Tänään juhlittiin rakkaan ystäväni babyshowereita ja päätin eilen valmistaa sinne tonnikalakolmioita, jotka ovat ihanan Kinuskikissan sivuilta löydetty resepti. Näitä tonnikalakolmioita olen valmistanut jo muutaman vuoden ajan aina silloin tällöin iltanaposteltavaksi, ne ovat vain NIIN hyviä! Ne ovat melko tulisia ja maistuvat mielestäni parhaimmalle seuraavana päivänä jääkaappikylminä. Niitä on todella helppo tehdä, mutta samalla myös täynnä ärsyttäviä vaiheita. Ostin valmiita lehtitaikinalevyjä ja niiden kaulitseminen on todella puuduttavaa, taikina käyttäytyy todella raivostuttavasti. Lopputulos on kuitenkin sen arvoista ja C popsiikin niitä mielellään napaansa. Tonnikalakolmiot olivat myös hitti babyshowereilla. Päätin nyt tehdä niitä reilusti, niin jää kotiinkin. Resepti löytyy myös Kinuskikissan sivuilta hakusanalla Tuliset tonnikalapasteijat, mutta jaan reseptin nyt täälläkin. Resepti on niinkin yksinkertainen, kuin
Näiden herkkujen valmistus vaati Starbucksin latten, nam nam. Babyshowereista lisää myöhemmin.

Monta Syytä Rakastaa on elämänmakuinen sisustus- ja lifestyleblogi. Kirjoittajana toimii sisustusalalla opiskeleva Nina, 6-vuotiaan pienen pojan äiti, joka rakentaa ja sisustaa omaa unelmakotiaan skandinaavisin ottein. Nina rakastaa valokuvaamista ja pyrkii taltioimaan kuviinsa aitoja hetkiä ja tunteita. Tästä blogista löydät rehellistä arkea ja inspiroivaa arjen kauneutta!






