Lahjoista parhain!

Nyt on joulu juhlittu, masut täynnä jouluruokaa ja kaikki tutkailevat innoissaan saamiaan joululahjojaan. Meidän perheen joululahja saapui hieman etuajassa kun keskiviikko-torstai välisenä yönä se laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle. Olimme vastassa siellä ystäväni kanssa, kun se ihanan lentokummin turvassa saapui suoraan Gran Canarian lämmöstä tänne kylmään ja pimeään Suomeen.

Alvari. Ihastuin Alvariin ensisilmäyksellä kun sen kuvat pamahti näytölleni reilut kaksi viikkoa sitten. Alvari sisaruksineen tarvitsi kodit, enkä todellakaan ajatellut että meillä olisi koti yhdelle heistä. Kunnes kaksi viikkoa oli jo kulunut eikä heille vieläkään ollut koteja löytynyt. Laitoin viestiä ja utelin mikä tilanne ja siitä se sitten lähti.

Yhtäkkiä huomasinkin jo allekirjoittaneeni kauppakirjan ja valtakirjan ja pentukuume oli päällä. Salasin tämän kaiken Elikseltä, halusin yllättää hänet. En tiedä miten pystyin siihen, mutta onneksi kaikki tapahtui nopeasti, joten salailun ei tarvinnut jatkua kovin pitkään.

Pikkuveljeni tuli vahtimaan Elistä siksi aikaa kun kävin hakemassa Alvarin lentokentältä ja aamulla pääsin yllättämään Eliksen jättikokoisella pahvilaatikolla punaisilla nauhoilla sen ympärillä. Olin laittanut kellon soimaan jo 6.30, jotta varmasti ehtisin herätä ennen Elistä ja hipsin olohuoneeseen pennun kanssa, joka oli jo koko yön nukkunut Eliksen tietämättä meidän välissä. Nopeasti Alvari laatikkoon, rusetit ympärille ja yllättämään unenpöpperöinen Elis. Odotin toki samanlaista spektaakkelia kun mitä Youtube on täynnä onnesta itkevistä lapsista, mutta Elis oli lähinnä vain hölmistynyt eikä uniselta olemukseltaan pystynyt ehkä ihan heti käsittämään tapahtunutta.

Alvari on yllättänyt itseni aivan täysin, hyvällä tavalla. Alvari on n. 9 viikon ikäinen ja hän on maailman kiltein ja rohkein pentu ikinä. Meillä on niin uskomaton jengi nyt koossa, tuntuu kuin Alvari olisi täydentänyt meidän perheen. Me ollaan me – minä, Elis, Beni ja Alvari. <3

 

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

7 kommenttia “Lahjoista parhain!

  1. Lemmikit täydentävät perheen, olen huomannut sen itsekin niin monta kertaa. Ja heitä rakastaa niin uskomattoman paljon ja heistä tulee ihan oikeita perheenjäseniä. Jopa meidän järeä perheenisämme huolehtii että lemmikeillä on ruokaa ja kaikki hyvin. Onko varmasti lämpöistä jos on kylmempi yö ja saihan koirakin maistiaiset synttärikakusta… (ilman kermaa ettei maha mene sekaisin)

  2. Ihana lahja Elikselle tuo Alvari. Olette vielä siinä samassa pelastaneet (en tiedä taustoja) suloisen koiran.

  3. Aivan ihana lahja! <3 Lemmikki todellakin täydentää perhettä/kotia – itsellä oma koti tuntuu todella tyhjältä, jos pojat (kaksi kissaani) ovat hoidossa vanhemmillani.

  4. Aivan ihana lahja 🙂

    Lemmikit ovat todellakin osa perhettä. Mekin olemme nyt vuoden verran olleet onnellisia koiranomistajia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *