Keittiötoimittajan valinta edessä

Deko-talo-projektini on alkanut edistymään siinä määrin, että rakennulupa on nyt laitettu sisään ja naapurikuulemisia tippuu palautuskuorissa postilaatikosta. Kaikki tuntuu todella jännittävältä, koska nyt kyseessä on täysin minun oma projektini, jonka saan suunnitella täysin omien mieltymysteni ja maun puitteissa.

Ensimmäisenä kävinkin keittiön kimppuun, koska keittiö on itselleni kodin sydän. Jos keittiön hinta pompsahtaa taivaisiin, olen valmis tinkimään muista kodin tiloista ja materiaaleista.

Suunnittelemassani talon pohjassa keittiö onkin todella keskeisellä paikalla, avokeittiö kahdella pitkällä seinällä. Halusinkin tämän vuoksi mahdollisimman kauniin, kalustemaisen keittiön, ikään kuin yksi iso huonekalu. Lopulliset suunnitelmani vaikuttavat todella paljon keittiötoimittajan valintaan, sillä tiedän ratkaisujeni olevan normaalista poikkeavia eikä monelta keittiötoimittajalta haluamiani ominaisuuksia ole saatavilla.

Deko-talojen oma yhteistyökumppani kiintokalusteiden osalta on Noblessa ja olenkin ensi viikolla menossa keskustelemaan heidän kanssaan keittiöhaaveistani. Pelkään, että siellä ei pystytä vastaamaan toiveisiini, olen selannut heidän katalogiansa kannesta kanteen moneen otteeseen eikä mieluista ovimallia eikä tarvittavia mekanismeja löydy. Talopakettia ostaessa olisi tietysti hyvä ottaa kaikki tuotteet talomyyjän valikoimasta, sillä hyvityshinnat näissä ei ole hääppöiset. Valitettavasti olen tässä kohtaa liian vaativa enkä aio antaa periksi omille haaveille, hintaan katsomatta.

Suurimman ongelman suunnitelmissani tuo ovimalli sekä taitto-ovet. Haluan sirokehyksisen ovimallin ja toiselle seinälle 2m pitkän työtason sekä lieden piilotettuna taitto-ovien taakse. Mielessä on jo yksi keittiötoimittaja, jonka kanssa nämä haaveeni toteutuisivat ja olenkin laittanut heille tarjouspyynnön, jota odottelen kuumeisesti.

Jos Noblessan kanssa ei keittiösuunnitelmat toteudu, pystyn aina tietysti hyödyntämään keittiön hinnan muissa kalusteissa ja hankkimaan ne Noblessalta. Etenkin vaatehuoneisiin, joihin ei kalusteet kuulu, voisin nyt saada vähän paremmat kalusteet hyödyntämällä keittiön hyvityshintaa tässä kohtaa. Saisin myös upgreidattua kodinhoitohuoneeseen kivitason, jolloin keittiön hyvityshinta ei menisi ns. hukkaan. Myöskin eteiseen suunnittelemani kaluste toteutuisi varmasti Noblessan kanssa, joten en pidä tätä asiaa mitenkään huonona ja ikävänä, vaikka keittiö tulisikin muualta ja sen hyvityshinnan hyödynnän muissa kalusteissa.

Kiinnostaisi kuulla millaisia ajatuksia herää teissä kanssasisustajissa tuollainen ratkaisu, missä osa työskentelytasoa ja liesi onkin kalusteovien taakse piilotettuna?

4 kommenttia “Keittiötoimittajan valinta edessä

  1. En ole koskaan tuollaista ratkaisua nähnyt. Kätevää jos tulee yllätysvieraita ja haluaa äkkiä sotkut piiloon 🙂 Itsekkin pidän simppeleistä keittiöistä. Ovia jossa ei ole vetimiä ja integroidut kalusteovet kodinkoneissa, rauhoittavat tilaa kummasti. Miettisin sinuna kuitenkin onko ratkaisu liian erikoinen tulevalle ostajakunnalle. Olen käsittänyt että talo menee myyntiin jossain vaiheessa. Keittiö on monesti ratkaiseva tekijä talon ostossa. Toki tästä voi tulla uusi trendi niinkuin aamiaskaapista.
    Tsemppiä taloprojektiin.

    1. Kiitos paljon rakentavasta kommentistasi. On totta, että talo on menossa myyntiin ja ratkaisu saattaa olla erikoinen ja rajata pois ostajakuntaa. Olen puntaroinut tätä asiaa monelta eri kantilta, mutta haluan samalla tehdä tästä omasta ensimmäisestä projektistani omannäköisen ja otan tietoisen riskin tässä. 🙂

  2. Kerran olen nähnyt että liesi on ns.aamiaiskaapissa. Taisi olla jonkun kalustetoimittajan esittely asuntomessujen hallissa. Eli siinä ovet kääntyi kokonaan rungon sisään. Silloin ovet ei ole avoinna ollessa mistään suunnalta kulkemisen edessä. Jotenkin tuntuu hullulta ajatus että liesi kaapissa, samoin sillä työskentely. Tulee mieleen pieni pimeä kolo. Mutta tuossa kuvassa näyttäisi onneksi olevan tilaa molemmin puolin liettä ja ilmavuutta tulee lisää avohyllyillä.

    Itse tykkään että lieden vieressä on tilaa ja ilmavuutta. Meillä liesi on siis saarekkeessa, jossa on ruokatilan suuntaan korotettu (n20cm) näköeste, jolloin sotkut jää piiloon ruokailun ajaksi. Samoin meillä on kodinkoneet integroitu. Kyllähän sinun suunnitelmalla saa rauhoitettua näkymää vielä entisestään ja siivottua sotkut nopeasti kun vieraita tulee.

    Onhan tuo erikoinen ratkaisu, mutta jonkun on oltava ensimmäinen. Ja ainahan ostaja voi ottaa ovet pois.

    1. Kiitos ihan mielettömästi kommentistasi. Totta on, että ovet voi halutessaan ottaa pois. Olisikin ihana saada ovet aamiaiskaapin tavoin kaapin sisään liukumaan, mutta tällä 2m pituudella mahdotonta ja siksi keksin nämä taitto-ovet. 🙂 Sepäs olisikin jos tästä syntyisikin joku trendi, mutta ainakin itse koen tämän hyväksi vaihtoehdoksi. Saareketta pyörittelin mielessä myös, mutta se ei mitenkään mahtuisi tänne. :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *