Kuva lainattu Iittalan sivuilta.
Olin aidosti järkyttynyt viime syksynä kuullessani, että lempiastiasarjani Iiittalan Sarjaton valmistus on lopetettu! Meiltä löytyy kotoa kyseisen astiasarjan siroja juomalaseja, valkoisia mukeja sekä harmaita kulhoja ja nyt jos yksikin astia hajoaa, en saa enää tilalle uutta.
Hamstrasin ennen joulua viimeiset harmaat kulhot Iittalan myymälästä, mutta esimerkiksi juomalaseja löytyy kaapista vain neljä enkä löydä niitä enää mistään.
En voi käsittää miksi kyseinen astiasarja on lopetettu, ne on Iittalan kauneimpia astioita mitä tiedän, etenkin sarjan juomalasit. Olen kuitenkin jo vuoden verran ihastellut Iittalan klassikkoa Ultima Thulea ja harkitsen nyt vakavasti vaihtavani juomalasimme näihin.
Löytyykö teiltä tätä astiasarjaa ja mitä olette mieltä tämän valmistuksen lopettamisesta?

Monta Syytä Rakastaa on elämänmakuinen sisustus- ja lifestyleblogi. Kirjoittajana toimii sisustusalalla opiskeleva Nina, 6-vuotiaan pienen pojan äiti, joka rakentaa ja sisustaa omaa unelmakotiaan skandinaavisin ottein. Nina rakastaa valokuvaamista ja pyrkii taltioimaan kuviinsa aitoja hetkiä ja tunteita. Tästä blogista löydät rehellistä arkea ja inspiroivaa arjen kauneutta!



