Tänään aamulla oli aivan upeat maisemat viedessäni Elistä päiväkotiin. Onneksi olin ottanut järkkärin mukaan, niin sain ikuistettua sen myös teille.

Viikonlopusta selvitty hengissä, sieltä se flunssa vaan tulla pölähti ja rentouttava viikonloppu Vierumäellä vietettiinkin peiton alla suun kautta hengittäen ja nenää niistäen. Perjantaina jo herätessä oli sellainen jyskytys päässä mihin särkylääkkeetkään ei auttanut, että olisihan se pitänyt arvata. Vielä töissä sanoin ystävälleni lounaalla, että olen nukkunut huonosti ja siksi jyskyttää, mutta hän osasi epäillä flunssaa. Iltapäivästä olo alkoi olla jo niin kurja, että toivoin tämän viikonlopun olevan joku muu viikonloppu ja saisin vain jäädä kotiin sairastamaan.

Hotelliviikonloppu osoittautui kuitenkin hyväksi ideaksi, sillä Vierumäellä oli apukäsiä Eliksen kanssa, joten yksin ei tarvinnut kipeänä paimentaa tuota äärimmäisen vilkasta kaveria, vaan äitini ja enoni pystyivät viihdyttämään häntä ja minä lepäämään. Ruokaakaan ei tarvinnut itse laittaa, vaan sain nauttia ravintolan antimista sekä hotelliaamiaisesta.

Eliksellä alkaa päivä päivältä olla vaan hassumpia juttuja ja niitä on kyllä niin hauska kuunnella. Snapchatini (@nina.msr) oli viikonloppuna ihan tukossa Eliksen juttuja ja ne naurattikin seuraajiani melkoisesti. Eilenkin autossa hän yhtäkkiä kysyi takapenkiltä ”Äiti, yletätkö pussailemaan?”. Se oli NIIN hellyyttävää, että jos olisin voinut, olisin kivunnut takapenkille ja antanut hänelle maailman isoimman moiskauksen. Jouduin kuitenkin vastaamaan ettei äiti nyt ylety.

Mainitsin edellisessä postauksessa, että kotonamme tapahtuu jänniä viikonlopun aikana ja siellä todella oli tapahtunut niin jänniä, että olen ollut aivan haltioissani. En malta odottaa, että pääsen näyttämään myös teille mitä meillä on tapahtunut. Valitettavasti se taitaa taas jäädä pimeiden päivien takia viikonloppuun, nimittäin kotiin päästyäni töistä on jo niin pimeää etten saa kuvattua mitään järkevää.

Viimeiset kaksi viikkoa on ollut ihan kamalia. Olen telonut itseäni huolettavan paljon. Muistan olleeni altis vaaratilanteille jo nuorempana, mutta pitkään aikaan en ole tuntenut näin koheloa oloa.

Viime viikolla onnistuin polttamaan käteni todella pahasti ruoanlaiton yhteydessä ja hoitamalla haavoja huonosti, onnistuin tulehduttaa ne. Käteni näytti niin ruttoiselta, että ruokapöytäseurakin kaikkosi töissä. Viikko sitten koin niin kamalaa kipua, jomotusta ja kirvelyä, että vasta sitten uskoin ja puhdistin haavat ja suojasin.

Haavat ovat pikkuhiljaa parantumassa, voidaan kuitenkin unohtaa käsimallin ura, taitaa jäädä ikuiset arvet. Ajattelin, että onneksi on vielä mahdollisuudet toisella kädellä, niin enkös onnistunut senkin telomaan. Toissapäivänä sheiveri tippui kädestä ja minä hölmö nappasin siitä äkkiä kiinni, lopputuloksena pala peukaloa irti. Olin juuri vaihtanut siihen loppukuluneeseen sheiveriin tuliterän pään. Edellisellä olisi voinut vaikka viiltää ranteita ilman jälkeäkään. Eipä siinä sitten oikein hoksottimet toiminut. Suihkuilut jäi kesken kun verta oli joka paikassa, Elis katseli ihmeissään kun äiti ryntäilee hysteerisenä ja itkee, oltiin kimpassa suihkussa.

Kolmen tunnin kylmällä painamisen jälkeen haava tyrehtyi, pienenä miinuksena kuitenkin haavaan erittäinkin tiukasti kiinnittynyt laastari, joka ei vedellä huuhtelemisellakaan irronnut. Paljon kyyneleitä ja ärräpäitä. Sain sen lopulta irti ja uutta tilalle, sama ongelma taas. Konsultoin asiasta rakkaita sairaanhoitajaystäviäni, jospa olisin voinut jättää tämän laastaririekaleen paikoilleen, mutta he kielsivät ehdottomasti tai sekin tulehtuu.

Kuulostaa turhamaiselta, mutta olen ihan loppu. Flunssakin kolkuttelee ovella. Tänään aion paeta arkea Eliksen kanssa ja lähdemme Vierumäelle nauttimaan hotelliaamiaisesta ja puhtaista lakanoista. Viikonlopun aikana täällä meidän kodissa tapahtuu jänniä juttuja, mutta niistä lisää kun näen itsekin lopputuloksen. 😉

Ihanaa ja varovaista viikonloppua kaikille, älkää teloko itseänne!