Uusi sohva Hakolalta

hakola-1.jpg

Kyllä, luitte oikein! Niinhän siinä kävi, että tilaukseen lähti Hakolan Cosy 3:n istuttava sohva vaaleanharmaalla Lauritzon’sin kankaalla. Olen Hakolan sohvia kuolannut jo viime talvesta sekä Habitare-messuilla ja nyt -40% hintalappu houkutteli ostamaan tuon jo tovin kuolaamani sohvan. Moni varmaan miettii nyt, että onkos tuo nyt ihan sekaisin, kun vastahan se osti sohvan ja kalliin sellaisen! Mutta kuten olen ehtinyt asiaa useasti jo sivuamaan, en ole ollut siihen tyytyväinen vaikka ulkonäössä ei todellakaan ole moittimista ja onhan se monen suomalaisen suosikki.

Ensiksikin sen hintalappu järkyttää edelleen itseäni ja meidän perheessä, missä sohva on aika keskeisessä osassa arkea, tuntuu ihan järjettömältä että varjelen sohvaa jatkuvasti _kaikelta_, koska ajattelen vain sitä hintalappua. Toiseksi, se ei ole lainkaan löhösohva, ainakaan kahdelle, ainakaan tuo kyseinen moduuli yksinään. Ja kolmanneksi, sen leveät selkänoja ja käsinoja houkuttelee taaperon ja koiran tallustelemaan ja pomppimaan niissä. Ei kiva. Aikuisetkin istuu käsinojalla ja itsekin olen tuohon sortunut eikä se varmasti tee hyvää sohvan rungolle.

Kaupaksihan sohva ei ole vieläkään mennyt, mutta tässä on nyt kuusi viikkoa aikaa päästä eroon sohvasta ja jos se vieläkään ei mene kaupaksi, niin meillä on ylimääräisenä edelleen tuo yksi huone, johon sohvan sitten lykkään pölyttymään. Sinne vaan eurojen päälle lepäämään. 😉

Mutta siis palataan tähän uuteen ihanuuteen, jota en malta odottaa saapuvaksi. Se ei todellakaan ole hintalapulla pilattu ollakseen suomalaista designia ja Suomessa käsityönä valmistettu. Ollakseen kaikkea tuota, siihen uskaltaa silti päästää lapset ja koiratkin peuhaamaan. Mikä parasta, pääsin keskustelemaan itse suunnittelijan, Annaleena Hämäläisen, kanssa ja se sinetöi lopulta päätökseni. Oli aivan mieletön tuuri, että hän oli paikalla Merituulen Kodin1:ssä, kun menin kolmannen kerran sohvaa koeistumaan.

Hakolan sohvat on suomalaisen perheyrityksen aikaansaannos ja yrityksen on perustanut Annaleenan isoisä eli Paappa. Heidän sympaattisen tarinansa pääsee lukemaan Hakolan nettisivuilta ja tuon jälkeen tiesin, että rahani menevät oikeaan paikkaan. Hakolan tuotteissa on mielestäni hienoa myös se, että ne on päätynyt jälleenmyyntiin Kodin1 tavarataloihin ja sohvien hintalappu on sen mukainen. Jokainen meistä siis voi olla trendikkään ja laadukkaan, kotimaisen, Jurvassa valmistetun sohvan onnellinen omistaja.

Annaleena kertoi, että hän oli suunnitellut tämän Cosy-sohvan todellakin sellaiseksi, että se sopii lapsi- ja eläinperheisiin, koska heillä itselläkin on lapsi ja koira. Kangas on valittu tarkasti niin, että se on mahdollisimman likaahylkivä jo itsessään, vesipestävä ja kulutusta kestävä. Siinä ei myöskään näy lika helposti, koska kankaassa menee erisävyisiä lankoja ja tekee pinnasta eläväisen. Puhuimme Annaleenan kanssa pitkään ja kävi ilmi, että sohvan istuintyynyihin on mahdollista saada myös kosteussuojat (oma suurin pelkoni, että jotain nestettä pääsee imeytymään istuintyynyihin). Samanlaiset kuin lasten sänkyihin ja päätinkin sitten lisähintaan ostaa meidän uuteen sohvaan sellaiset, aivan loistava lisä! Tätä lisäominaisuutta ei mitenkään markkinoida tai myydä, mutta jos päädyt Hakolan sohviin ja sinulla on sama pelko, niin suosittelen ottamaan asian esille.

