Tarviiko myös näyttää kotiäidiltä?

Muistelin viikonloppuna miten olin luvannut itselleni raskaana ollessa, että aion äitiydestä huolimatta näyttää huolitellulta (ainakin siinä määrin missä ennen äitiyttäkin 😉 ja en pukeudu verkkareihin ja kulje takkuisessa ja rasvaisessa tukassa ilman meikkiä ja näytä väsyneeltä äidiltä. Noh, se ei ihan ole toteutunut vaan olen nimenomaan kulkenut verkkareissa, ilman meikkiä, likainen tukka sotkuisella ponnarilla. Hyvä olo itsestä on ollut kateissa ja tuntuu, että se on alkanut vaikuttaa myös muuhun elämään.

Päätin viikonloppuna haastaa itseni ottamaan ainakin muutamana päivänä viikosta näitä asukuvia, jotka on blogeissa tosi suosittuja ja ajattelin tätä kautta löytää itsestäni sen puolen, joka jaksaa taas nähdä vaivaa oman ulkonäkönsä vuoksi. Aloitinkin tämän haasteen heti viime viikonloppuna ja otin itsestäni (tai siis C otti) asukuvan sekä lauantaina että sunnuntaina. Mitään erikoista ei kumpanakaan päivänä tapahtunut, mutta ajattelin silti laittaa vähän nätimpää päälle ja kammata tukan. 😉 Meikkiä en vieläkään jaksanut laittaa, mutta askel kerrallaan!

Lauantaina kävimme C:n isovanhemmilla ja tämän jälkeen elokuvissa Eliksen kummisedän kanssa, sillä meillä oli keväällä saatuja elokuvalippuja, jotka menivät lauantaina vanhaksi. Elis jäi taas hoitoon mummin kanssa ja oli mennyt tälläkin kertaa erinomaisesti.

Minä
Neule: Bershka
Housut: Pieces
Laukku: Pull&Bear
Kengät: Blowfish

C
Huppari: Pull&Bear
Housut: Scotch&Soda
Kengät: Revolution
Pipo: Seppälä

P8310248.JPG

P8310251.JPG
P8310240.JPG

Sunnuntaina kävimme vaunukävelemässä ja päädyimme yllättäen tuohon meidän jäähallille katsomaan Eliksen enon jääkiekko-ottelua. Jouduimme tosin poistumaan paikalta ensimmäisen erän jälkeen, sillä jäähallin meteli oli hieman liian kova pienelle vauvalle. Nappasimme sieltä tosin mukaan siskoni lapsen, joka oli tullut äitini kanssa katsomaan peliä ja hän tuli meille katsomaan kissoja. 🙂

Minä
Neule: Nelly
Shortsit: Pull&Bear
Kengät: Bershka

C
Pipo: Svea
Huppari: Paavo Pesusieni

Elis
Pipo: Älskling
Viltti: Geggamoja

P9010253.JPG

P9010259.JPG
kuva1.jpg

P9010271.JPG
P9010275.JPG

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *