Pihakivetys

viikonloppu-5.jpg

En muista olenko kirjoittanut tänne pihamme muutoksista alkukesän jälkeen kun aloitimme terassin laajentamisen. Terassin laajennuksen lisäksi uusin meidän pihan poikki kulkevan polun. Aikaisempi polku oli kapea, yhden betonilaatan levyinen polku, joka meni viistosti pihan poikki ja itselläni meni ainakin tästä feng shuit ihan sekaisin. Polku piti siis saada kulkemaan portilta kohtisuorasti terassillemme ja riittävän leveä, että siitä voi rullata lastenvaunuillakin.

Koko alkukesä meni ensin pähkäillessä mistä kivestä haluaisin tuon uuden kivetyksen, sitten mietin ladontamallia ja lopulta homma tyssäsi tekijään. Päätin pihtailla ja tehdä kivetyksen itse. Kiveksi valikoitui Lakan 50mm Kotikivi mustana, jotka mieheni kävi pikkuveljeni kanssa hakemassa Bauhausista lainaamallamme pakulla. Kivet seisoivat kuukauden päivät takapihan porttimme vieressä odottamassa, että saisin aikaiseksi tehdä kivetyksen, mutta sitä varten tarvitsi vielä hakea asennushiekkaa. Jossa pihtailimme myös. En raaskinut tilata kotiinkuljetuksella suursäkkiä vaan haimme yksittäisiä 20 kg säkkejä autollamme tarjouksesta.

Tupareihimme mennessä sain tehtyä alkuosan kivetyksestä niin, että saatiin grilli paikoilleen. Suunnittelin nimittäin viime hetkillä, että teemme kivetyksestä pienen syvennyksen terassin juureen grilliä varten, jolloin grillin ei tarvitse savuttaa katoksen alla ja näin saamme myös enemmän tilaa kalusteille.

Näin jo heti tekovaiheessa kivetyksen menevän päin peetä, mutta mitäs sitä voi muutakaan olettaa kun yksin sitä koitat kuumana kesäpäivänä tehdä, taapero roikkuen selässä samaan aikaan. Ajattelin aluksi, että olkoot tupareiden ajan näin ja korjaan paremmaksi kun ehdin. Koitti elokuun loppu ja pihakivetys oli edelleen samassa jamassa. Päässäni napsahti ja päätin hankkia avuksi ammattilaisen tekemään koko kivetyksen alusta loppuun kunnolla ja samalla tekemään myös etupihan puolelle pienen polun pätkän.

Googletin alueemme pihakivetyksen ammattilaisia ja laitoin varmaan tusinalle tarjouspyyntöjä. Tästä tusinasta kolme vastasi tarjouspyyntööni. Yksi yritys ilmoitti homman menevän ensi keväälle, toinen yritys vastasi viikon päästä tarjouspyynnöstä ja kolmas yritys, Stoneville Oy, soitti heti seuraavana päivänä ja jo iltaan mennessä hän oli tullut katsomaan etu- ja takapihan paikan päällä ja sain tarjouksen. Samalla hän teki omia ehdotuksiaan etupihan parantamiseksi. Olin todella tyytyväinen saamaani palveluun ja lyötiin hommat lukkoon.

Viikon päästä tarjouksesta, Stonevillen Ville tuli tekemään kivetykset ja hommaan meni n. 1,5 vuorokautta. Muutimme vielä viime hetkellä muutamia etupihan suunnitelmia, minusta kuoriutui sellainen ärsyttävä asiakas, tiedättehän. 😉 Palvelun lisäksi myös työn jälki on erinomaista ja sain jopa pienet kehutkin, että on hän ”kamalampiakin räpellyksiä nähnyt”, kun naureskelin omaa työn jälkeäni. ;D hah. Halusin kuitenkin, että tekemäni kivetyksen pätkä revitään kokonaan pois ja Ville tekee työn alusta saakka, jotta on sitten koko kivetys yhtenäistä ammattilaisen jälkeä.

Jos siis pihakivetys on seuraava projektisi, niin en voi kun suositella Stonevilleä, joka palvelee Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueilla. Plussaa vielä siitä, että tämä yritys tekee niin pienet kuin suuretkin pihakivetykset ja toimintakin oli supernopeaa. Olin ehtinyt kuulla jo aikaisemmin, että monet pihakivetysfirmat eivät vaivaudu tekemään tämän kokoisia projekteja, mutta omalla kohdalla kyllä koin projektimme olevan yhtä arvokas kuin muutkin.

Vaikka projektin alussa pihistelinkin jopa asennushiekan kohdalla, niin kyllä nyt täytyy myöntää, että parempi maksaa laadusta kuin katua.

viikonloppu-1.jpg

viikonloppu-4.jpg

viikonloppu-9.jpg

viikonloppu-8.jpg

viikonloppu-6.jpg

viikonloppu-10.jpg

Huonekaluihin hullaantunut

viikonloppu-15.jpg

String hyllyjärjestelmän muutettua Eliksen huoneesta olohuoneeseen, olen pysähtynyt usein ihailemaan sitä. Varsinkin iltapäivisin kun valo tulvii kauniisti olohuoneeseemme sälekaihtimien välistä, luoden varjoja seiniin. Vaikka tuo hyllykkö onkin vielä todella väljä, eikä tavaralla täytetty ja yksi moduulikin siitä uupuu, odottaen parempaa palkkapäivää, tykkään sitä silti ihailla. Ehkä väljyys onkin se juttu.

Pysähdyn usein miettimään, mikä on lempiasia kodissamme ja tähän saakka se on ehdottomasti ollut makuuhuoneessamme oleva nurkkaus, josta löytyy Torista ostamani meikkipöytä, jonka tuunasin nahkavetimillä. Kirjoittelinkin tästä juuri viime viikolla, mutta nyt se on kyllä saanut rinnalleen kovan kilpailijan, nimittäin tuon String hyllykön olohuoneemme nurkassa yhdistettynä Ikean tarjotinvaunuun. Ne luovat yhdessä harmonisen kokonaisuuden ja kuulostaa ehkä hullulta, mutta välillä jään tuijottamaan niitä television sijaan. Taidan olla huonekaluihin hullaantunut.

viikonloppu-14.jpg

Lettukestit

21631885211_2eab14ca69_o.jpg

Kävin sunnuntaina asioimassa siskoni kanssa Ikeassa, hain meille vihdoinkin uuden tv-tason. Tämä oli sellainen asia, jota olen pohdiskellut monta vuotta osaamatta päättää millaisen meille haluan. Edellinen tv-tasomme oli Huutonetistä ostamani Kaanin tv-taso, josta maksoin muistaakseni 50 euroa ja siitä oli valmiiksi koira järsinyt yhden kulman. 😉 Kuukausi takaperin tein lopulta päätöksen ja lopullinen päätös tapahtui oikeastaan rahallisista syistä, mutta olen erittäin tyytyväinen tähän ratkaisuuni.

Tv-tason shoppailujen lomassa tuli lopulta pyörittyä myös keittiötarvikeosastolla ja mukaan lähti perunasurvimen lisäksi myös uusi, pienempi paistinpannu munakkaiden tekoon. Edellinen oli kokenut jo kovia ja lauantain aamumunakkaani maistui enemmän teflonilta kuin munakkaalta.

21000128974_f3cc9ae05b_o.jpg

Ennen Ikeareissua mies kävi ulkoilemassa Eliksen kanssa ja hyvin on 2,5 vuotias opetettu miten naisia kohdellaan, kun ihan itse oli halunnut äitille kerätä pienen kukan. Kyllä oli hellyttävä näky kun kukkaa varjellen Elis riisui ulkovaatteitaan ja kertoi keränneensä äidille kukan. Tämän kauniin eleen saattelemana päätimpä illalla vielä sitten ilahduttaa kaikkia paistamalla kasallisen lettuja uudella paistinpannulla. Meillä kun lettuja paistetaan ehkä kaksi kertaa vuodessa.

Valehtelematta taisin ensimmäistä kertaa elämässäni onnistua saamaan lettuihin tuollaisen kauniin pinnan. Erona aikaisempaan varmaan jokaisen letun välissä lisätty oikea voi pannulle, pitänee siis jatkossa muistaa olla pihtailematta voin kanssa. 😉

21611538032_7992baec11_o.jpg