Virheistä viisastuneena, uusi sohvamme valikoitui nyt sellaiseksi ja sellaisilla ominaisuuksilla ettei tarvitsisi tämänkään äidin pelätä sen turmeltumista pienten lasten ja eläinten oikkujen vuoksi eikä hintakaan aiheuta painajaisia. Sohvan kaveriksi ostin Cosy-rahin, jolloin sohvasta saa tarvittaessa muokattua divaanimaisen. Ja nyt kun meillä ei ole enää sohvapöytää, toimii rahi myös tarjottimen kanssa sellaisena eikä sohvapöytää tarvitse enää erikseen hankkiakaan. En olisi ikinä uskonut hankkivani rahia ja idea tähän lähtikin Annaleenalta itseltään. 🙂

Kerroin kotona miehelleni innoissani kuinka pääsin keskustelemaan itse suunnittelijan kanssa ja miten mahtavaa se oli ja miten ihanalta persoonalta Annaleena vaikutti. Hän vain siinä pyöritteli silmiään ja totesi lopulta, että ymmärränkö miten tuo on ihan sama kun hän kertoisi tavanneensa jonkun jääkiekkopelaajan, joka ei sano mulle mitään. 😀 Noh, niinhän se taitaa olla…

Onko Hakolan sohvat jo teille tuttuja?

Ilman sohvapöytää

tvtaso-5.jpg

Sain lopultakin myytyä Hayn ison tarjotinpöytämme ja olemme nyt olleet jo ainakin kuukauden päivät ilman uutta. Osittain siksi, että en ole vielä aivan päättänyt minkä hankkisin meille tilalle. Vaihtoehdot esittelin tässä. Osittain myös, että olen oikeastaan aika tyytyväinen näin ilman mitään.

Meillä on kuitenkin vielä Hayn pienempi tarjotinpöytä sivupöytänä ja lisäksi Hayn DLM -pöytä, joka on todella kätevä siirtää haluamalleen paikalle esimerkiksi vesilasia varten. Tai viinilasia. ;P

Mitäs sitä oikeastaan muuta virkaa sohvapöydällä on, kun kerätä erinäistä rojua pölyttymään ja viemään tilaa. Pidän olohuoneestamme nyt tällaisena, tilavampana.

Sohvapöytärahatkin tuli käytettyä jo uuteen tv-tasoon ja tämä hankinta oli huomattavasti tärkeämpi itselleni kuin uusi sohvapöytä. Win-win!

Kirjoittelen lisää tv-tasosta, kun saan tilaamani lasilevyn paikoilleen ja kuvailen olohuonettakin ilman sohvapöytää kun kerkiän siivota, mutta mitäs tykkäätte tv-tasosta? Laittaisitteko siihen jalat vai kiinnittäisittekö seinään?

Esittelyteksti

minaesittely-7.jpg

Tämä on nyt ensimmäinen kirjoitukseni Lumoblogien alla. Ulkoasu on vaihtunut, tosin ei radikaalisti. Samoin ylätunnistekuva päivittyi, itse tykkään siitä kovasti. Kaiken kaikkiaan siirryttiin vähän simppelimpään ja vähäeleisempään ulkoasuun, mikä oli ajatuksena muutenkin kun lopulta päätin, että vaihdan nimeä. Uusia lukijoita varmasti kiinnostaa, kuka olen, joten tähän paikkaan olisi hyvä ehkä esitellä itseäni hieman. 🙂 Olkoot tämä nyt sitten pieni esittelypostaus!

Blogia kirjoittelen siis minä, Nina, kolmeakymppiä lähentelevä yhden lapsen äiti ja toisen lapsen yhden miehen vaimo. Talouteemme kuuluu myös cockerspanieli, joka saattaa pilkahtaa kuvissa ollessaan liian laiska siirtymään pois tieltä. Blogissani olen avoimesti puhunut lapsestamme omalla nimellään, Elis, ja olkoot näin myös jatkossa. Elis on 2,5 vuotias vilkas ja puhelias uhmalla varustettu taapero, joka on blogissa hurmannut kuvillaan. Elis inhoaa kun äiti kuvaa ja komentaa usein laittamaan kameran pois, mutta silti hän onnistuu aina kuvissa ja kuvaankin häntä mielelläni. Vieläkin lähdettyäni töihin ikävöin häntä jo automatkalla ja iltapäivällä en malta odottaa, että pääsen hakemaan hänet päiväkodista. Vain todetakseni 10 minuuttia myöhemmin, että tulisipa jo seuraava aamu ja saan palauttaa hänet päiväkotiin. 😉

elismetsassa-2.jpg

Blogissa kirjoittelen pääasiassa sisustusjuttuja, mutta mukaan mahtuu myös paljon muuta arjestamme, ilon hetkiä ja vastoinkäymisiäkin. Eniten rakastan valokuvata Elistä, hänestä saa niin mainioita kuvia, mutta hänestä en enää mielelläni puhu blogissa. Kauniit valokuvat saa itseni innostumaan aiheesta kuin aiheesta. Blogin myötä olen myös itse innostunut valokuvaamaan ja vaikka omistinkin järjestelmäkameran jo ennen blogia, tuli sillä räpsittyä oikeastaan vain automaattiasetuksilla ja kittilinssillä. Tällä hetkellä kuvaan Olympuksen E-M1 rungolla sekä 45mm ja 12-40mm linsseillä, mutta haaveena olisi täyskennoinen runko ja monipuolisemmat objektiivit sekä lisävarusteet.

Aloitin bloggaamisen talvella 2013, ollessani viimeisillään raskaana ja taisinpa tuolloin elellä perheeni kanssa isosiskoni alakerrassa, kun kotonamme vallitsi viikkoja venynyt kylpyhuoneremontti. Vietin ensimmäisiä äitiyslomapäiviä yksin pimeässä ja viileässä alakerrassa läppärini kanssa ja siskoni blogiharrastuksesta innostuneena pohdin, että pitäisikös tässä vaikka sellainen blogi perustaa itsekin ja sinne purkaa näitä kaikkia ajatuksia joita ensimmäisen lapsen odottamiseen kuului. Kaikki se uuteen ja tuntemattomaan hyppääminen.

Pian huomasin kuitenkin, ettei äitiyshössötykset ja lastenvaatteiden esittely blogissa kuitenkaan tuntunut omalta jutulta, vaikka ensimmäinen vuosi menikin siinä kuuluisassa vauvakuplassa ja omasta itsestään huolehtiminen ja omista harrastuksista kiinni pitäminen unohtuikin kokonaan. Blogi oli siis melko hiljainen ja vasta vauvavuoden päätyttyä sain taas kiinni niistä omista jutuista ja aloin kirjoittelemaan niistä blogiin ja postaustahti kiihtyi. Huomasin nopeasti, että nautin kirjoitella sisustusjuttuja sekä sellaista yleistä haaveilua ja mahtui sekaan myös niitä lifestylejuttujakin. Ja mitä enemmän Elis kasvoi, sitä vaikeammalta tuntui hänestä kirjoittaa.

Niimpä viimeiset 1,5 vuotta on tullut kirjoiteltua enemmän aktiivisesti näitä itselle tärkeitä juttuja aivan väärän nimen alla. Blogin nimi, Matkalla äitiyteen, ei ole vastannut blogin sisältöä millään tavalla ja nimi oli vaihdettava. Ja sitä pohdittiin ja mietittiin ja lyötiin jarrut pohjaan ja aloitettiin alusta. Sitten sain kutsun Lumoblogeihin ja päätin, että nyt jos joskus on aika vaihtaa tuo nimi ja tässä sitä nyt ollaan, uudella nimellä, Lumobloggaajana.

Tervetuloa seuraamaan juttujani, täältä löydät Monta syytä rakastaa!

minamina-1.jpg