IKEA-kuvasto 2019 on täällä!

Tänään oli Korjaamon Vaunusalissa IKEA-kuvasto 2019 lanseeraustilaisuus. Huomisesta alkaen kuvasto on selattavissa digitaalisesti Ikean sivuilla ja ensi viikosta alkaen sen saa printtiversiona käsiinsä joko tavarataloista tai omasta postilaatikostaan.

Viime vuotisen lanseeraustilaisuuden myötä odotukset olivat korkealla ja ne lunastettiin kyllä tälläkin kertaa ja olen edelleen ihan hypessä tulevista uutuuksista. Purin äsken tilaisuudessa ottamani kuvat ja halusin tulla pikimmiten jakamaan ne myös teille, sen verran ihania juttuja on taas tiedossa.

Sen lisäksi, että kerroin jo aikaisemmin Ikean GRATULERA-erikoismallistosta, oli tänään esittelyssä erityisesti nyt elokuussa myyntiin tullut SAMMANHANG-erikoismallisto, jonka suunnittelussa on ollut mukana suomalaiset IKEA-suunnittelijat Hanna-Kaarina Heikkilä ja Iina Vuorivirta.

Oma huomioni kiinnittyi tilaisuudessa ehdottomasti tuohon korkkimateriaalista valmistettuun kaappiin, peilisisäseinillä ja lasisilla hyllylevyillä, harmi vain ettei meillä ole kotona paikkaa sellaiselle. Korkkimateriaali jatkuu myös piensisustustuotteissa ja syksyllä valikoimaan tuleekin paljon erilaisia säilytysrasioita.

Ihastuin myös kuvissa näkyviin mustiin teräksisiin jauhemaalattuihin seinähyllyihin ja kullan sävyisiin puoliympyrän mallisiin hyllyihin.

Löytyykö kuvista jotain kivaa, mikä herätti oman huomiosi?

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

4 kommenttia “IKEA-kuvasto 2019 on täällä!

  1. Mä ihastelin aiemmin tällä viikolla myymälässä noita harmaanruskeita kattovalaisimia. Jos keittiössä ei olisi uutta valaisinta tietäisin heti minkä hankkisin.

  2. Kuuluvatko nuo seinällä kiskoilla riippuvat ”verhot” Ikean kuvastoon myös? Tykkään niistä tosi paljon ja olen koittanut metsästää niitä Ikean sivuilta, mutta tuloksetta. Onko sulla tiedossa noiden nimi? 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *