paketointia myöten upeaksi, kuin suoraan kaupan hyllyltä tulleeksi. Kaikki lahjan saaneet olivat aivan onnessaan ja vaikka tein näitä useamman samanlaisen, oli jokainen silti kullekin yksilöity. Ostin nimittäin polttokolvin ja kirjailin nahkaisiin yksityiskohtiin kunkin nimen.
Tällaisen saivat mm. päiväkodin hoitajat, sukulaiseni, siskoni sekä Eliksen isän sukulaiset. Olisin niin halunnut jakaa tämän lahjaidean täällä blogissa jo ennen joulua, mutta ymmärrätte varmaan että se olisi pilannut yllätyksen monelta. ;D
Edullisista joululahjoista tuli lopulta arvokkaammat kun osasin ajatellakaan ja taidampa askarrella yhden vielä itsellekin. 🙂
Mitäs pidätte näistä?
Upeat! Voisitko kertoa ohjeet ja mistä hankit tarvikkeet?
Tämä on niin ihana ja hyödyllinen lahja! Tulee oikeasti käyttöön, eikä minnekkään laatikon pohjalle. Kiitos <3 Nimimerkillä Ilahtunut86
Ihania, kertakaikkiaan. Itse tein myös. Puuhelmet eivät ole mitään kovin edullisia kun ovat hyvälaatuisia ja isoja.
Ihania. Mikä menee keskellä? Rautalanka vai?
Onpa kauniit ja tyylikkäät! Lahjansaajat ovat varmasti onnellisia!
Todella hyvä idea. Kauniilta näyttivät kauniine pakkauksineen.
Todella kauniita 🙂
Itsetehdyt lahjat ovat vaan parasta ja niissä on aina mukana lahjanantajan rakkaus!
Todella kiva lahjaidea, jokaisella on varmasti käyttöä ja näyttääkin kauniilta 🙂
Hei,
Minkä kokoisia helmiä olet käyttänyt alusiin? Muistatko mistä ne on hankittu?
Voi ei nyt en kyllä yhtään muista minkä kokoisia helmet olivat, mutta ostin ne Sinellistä. 🙂
Ihania! Mistä löysit nuo nahkaosat?