Taaperon tuliaiset

tuliaiset-8.jpg

Koska kyseessä oli ensimmäinen matkamme ilman Elistä, halusimme hukuttaa hänet tuliaisilla. No hukuttaminen on ehkä hieman liioitellusti sanottu, ostimme muutamia leluja. 🙂 Lelut kun ei myöskään ollut siellä Suomen hintoja edullisempia, teimme maltillisia hankintoja. Pyrin katsomaan sellaisia leluja joita ei välttämättä Suomesta saa. Olenkin kiinnittänyt lelukaupoissa huomiota siihen, että kylpyleluvalikoima taaperi-ikäiselle on aivan surkea. Löytyy pelkkiä vauvoille tarkoitettuja tylsiä juttuja tai ääripäänä koko kylpyhuoneen täyttäviä vesiratoja veneille.

Havaitsinkin heti ensimmäisessä lelukaupassa Budapestissä, että siellä oli kokonainen hylly erilaisia mielenkiintoisia kylpyleluja. Hamstrasin siitä heti muutamia kyytiin, mm. kylpyhuoneen kaakeleihin tarkoitetut värikynät sekä ”magneettimaisia” maatilan eläimiä, jotka tarttuvat siis kylpyhuoneen kaakeleihin kiinni kun ne kastelee. En ole tällaisiin ainakaan vielä Suomessa törmännyt, joten arvelin meidän vesipedon tykkäävän näistä ihan hulluna. Enkä ollut väärässä.

tuliaiset-2.jpg

tuliaiset-3.jpg

tuliaiset-5.jpg

Maatilan eläimet on ollut jokaisella suihkureissulla mukana leikeissä, mutta värikynät jouduin toteamaan hieman vaarallisiksi vielä taaperoikäisen käsissä. Hän kun ei oikeasti piirrä vaan vetelee vain viivoja sinne tänne, pitkiä sellaisia, kaakelilta toiselle, niin saumasta tuo väri ei niin helposti lähdekään… Turvallisuussyistä siis jemmataan nuo kynät vielä tuonnemmaksi, että piirtäminen vähän selkiintyy. 😉

Muita tuliaisia oli metallinen lentokone lentokentältä, näitä on keräilty nyt jokaiselta lentokentältä Eliksen syntymän jälkeen. Mieheni jostain syystä haluaa näitä keräillä, koska muistaa omat lentokoneensa lapsuudestaan. Sen lisäksi ostimme vielä eräältä torilta puisen eläinaiheisen muistipalapelin ja Zarasta yhden collegen ja kengät. Siinäpä siis tuliaiset taaperolle. Muita tuliaisia emme tältä kaupunkimatkalta tuoneetkaan ja shoppailut jäi muutenkin aika vähäisiksi.

Kesän hankinnat

Postasin viimeksi toukokuussa kevään hankintoja useammalta kuukaudelta ja nyt teen saman kesän hankinnoista. Kevät ja kesä oli melko tietokonevapaata aikaa ja täten kuukausittainen postaustahti tältä osin jäi tekemättä. Koitetaan ryhdistäytyä syksyä kohti.

Kesällä ei juuri hankintoja tullut tehtyä, vaatteita en hankkinut itselleni lainkaan ja Eliksellekin vain muutaman. Sateinen kesä ei ole houkutellut kesävaatteiden ostoon, joten samoilla vanhoilla rytkyillä on menty. 🙂 Elis sen sijaan on kasvavassa iässä, joten hänelle on täytynyt tehdä muutamia pakkohankintoja, kun huomasin lahkeiden ja hihansuiden alkavan jäämään liian lyhyiksi.

sisustushankinnat.png

Sisustushankintoja en kesällä tehnyt muita, kun yhden tilauksen Room21:stä. Ruokapöydän alle tilasin vihdoin ja viimein kauan himoitsemani House Doctorin Block -maton. Himoitsemisen lomassa oli kuitenkin unohtunut lukea erittäinkin tärkeä tuoteseloste, jossa puhutaan käsinpainetusta matosta, joka ei täten kestä kostealla pyyhkimistä. Olen tästä huolimatta nähnyt mattoa paljon käytettynä nimenomaan ruokapöydän alla ja olohuoneessa, en ymmärrä miten se pysyy muilla siistinä vai eikö muilla tipu koskaan ruokaa lattialle? Ehdin siis jo maton pilaamaan, kun lähdin sitä ensimmäisestä sotkusta pyyhkimään kostealla. HUOH! Voin siis todeta tämän olleen erittäinkin huono hankinta, vaikka matto kaunis onkin. Yritän vielä toistaiseksi tapella sen kanssa, mutta katsotaan miten käy.

Eteiseen uskalsin myös vihdoin tilata toisen pitkään haaveilemani maton, Design Stockholm Housen Björk-maton, vaaleanharmaana. Kyseessä on villamatto, joka on viimeistelty nahalla ja matto on livenä yhtä upea kun kuvissa. Matto on tosin hyvin ohut ja täten myös kevyt, täysi vastakohta tottumiini villamattoihin. Tämän vuoksi se liukuu todella herkästi jalkojen alla ja siihen onkin jo monet lipat vedetty. Tupareissa jouduttiin jopa turvallisuussyistä ottaa se pois lattialta illan ajaksi. 😀 Pitäisi hankkia sen alle liukueste, mutta vielä en ole ehtinyt. Liukuesteistä on huonoja kokemuksia niiden olemattomista ominaisuuksista, mutta ehkä nekin on parantuneet. Matto ei myöskään kellertävän tammiparketin päällä pääse oikeuksiinsa, mutta tämän varalle onkin jo suunnitelmia. 😉

Muutama piensisustushankinta tuli tehtyä, nimittäin House Doctorin Tube -maljakko ja CTY -tyynynpäällinen, jotka myös ovat olleet himotuslistalla ja nyt ne olivat molemmat reippaassa alennuksessa. Näistä molemmista vilahtikin jo kuvat täällä.

elektroniikka.png

Elektroniikkaan emme ole sijoittaneet aikoihin, tarkoituksena on ollut muuton jälkeen kyllä hankkia olohuoneeseen uusi televisio ja siirtää nykyinen televisiomme yläkertaan, meidän ns. kotiteatterihuoneeseen. Olen seurannut tarjouksia ja nykyäänhän noita smart-tv ominaisuudella varustettuja taulutelevisioita saa jo erittäinkin edullisesti. Muutama viikko sitten tärppäsi kuitenkin oikein kunnolla, nimittäin Samsungilta oli uusimmalla käyttöjärjestelmällä varustettu taulutelevisio Gigantissa puoleen hintaan ja minä aina tarkistan tällaiset tarjoukset netistä ja se totta tosiaan oli puoleen hintaan. Samaan aikaan heillä oli menossa vielä kampanja, jossa vanhoista älypuhelimista sai hyvitystä ja taisimme saada yhteensä 180 euroa hyvitystä eikä uudelle televisiolle todellakaan jäänyt paljoa hintaa.

Alkukesästä tuli myös ostettua Gigantin tarjouksesta Samsungin Multiroom M5 -kaiutin valkoisena, Meillä ei ole ollut television lisäksi mitään äänentoistohärveliä olohuoneessa, eikä oikeastaan koko huushollissa ja hiukan alkoi jo ottaa pattiin, kun ei saanut kuunneltua musiikkia. Tämän hankinnan myötä Fröbelin palikat ja muut tutut lastenlaulut ovat pauhanneet meillä taustakuorojen ja tanssiesitysten kera lähes päivittäin. Hyvä sijoitus siis! Koska kyseessä on vielä Bluetoothilla ja Wifillä toimiva soitin, pystyy sitä hallitsemaan etänä tabletilla ja älypuhelimella ja sen kautta voi soittaa juurikin Spotifyta, mikä oli itselleni se tärkein ominaisuus.

Viimeisin hankinta oli Remingtonin sauvakiharrin, tämä tasapaksu mötikkä. Aikaisemmin kaapistani löytyi jo se kartion mallinen kiharrin, mutta se on mielestäni aivan surkea. Tämä taas on lunastanut odotukset moninkertaisesti ja sen isot kiharat ovat aivan mielettömät.

Sellaiset hankinnat kesä-heinäkuussa, varmasti jotain pieniä juttuja tästä jäi puuttumaan, kuten heti tulee jo mieleen uima-allas pihalle ja seinäamppeli… Tämän vuoksi yritänkin nyt vähän skarpata syksyyn päin mennessä, koska tosiaan tämä on itsellenikin erittäin mielenkiintoinen ja hyödyllinen tapa huomata omia kulutustottumuksia. En tiedä teistä, kiinnostaako tällaiset postaukset?

Budapest

Budapest-21.jpg

Noniin, nyt on kuvat purettu kameroista ja parhaat valkattu päältä. Tämä oli meidän ensimmäinen yhteinen kaupunkiloma ja ensimmäinen kahdenkeskinen loma Eliksen syntymän jälkeen. Itselleni loma tuli todella tarpeeseen, sen verran olen ollut tiiviisti kiinni Eliksessä viimeiset 2 vuotta ja 3 kuukautta ja siihen päälle vielä koko raskausaika.

Voisin tähän alkuun kirjoittaa pienen yhteenvedon Budapestistä lomakohteena. Budapest on aivan mielettömän kaunis kaupunki, jossa historia seuraa mukana joka paikassa. Rakennukset on kuin taideteoksia, joita voisi vain pysähtyä tuijottamaan. Itse pidin Budapestistä aivan älyttömän paljon ja voisin matkustaa sinne milloin vain uudelleen. Hintataso on mielestäni sama kuin Suomessa. Ruoka on ehkä aavistuksen edullisempaa, mutta mitään huomattavaa eroa hintatasossa ei mielestäni ole. Vaatteet ja kaikki muu käyttötavara on ihan samaa hintatasoa Suomen kanssa, joten mitään älytöntä shoppailureissua sinne ei kannata suunnitella, vaikkakin aina lomalla on kiva vähän shoppailla. 🙂 Mitä sitten tulee paikallisiin, niin siellä tuli heti alusta asti hyvin selväksi kyllä että turistien läsnäolo on heille ihan se ja sama. Heille on aivan sama ollaanko me siellä vai ei, ostetaanko vai ei. Emme saa mitään erityistä kohtelua. Sanoinkin miehelleni, että mielestäni heidän käytös oli hyvinkin verrattavissa meihin suomalaisiin. Koen, että ei täällä Suomessakaan turisteja kohdella mitenkään eriarvoisesti ja jopa vähän vältellään ettei vain joutuisi vääntämään englantia. Sama varmaan pätee unkarilaisiin. Omaa lomafiilistäni se ei kuitenkaan laskenut, vaan nautin kaupungista täysin rinnoin!

Lentomme lähti torstaiaamuna, joten olimme hyvissä ajoin perillä Budapestissä. Kello taisi olla paikallista aikaa 11 aamulla, kun kirjauduimme sisään hotelliin. Huoneemme oli ilmoitettu jo etukäteen olevan valmis vasta kahdelta ja aika piti edelleen, joten kävimme vaihtamassa shortsit päälle, jätimme matkalaukut säilöön ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin.

Budapest-11.jpg

Budapest-6.jpg
Budapest-14.jpg

Budapest-17.jpg

Budapest-19.jpg

Budapest-20.jpg

Budapest-22.jpg

Budapest-23.jpg

Budapest-25.jpg

Budapest-27.jpg

Budapest-28.jpg

Budapest-13.jpg
Budapest-98.jpg

Budapest jakautuu kahteen osaan, Buda ja Pest, joiden läpi virtaa Tonavan joki. Meidän hotelli sijaitsi Pestin puolella, joka on kaupungin moderni keskusta. Budassa taas sijaitsee monet historialliset rakennukset ja alue on luonnonläheisempi ja rauhallisempi. Reippaasti lähdimme tarpomaan hotellimme lähellä olevaa pääkatua kohti jokea, ylittäen Elisabetin sillan ja siitä sitten kapuamaan ylös Gellertinvuorta, jonka huipulla on valtava 14-metrinen vapaudenpatsas. Koska lämpötila hiposi lähemmäs 40 astetta, kuumuus vei voiton ja Citadellan linnoitus jäi tällä kertaa katsastamatta. Näkymät oli kuitenkin huipulta mielettömät ja hetkeksi pysähdyimme niitä ihastelemaan ennen kuin valuimme takaisin alas.

