![]() |
Kuva täältä. |
Uskomatonta mutta totta
Jännittyneissä fiiliksissä odottelin alkuiltaan ennen kuin kehtasin laittaa C:n äidille viestiä miten siellä pärjätään. Aivan turhaan, nimittäin Elis ei ollut tuntunut vieroksuvan pulloa ollenkaan ja ensimmäinen pullotus Aventin tuttipullolla oli mennyt kuin vanhalta konkarilta. Elis ei ollut koko päivänä ja iltana kertaakaan itkenyt eikä kitissyt. Saimme n. 30 sekunnin videopätkän Eliksestä, jossa setä naurattaa Elistä ja valehtelematta katsoin tuon videopätkän illan aikana kymmeniä kertoja ja valehtelen jos väitän että en esitellyt videota myös itselleni täysin vieraille ihmisille. 😀
Yöunille Elis oli mennyt noin yhdeksän aikoihin ja tämä pullotus oli tapahtunut Ainon luonnonkumituttipullolla ja siinä oli ollut pientä vänkäämistä aluksi, mutta kuulemma aivan yhtä loistavasti söi tästäkin pullosta. Nukkumaan oli mennyt todella kiltisti, C:n äidin ei ollut tarvinnut kun vain käydä peittelemässä Elis pinnasänkyyn ja hän oli jäänyt sinne kiltisti nukkumaan. Seuraavan kerran Elis oli herännyt vasta puoli viiden aikaan aamulla. Ihanaa <3
Meidän ilta meni myös yhtä hienosti. Viihdyimme juhlapaikalla neljään asti ja olimme kotona noin viiden maissa. Oli aivan uskomattoman ihanaa olla C:n kanssa yhdessä ulkona ja vielä nauttia ja olla rennosti huolehtimatta Eliksestä. Tätä me tarvittiin ja olo oli sen mukainen aamulla ja vieläkin päässä jomottaa. 😀
Tissimies
![]() |
Tämä kuvastaa aika hyvin sitä, millaista syöminen pullosta on… |
Eliksen syntymän jälkeen olen kerran käynyt ulkona jättäen C:n yksin Eliksen kanssa ja silloinkin olin kotona vielä laittamassa Eliksen nukkumaan, joten C joutui pullottamaan vain kerran yöllä. Ilmeisesti tarpeeksi unenpöpperössä pullo kelpasi niin, että muutama millilitra meni myös suuhun ja kelpasi jatkaa yöunia. Mutta huomenna olisi tarkoitus lykätä jo päivällä Elis hoitoon, kun kirkko on klo 16. Mua jännittää niin paljon etten tiedä miten päin olisin. Uskon kyllä C:n äidin pärjäävän hyvin, mutta olenkin huolissani Eliksestä. En haluaisi rääkätä sitä pakottamalla juomaan pullosta, joten voi olla, että hääjuhlat jäävät omalta osaltani lyhyeksi. Meillä on nyt ollut koko viikko tiukkaa treeniä pulloilun suhteen, mutta jokaikinen kerta on ollut niin kamalaa itkua ja maitoa pitkin poikin, että pakko se on kai luovuttaa.
Ensi viikolla meillä on 4kk neuvola ja aionkin kysyä jos voisimme aloittaa soseet, josko sillä saisin itselleni satunnaisesti omaa aikaa, sillä tähän asti olen ollut sidottuna Elikseen lähes 24/7. Muutaman kerran olen päässyt käymään salilla, kun Elis on mennyt jo yöunille sekä aamulla lenkille kun Elis on nukkunut päivän ekoja päiväunia. Meidän olisi tarkoitus lokakuussa jättää myös Elis päiväksi hoitoon mummin luokse, kun olemme lähdössä tulevien kaasojen ja bestmanien kanssa päiväristeilylle Tallinnaan hieman funtsimaan järjestelyjä ja siemailemaan tulevia mahdollisia hääjuomia. 😉
Viikon päästä lauantaina lähdemme Eliksen ensimmäiselle laivaristeilylle, kun suuntaamme nokkamme kohti Etelä-Ruotsia Simrishamnia, jonne C:n isä on muuttanut töiden perässä. Ajamme ensiksi Turkuun ja sieltä Viking Linella Tukholmaan, josta sunnuntai-aamuna n. 6h ajoa Simrishamniin. Takaisin tulemme seuraavan viikon tiistaina ja ”kälysen” Viikkarin tilalle otin Promenade-hytin Silja Linelta ja paluu suoraan Helsinkiin. Syy miksi lähdemme Turusta on, että Turusta lähtevät Ruotsin laivat ovat perillä jo seuraavana aamuna 6.30 ja pääsemme ajoissa jatkamaan matkaa. Meidän mukaan lähtee myös C:n pikkuveli ja kukaan meistä ei ole ennen ajanut autoa ulkomailla, joten jännittää myös vähän tuo reissu, kuka uskaltaa ajaa. 😀 Onneksi Ruotsissa on aika samanlaista ajaa kuin Suomessa, ainakin toivottavasti?