Älä osta mitään -vuosi

Olen saanut pohtia tämän vuoden ensimmäiset päivät omia kulutustottumuksiani ja tiedän, että niissä on paljon parannettavaa. Toisaalta on myös tultu pitkä matka siitä, mitä kulutustottumukseni olivat esimerkiksi 10 vuotta sitten.

Moni bloggaaja onkin haastanut itsensä olla ostamatta mitään koko vuotena eli kaikille tuttu Älä osta mitään -päivä on venytetty kokonaisen vuoden mittaiseksi ostopaastoksi.

Tähän ajattelin itsekin siis pyrkiä tänä vuonna pienin poikkeuksin, koska esimerkiksi kasvavalle lapselle on pakko hankkia ajoittain uusia vaatteita. Ajattelinkin koota listan, mitä saan ja en saa ostaa tänä vuonna.

Leluja. En yleisesti ottaen osta Elikselle mitään leluja silloin kun hän jotain pyytää tai vinkuu, mutta rakastan yllättää hänet. On ihana nähdä hänen yllättynyt ja ilahtunut ilme, kun tuon hänelle jotain kaupasta. Tänä vuonna kuitenkin ajattelin pistää itseni lelunostolakkoon ja sen sijaan pyrin ilahduttamaan hänet aineettomilla asioilla ja teen hänen kanssaan enemmän juttuja.

Sisustus. Tänä vuonna tähän huusholliin ei vahingossakaan kulkeudu yhtään maljakkoa, torkkupeittoa, koristetyynyä, kynttilänjalkaa eikä mitään muutakaan sisustushömpötystä. Tämä tulee olemaan ehdottomasti hankalin asia itselleni, koska rakastan sisustamista. Viime vuonna onnistuin kyllä mielestäni olemaan melko maltillinen tämän asian kanssa ja tyydyin vain ihastelemaan kauniita esineitä kuvista.

Vaatteet, kengät ja asusteet. Olin nuoruudessani aivan kaoottinen vaatehamstraaja ja se oli sellainen vaihe elämässäni, jolloin olisin varmaan tarvinnut How I met your mother -sarjan tyylistä interventionia eli väliintuloa. Nykyään ostan todella maltillisesti itselleni vaatteita, mistä olenkin ylpeä, mutta edelleen olen surkea luopumaan vanhoista ja siitä olen puhunut täällä ennenkin. Nyt on siis hyvä aika päästä eroon ylimääräisistä vaatteista ja täten en siis saa ostaa itselleni yhtä ainuttakaan vaatekappaletta koko vuonna, vaan kierrätän vanhoja vaatteita koko vuoden. Jos vuoden lopussa kaapissani on sellaisia vaatteita, jotka eivät ostokiellosta huolimatta ole kertaakaan päätynyt päälleni, on niistä lopultakin aika luopua!

Meikit. Jos vanha vastaava meikki ei ole loppu, ei uutta tule. Eli kaikki markkinoille saapuvat, meikkaamisen mullistavat uutuustuotteet jääkööt hyllyyn odottelemaan, että edellinen ripsiväri tai irtopuuteri tai meikkivoide tulee käytetyksi.

Päivittäistavara. Ruoan lisäksi normaaleja kulutustarvikkeita saan ostaa, kuten hygieniatuotteita ja siivoustarvikkeita. Mutta toisin kuin aikaisempiin tottumuksiini nähden, tulee näitäkin ostaa vain tarpeen mukaan. Aikaisemmin kaapissa saattoi esimerkiksi lojua kolme eri hoitoainetta tai kasvojen puhdistusainetta, koska uutuustuote tai alennusmyynnit houkutteli ostamaan.

Lastenvaatteet. Siinä missä vaatteiden ostaminen itselleni tulee olemaan tämän vuoden ajan pannassa, on kasvavan lapsen saatava uusia vaatteita, joten tässä kohtaa on joustettava. Pyrin silti edelleen hankkimaan esimerkiksi ulkoiluvaatteet käytettyinä ja kierrättämään vanhat vaatteet.

Remonttitarvikkeet. Keväällä on tiedossa runsaasti pihanlaittoa, sillä haluan kotimme olevan tiptop myyntikunnossa kun sen aika on. Saatamme myös vielä tehdä keittiöremontin ja rappusten kunnostamisen ennen myyntiä, joten sallin sen verran joustoa Älä osta mitään -vuodessani.

Leikkokukat. Jos muuten sisustusostokset on tämän vuoden ajan kielletty, annan luvan ilahduttaa itseäni ajoittain leikkokukilla, joilla kodin ilmettä saa piristettyä kummasti vuodenajasta riippumatta.

Palvelut. Sen sijaan että tänä vuonna en sijoita materiaan, haluan sijoittaa suomalaiseen palveluun. Haluan hemmotella itseäni (enemmän) ja panostaa esimerkiksi kampaajalla käyntiin, voisin vihdoin ja viimein varata ajan kosmetologille ja haaveissa olisi myös käydä säännöllisesti jalkahoidossa. Olemme lisäksi miettineet viime syksystä saakka kotisiivouksesta ja ehkä nyt olisi aika tilata sellainen meille.

Matkustus. Vaikka nyt on ollut otsikoissa lentämisen aiheuttama ilmaston kuormitus, en aio lopettaa matkustamista. Aion edelleen lentää ja nähdä maailmaa. Matkustaessa tulee myös osteltua, se tuntuu jotenkin kuuluvan kaupunkimatkailuun, käydä paikallisissa liikkeissä ja tuoda jotain ihanaa muistoksi kotiin.

Siinäpä ne pääpiirteittäin, eikä mikään edellämainituista kuitenkaan ole kiveen kirjoitettu ja poikkeuksia varmasti joudun tekemään, mutta näillä ehdoilla pyrin kuitenkin vuoden 2019 elämään kulutukseni kanssa!

Oletteko te miettineet vastaavaa tai onko teillä jotain muita lupauksia tälle vuodelle?

Aion myös ryhdistäytyä ja päästä eroon RAKKAUSkiloistani, joita viime vuoden ns. kuherrusvuosi kiinnitti vyötärölleni peräti 5. 😀 Kirjoittelen tästä vielä erikseen omassa postauksessani ja kerron miten kävi urheilemiselleni ja terveellisesti syömiselleni viime vuonna. Just wait for it! 😀

4 kommenttia “Älä osta mitään -vuosi

  1. Itse myös tässä älä osta mitään haasteessa. Itse raportoin joka kuun viimeisenä päivänä, että miten mahtoi mennä. En osta vaatteita, enkä materiaaleja (jos ei ole ihan pakko ja silloinkin pelkästään kirppareilta).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *