Sisustussuunnittelijan tutkinto narikassa

Täältä tervehtii tuore sisustussuunnittelija! Nyt on tutkinto suoritettu ja viime viikonloppuna oli viimeiset opintopäivät, jotka päättyivät todistusten jakoon. Nämä viimeiset päivät olivat ehdottomat lempparini, pääsimme stailaamaan eri tiloja ja tekemään sommitelmia ja nämä taltioitiin upeiden valokuvaajien toimesta.

Koska olen myös todella kiinnostunut valokuvaamisesta, seurasin myös heidän työtä into piukeana. Ensimmäisenä päivänä valokuvaajana oli Pauliina Salonen ja toisena päivänä Martti Järvi. Muutama kikka sisustuskuvaamiseen tarttuikin näistä päivistä mukaan ja toivottavasti jatkossa myös omat kuvani ovat aavistuksen parempia. 🙂

Todistusten jaon jälkeen lähdimme kolmen hyvän koulukaverini kanssa syömään, olimme jo etukäteen varannut pöydän Pjazzasta. Masut täynnä suuntasimme vielä Erottaja Barin kautta ja siinähän kävi lopulta niin, että todistukseni jäi otsikon mukaisesti narikkaan hukatessani narikkalappuni. Kevyt illallinen päättyi siis omalta osaltani astetta rankempaan bailaamiseen, mutta todistus on nyt noudettu narikasta ja olen saanut ihastella sitä onnellisena!

Ensimmäinen työkeikkakin starttaa piakkoin, kun suuntaan tänään tapaamiseen tulevan asiakkaani kanssa. Olen kyllä niin onnesta soikeana tästä ja toivottavasti töitä ja kokemusta poikii vielä monen monta lisää!

Iso kiitos Helsinki Design Schoolille sekä luennoitsijoille kuluneesta vuodesta ja antoisista opintopäivistä sekä opiskelukavereilleni olemassaolostanne, ilman teitä opiskelu olisi ollut huomattavasti tylsempää! <3

Kerroksia makuuhuoneessa

Monta syytä rakastaa Nordic Swan Living

Yhteistyössä Nordic Swan Design

En ole oikein päiväpeittotyyppejä ja suoraan sanottuna ihan siitä syystä, että olen laiska petaamaan sänkyä. Sen jälkeen kun meillä vaihtui kaksi normaalia peittoa yhteen parivuoteen peittoon, on ollut ihanan helpottavaa levittää vain peitto koko sängyn päälle. Pellavalakanat oli kuin kutsuhuuto tällaiselle laiskalle ihmiselle, koska ne saavat rauhassa komeilla hieman ryppyisinä sängyn päällä, rennosti.

Näin talven tullen on ihana kuitenkin kerrostaa tuota makuuhuonetta ja tehdä siitä tunnelmallisempi. Pellavan kanssa sopiikin mainiosti villa, taljat ja kasallinen tyynyjä.

Nordic Swan Livingin (click!) luonnonläheiset ja harmonisen väriset tuotteet sopiikin paremmin kuin hyvin pellavalakanoideni kanssa. Ihana talja käy niin sängyn päälle koristeeksi kuin matoksi sängyn viereen. Aamulla herätessä ja noustessa keittämään kahvia, on siihen ihana upottaa varpaat ja napata villainen torkkupeitto sängyn reunalta, johon vielä kääriytyä. Kuvissa nähtävät tuotteet ovat Nordic Swan Livingin Köysi -torkkupeitto (click!) ja Islannin pitkäkarvainen lampaantalja (click!).

Nordic Swan Livingin tuotteet ovat ihan mainio joululahjaidea läheiselle ja miksei itsellekin ja heillä onkin ilmaiset toimituskulut jouluun saakka!

Omaan tyyliini tunnollisena, toin makuuhuoneeseen vielä ripauksen vaaleanpunaista. Pentikin pellavaiset sisustustyynyt kruunaavat muuten eri harmaan sävyistä täyttyvän makuuhuoneen.

Miten te tykkäätte sisustaa makuuhuonetta vai onko se teillä vain nukkumista varten?

Monta syytä rakastaa Nordic Swan Living

Monta syytä rakastaa Nordic Swan Living

Monta syytä rakastaa Nordic Swan Living

Monta syytä rakastaa Nordic Swan Living

Monta syytä rakastaa Nordic Swan Living

Monta syytä rakastaa Nordic Swan Living

Monta syytä rakastaa Nordic Swan Living

Monta syytä rakastaa Nordic Swan Living

Monta syytä rakastaa Nordic Swan Living

Monta syytä rakastaa Nordic Swan Living

Monta syytä rakastaa Nordic Swan Living

Monta syytä rakastaa Nordic Swan Living

Varpuspöllöjen ikikuusimetsä

Monta syytä rakastaa

..Siis mikä? Ja miten tämä kakku siihen liittyy?

Meidän töissä jäi yksi työntekijä eläkkeelle ja halusimme muistaa häntä 10 vuoden työurastaan meillä kakkukahvien muodossa. Alunperin oli tarkoitus tilata kakku muualta, mutta koska kakkutilaus oli unohtunut tehdä, ehdotin että minä tekisin kakun. No miksipä ei kun olen tällainen kotileipuri.

Hirveästi ei jäänyt kakulle aikaa ideointiin ja koristelu syntyikin juhlapäivän aamuna. Mitään selkeää visiota ei siis ollut, vaan kaikki lähti maljakossa olleista viikonloppuna ostamistani oransseista ruusuista. Kaivelin kaapeista muut tarpeet ja tällainen siitä syntyi.

Juhlakalu nimesi kakun kuitenkin Varpuspöllöjen ikikuusimetsäksi heti sen nähtyään.

VINKKI! Käytin kakkuun erästä uutta tekniikkaa, nimittäin olen jo pitkään miettinyt miten strösselit ja nonparellit saa nätisti kakun sivulle. Googlettelin asiaa ja löysin aivan mainion vinkin. Leikataan sopivan kokoinen pala leivinpaperia, spreijataan siihen vuokasprayta ja sitten asetellaan koristeet haluamalla tavalla. Lopuksi asetellaan leivinpaperi kevyesti kakun pinnalle ja tadaa, koristeet jää kauniisti muotoonsa kakun reunaan!

Monta syytä rakastaa

Monta syytä rakastaa

Monta syytä rakastaa

Monta syytä rakastaa