Mitä kuuluu?

Siitä on vierähtänyt nyt jo tovi kun viimeksi kirjoitin blogiin. Tuolloin en vielä osannut lainkaan ennakoida mitä tuleman pitää. En suunnitellut taukoa blogista enkä hiljaisuutta somesta, niin vain kävi.

Maailmani romahti viikkoa ennen joulua, enkä sen enempää syitä avaa tänne, mutta loppuvuosi tuli uitua melko syvissä vesissä. Vieläkin on vaikea muistaa aina pitää pää pinnalla, mutta yritän parhaani.

Isoja muutoksia on tulossa tänä vuonna enkä oikeastaan tiedä itsekään vielä millaisia, kaikki on vielä jotenkin niin sekaisin. Suunnittelemani koti on edennyt huimasti, mutta en ole saanut aikaiseksi käydä paikan päällä. Viimeksi kävin siellä jouluaattona ja tuolloin oltiin saatu jo rappuset asennettua. Myös keittiö on paikoillaan tasoja lukuunottamatta.

Yritän ensi viikolla tai kenties jo viikonloppuna saada kuvattua ja kirjoiteltua siitä lisää tänne blogiin.

Halusin nyt tulla ilmoittamaan, että hengissä ollaan ja blogi jatkaa normaalisti! Ihanaa uutta vuotta ja vuosikymmentä kaikille. 🙂

Mitä kuuluu?” kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *