Pilkahdus aurinkoa

suomen luonto suvisaaristo

Tältä näytti viime sunnuntaina. Tuntuu kuin olisin saanut kunnon annoksen D-vitamiinia jaksamaan tämän pimeän marraskuun keskellä, kun viikonloppuna aurinko helli meitä läsnäolollaan. Valitettavasti itse kärsin lievästä edellisillan jälkeisestä väsymyksestä kyseisenä päivänä, mutta se ei silti estänyt minua lähtemästä kuvaamaan upeaa luontoa.

Kuvat otin työprojektia varten, mutta halusin jakaa nämä teillekin, sillä nämä toimivat varsinaisena aurinkoterapiana kaikessa kauneudessaan.

Kuvasimme markkinointikäyttöön Etelä-Espoon ulkoilumahdollisuuksia, mm. Klobbenin uimarantaa, Hanikan uimarantaa ja Hanikan luontopolkua. Pysähdyimme myös Soukan rantatiellä kuvaamaan näitä upeita kaisloja, jotka loistivan kuin kultameri auringonpaisteessa.

Tarkoitus oli kuvailla viikonloppuna kotonakin juttuja, mutta en lopulta saanut aikaiseksi siivota siellä. Keittiö oli kuin hävityksen jäljiltä leivottuani pikkuveljen tyttöystävälle synttärikakkua ja olohuoneessa vallitsi leluviidakko vietettyäni 5 päivää Eliksen kanssa siellä kaksin.

suomen luonto suvisaaristo

suomen luonto suvisaaristo

suomen luonto suvisaaristo

suomen luonto suvisaaristo

8 kommenttia “Pilkahdus aurinkoa

  1. Todella ihana ilma viikonloppuna pitkän harmauden jälkeen. Aurinko oli tervetullut yllätys. Kauniita kuvia tutuilta paikoista. Espoon merenrannat ovat lempipaikkojani. Hienosti olet tallentanut kuviin meidän upeaa rantamaisemaa. Aurinkoa myös tuleviin päiviisi.

    1. Kiitos paljon kommentistasi 🙂 Oli kyllä oikein tervetullut viikonlopun sää, mukava kuulla että tuttuja maisemia 🙂

    1. Kiitos samoin! Saisi jo tulla lunta tämän harmauden keskelle niin pääsisi joulufiilikseen 🙂 <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *