Ohi on

jouluvalot-6.jpg

Joulu on nyt juhlittu ja sama tyhjä mutta huojentunut olo on taas täällä. Olen vanhemmiten alkanut huomaamaan itsessäni vanhempieni kaltaisia piirteitä, juhlapyhät eivät vain ole meikäläisen juttu. Siksi myös varasin meille ruotsinristeilyn joulupäivästä tapaninpäivään, jotta päästiin karkuun sitä ahdistavaa tunnelmaa, kun kaikkialla on ihan hiljaista ja pitäisi vain rauhoittua kotona. En osaa rauhoittua enkä osaa vain olla.

Valitettavasti meidän joulu meni vähän ikävissä tunnelmissa muutenkin, nimittäin miehelläni nousi jouluaattona 40 asteen kuume. Siitä huolimatta tsemppasimme itsemme mieheni isovanhempien luokse syömään ja vastaanottamaan joulupukkia.

Risteilymme menomatkalle sattui todella kova myrsky, tuntuu että keikkuu vieläkin ja eilinen sekä tämä päivä on mennyt vellovissa tunnelmissa mahassa. Lähipiirissä on vatsatautikin liikkunut, joten toivon ettei tämä tästä ylly moiseksi, vaan johtuisi juurikin tuosta laivan keinumisesta.

Ostin viime viikolla Kodin1:stä ihanat paperipallovalot, jotka sopivat vaikka joulu on jo ohi. Meillä ei ole vielä kotia riisuttu joulusta, olen niin ihastunut tämän vuoden joulukoristeisiimme, että katsotaan millon raaskin ne siivota pois. Jouluvalot saavat mielestäni jäädä pidemmäksikin aikaa, ne piristävät tätä pimeää vuodenaikaa.

Palailen vielä myöhemmin risteilyymme ja joululahjoihin. Yksi joululahjoistani liittyy kuvissa näkyvään Stringiin, saatatte sen arvatakin. Ylihuomenna on synttärini ja täytän 29 vuotta. Ikäkriisi painaa päälle, en olisi ikinä uskonut mutta niin vain on. Suunnittelen jo kaikennäköisiä toimenpiteitä kasvoilleni, mutta toivottavasti ei niihin tarvitse turvautua. ;D

jouluvalot.jpg

Oi kuusipuu

joulukuusi.jpg

Viikonloppuna joulutunnelma kruunattiin kotona, kun haimme kuusen ja koristelimme sen. Oman lapsuuden jälkeen kyseessä on ensimmäinen oikea kuusi omassa kodissani. Mielikuvissa oli lumiset maisemat ja yhdessä perheen kanssa kelkalla haetaan kuusi kotiin. Sen sijaan haimme kuusen vesisateessa autolla Bauhausista.

Yllätyin Bauhausin kuusista, ne oli todella kauniita ja iski oikein valinnanvaikeus paikan päällä. Odotin, että monen kympin hintaerolla Bauhausin kuuset olisivat ihan kamalia, mutta päin vastoin. Meille löytyi ainakin ihan mieletön yksilö ja vain 15 eurolla.

Haettuamme kuusen, laitoin sen terassille ämpäriin imuttelemaan vettä ja sillä välin askartelin nauhan häistämme ylijääneistä kartongeista. Ympyräleikkurilla ensin vino pino valmita ympyröitä ja sitten ompelukoneella hurautin niistä nauhan.

Viime viikolla olin äitini mukana Stockmannilla etsimässä muutamia joululahjoja ja itse kiinnitin heti katseeni upeisiin joulukoristeisiin, jotka oli vielä -30% alennuksessa. Enhän voinut olla ostamatta muutamaa spesiaalia koristetta niiden tavallisten ja tylsien koristeiden joukkoon.

Enää yksi yö jouluaattoon. Meillä on tänä vuonna vähän erilainen joulu, nimittäin omat vanhempani karkasivat Espanjan aurinkoon ja lämpöön ja itsekin suuntaamme joulupäivänä nokkamme kohti Tukholmaa ruotsinristeilyn merkeissä. Jouluaatto vietetään vielä mieheni isovanhempien luona syöden ja lahjoja availlen.

Näihin kuviin ja tunnelmiin toivotan kaikille ihanaa joulua! <3

joulukuusi-11.jpg

joulukuusi-4.jpg

joulukuusi-6.jpg

joulukuusi-4.jpg

joulukuusi-6.jpg

joulukuusi-19.jpg

joulukuusi-3.jpg

joulukuusi-8.jpg

joulukuusi.jpg

joulukuusi-10.jpg

joulukuusi-11.jpg

joulukuusi-13.jpg

joulukuusi-14.jpg

joulukuusi-15.jpg

joulukuusi-16.jpg

joulukuusi-16.jpg

Joululahjat päiväkotitädeille

paivakotiin-4.jpg

Tänä vuonna oli ensimmäinen kerta kun jouduin itsekin sen dilemman eteen, mitä ostaisi päiväkodin hoitajille? Monet taitaa kamppailla saman probleeman kanssa. Meillä päädyttiin tekemään joululahjat itse, vähän puolivahingossa kyllä.

Erään pitkältä tuntuneen viikon loppupuolella yritin epätoivoisesti keksiä meille iltapäiviksi tekemistä Eliksen kanssa ja Pinterest kävi taas kuumana askarteluideoista. Meidän materiaalivarastot olivat vain niin surkeat, että tuntui jo mahdottomalta keksiä tekemistä. Sitten muistin taikataikinan ja päätin kokeilla sen valmistamista.

Intouduin sitten muovailemaan ihan todenteolla, kokeilin erilaisia pöllöfiguureita ja tein muutaman joulukoristeen Iittalan kastehelmituikkua käyttäen. Olin jo pitkään halunnut tehdä kastehelmikoristeltuja joulukoristeita ja niistä tulikin todella kivoja.

Melkein heti keksinkin, että näistä saisi oivat joululahjat päiväkodin hoitajille ja ei muuta kun uutta taikataikinaa valmistamaan. Koska taikataikina jää hieman kellertäväksi kuivuttuaan, halusin vielä upgreidata lahjoja ja päätin liukuvärjäystekniikalla spreijata ne hopea-valkoisiksi. Ihan mainio idea, niistä tuli todella kauniit sen jälkeen.

Elis pääsi mukaan askarteluihin ja jättämään lahjoihin oman käden jälkensä. Lisäksi taiteiltiin joulukortit ja kiinnitettiin koristeet kortin sisäaukeamalle.

Olin vain tietysti unohtanut milloin päiväkoti sulkee ovensa ja meni kyllä niin viime tinkaan lahjojen antaminen, vain yksi hoitaja oli enää paikalla. :/