Televisio makuuhuoneessa – uhka vai mahdollisuus?

makuuhuone-2.jpg

Tiedättekös te kun sanotaan, että telkkari makuuhuoneessa tappaa kaiken läheisyyden parisuhteessa. Ajattelin itsekin ennen niin, mutta enää en olekaan niin varma. Meillä nimittäin oli telkkari makuuhuoneessa aikaisemmassa kodissamme, mutta muutettuamme oli ehdottoman tärkeää itselleni ettei makuuhuoneeseen enää tule telkkaria. Ajattelin sen lisäävän läheisyyttä, mutta ei se nyt ihan niin mennytkään. Tiedättekös miksi?

No siksi, koska nyt välillemme on tullut meidän puhelimet. Telkkari kun häipyi, niin tilalle otettiin kaikki mahdolliset somekanavat ja kuulostaako tutulta kun sanon, että maataan ne viimeiset hetket ennen nukkumaanmenoa omilla puolillamme sänkyä, niin reunalla kun mahdollista, selät vastakkain. Koska puhelimet on jo isketty kiinni laturiin ja joudut kurkottamaan sinne reunan yli, kasvaa välillemme entistäkin suurempi hajurako.

Silloin, kun makuuhuoneessamme oli vielä telkkari, pystyimme käpertymään toisiimme kiinni katsomaan hömppää ja nukahtaa sylikkäin, mutta toista se on nyt. Kun ei vaan pysty rauhoittumaan ja jättää elektroniikkaa rauhaan illaksi. Alan kallistumaan takaisin siihen telkkariin makuuhuoneessa. Oli ihana nukahtaa mieheni syliin, kun hän vielä jäi katsomaan telkkaria.

Mitäs mieltä te olette televisiosta makuuhuoneessa?

Kuumaa, höyryävää mudcakea

niipperi-16.jpg

niipperi-13.jpg

Törmäsin eilen lähikaupassamme maailman söpöimpään myyntipakkaukseen, kun yksi hylly notkui täynnä valkoisia teepusseja, koristeltuina höyhenillä. Yksinkertainen ja simppeli design, se puree minuun. En voinut sivuuttaa tuota hyllyä ja kun huomasin erään pussin kyljessä lukevan Mudcake, en voinut enää vastustaa sellaisen ostamista. Päätin ostaa sen yllätyksenä miehelleni, joka tykkää teestä ja rakastaa suklaata. Illalla sitten keitin teevettä ja haudutin molemmille mudcaketeet ja söimme niiden kaverina Pågenin Gifflarit.

niipperi-1.jpg

niipperi-18.jpg

Tänään tutustuin sitten vähän tarkemmin tuohon kummaan teemerkkiin, NIIPPERIin. Löysin NIIPPERIn nettisivut ja heti etusivulla kävi ilmi, että kyseessä on tänä vuonna markkinoille tuotu luksusteebrändi, jonka teevalikoima on luotu huipputason teetilojen kanssa. Valikoima uudistuu jatkuvasti tuoden teenautiskelijoiden ulottuville parhaat makuelämykset. Maustamattomat teet ovat luomutuotantoa teetiloilta, joissa arvostetaan perinteitä.

Itse en ole kovinkaan kummoinen teen juoja, mutta tämä kyllä oli sen verran mainio tee, että mudcaken loputtua aion ehdottomasti käydä hakemassa kaupasta jonkun toisen Niipperin makunystyröitä hivelevän maun. Valikoima on esillä myös heidän nettisivuillaan, mutta sieltä puuttui tuo Mudcake, jota en voi kun suositella suklaan ystäville. Se on mustaa teetä ja siinä käytetty kaakaopavun kuorta, kaakaopapua sekä suklaan ja kerman aromeja.

Teen tuoksu on aivan taivaallinen, Chocolate Heaven.

niipperi-12.jpg

niipperi-6.jpg

niipperi-5.jpg

Syksyn värit: Silmänkääntötemppu

kaunissyksy-11.jpg

Tänä syksynä on ensimmäistä kertaa elämässäni tuntunut välillä siltä, että ihan oikein henkeä salpaa kun kuljen tuolla ulkona. Selkeästi kärsin jostain valokuvauksesta innostumisen sivuoireesta. Nimittäin sen jälkeen on ympäristöä alkanut katsomaan aivan uusilla silmillä ja pysähdyn useinkin miettimään, että voi kun tämänkin saisin nyt kameralle.

Tämä kesä ja syksy on ollut hieman poikkeuksellinen, kun kesä saapui melkolailla kuukauden verran myöhässä ja saatiinkin sitten lämpimistä ilmoista nauttia normaalia pidempään. Sitten tuli syksy ja se on ollut kaikkea muuta kuin pimeä ja sateinen. Okei sekin aika koittaa vielä, mutta nautitaan nyt tästä.

routa-7.jpg

routa-11.jpg

routa-1.jpg

routa-4.jpg

routa-12.jpg

routa-5.jpg

routa-6.jpg

Muutettuamme viime talvena eri kaupunginosaan, vaikkakaan ei kauas, niin maisemat muuttui kyllä kertaheitosta. Viimeiset viikot olen saanut jokaikinen ihailla aivan uskomattomia maisemia ajaessani töihin. Ihan meidän kodin vierestä aukeaa mieletön pelto ja aamuisin usva näyttää kuin se nousisi ylös maasta, auringon noustessa metsän takaa ja heijastaen usvaan. Jokainen aamu kiroan, että on niin kiire töihin, etten ehdi pysähtyä taltioimaan noita hetkiä kameralle, vaikka se on vieressäni penkillä.

Tänä syksynä tuntuu kuin luonto olisi tehnyt jonkun silmänkääntötempun, nimittäin vain kaksi viikkoa sitten maisemat olivat täysin erilaiset. Tuo sama pelto, joka nyt on väriltään harmaan valkoinen, roudan peittämä, oli vielä muutama viikko sitten vehreä ja peltosauniot kukkivat koko pellon täydeltä.

kaunissyksy-34.jpg

kaunissyksy-18.jpg

kaunissyksy-42.jpg

kaunissyksy-9.jpg

kaunissyksy-27.jpg

kaunissyksy-56.jpg

kaunissyksy-39.jpg

Meillä on lumoblogeissa startannut syyskuussa kuukausittain teemaltaan vaihtuva, blogeissa toistuva #lumohaaste. Lokakuun teemana on syksyn värit, jonka jokainen käsittelee omalla tavallaan. Tämä postaus on oma osallistumiseni kyseiseen haasteeseen. Haasteeseen voi osallistua kaikki muutkin, linkkaamalla oman postauksensa Lumoblogien Facebook-sivulle. Paras postaus julkaistaan Lumoblogien etusivulla sekä some-kanavissa marraskuussa!