Budapest-3.jpg

Budapest-8.jpg

Budapest-9.jpg

Reippailu jatkui Linnavuoren ylätasangoille, jonka laella on linnoituksia ja valtava palatsi. Siellä seikkailimme eksyneinä keskellä päivän pahinta kuumuutta ja turhautuneina etsimme ulospääsyä ja reittiä takaisin hotellille. Széchenyin ketjusillan kautta palasimme Pestin puolelle ja lopulta hotellille. Tässä vaiheessa kello oli jo yli kolme, lähempänä neljää, olimme siis kahden vesipullon voimin, ilman ruokaa seikkailtu 39 asteen kuumuudessa yli neljä tuntia. Ei ihan paras startti rentouttavalle lomalle. Kävimme pyörähtämässä hotellilla ja menimme syömään Pita Gyrokset enkä illalla jaksanut enää liikkua hotellilta minnekään. Kävelymatkaa oli päivän aikana kertynyt reilu 15 kilometriä, jalkoja särki ja jomotti ja untakin oli vaikea saada säryn vuoksi.

Budapest-33.jpg
Budapest-32.jpg
Budapest-38.jpg

Budapest-36.jpg

Budapest-42.jpg

Koska menimme torstaina todella aikaisin nukkumaan, olimme perjantaina jo aamuseitsemältä hereillä ja lähdimme etsimään aamupalapaikkaa. Päätimme samalta istumalta jatkaa matkaa kohti Budapestin suurinta kauppakeskusta, WestEnd City Centeriä, joka sijaitsee Nyugati-rautatiesaseman takana, n. 3 km kävelymatkan päässä hotelliltamme. Kauppakeskuksessa saimme kulutettua aikaa varmaan muutaman tunnin verran, vaikka paljoa ei sieltä käteen jäänytkään. Monet liikkeet olivat samoja kuin Suomessa ja ne kiersimme kaukaa, sen sijaan Tallinnasta tutut Bershka, Stradivarius ja Pull&Bear houkutteli shoppailemaan. WestEnd City Centerissä on yli 400 liikettä kolmessa kerroksessa, joten sanomattakin on selvää, että kyseessä oli aivan valtava kauppakeskus.

Budapest-45.jpg

Budapest-71.jpg

Budapest-53.jpg

Budapest-59.jpg

Budapest-62.jpg

Budapest-55.jpg

Budapest-67.jpg

Budapest-64.jpg

Budapest-69.jpg

Budapest-73.jpg

Budapest-76.jpg

Budapest-77.jpg

Budapest-78.jpg

Kauppakeskukselta ei ollut enää kovin pitkä matka Budapestin eläintarhaan, joka oli meidän nähtävyyslistalla numero ykkösenä, joten kävelimme vielä sinne samalla reissulla. Eläintarha oli ehdottomasti paras missä olen koskaan käynyt ja eläinkirjo oli siellä aivan mieletön. Olimme ehtineet vasta murto-osan nähdä, kun mieheni jo sanoi että eläintarha on jo siihen asti nähtyjen lajien perusteella paras. Kaikkia emme edes jaksaneet käydä katsomassa, koska niitä oli vain niin paljon. Koon puolesta eläintarha ei ollut mikään iso, kävelyetäisyydet olivat lyhyet toisin kuin Korkeasaaressa, mutta eläimillä oli silti huikeat puitteet siellä ja näytti niin hyvinvoivilta, kun tuollaiset häkkiin pistetyt eläimet vaan voi näyttää. Viimeiset aitaukset katsastimme melkein naama irvessä, koska jälleen molempia särki jo jalkoihin ja väsytti, oli nälkä ja kuuma. Tiesimme myös, että edessä oli vielä pitkä kävelymatka hotellille. Meidän mottohan oli reissulla ettei julkisilla liikuta, vaan pysytään kävelyetäisyyksien päässä. 4 kilometrin kotimatka alkoi, puolessa välissä emme juurikaan enää jutelleet toisillemme ja ne vähäisetkin sanat vaihdettiin äksyillen.

Budapest-80.jpg

Budapest-81.jpg

Pääsimme kuitenkin hengissä hotellille ja kylpylässä rentoutumisen kautta lähdimme etsimään ruokapaikkaa, mikä ei tämäkään ihan nopeasti löytynyt. Yllä olevassa kuvassa olemme juuri hotellin edustalla tekemässä lähtöä ja ilmeestänikin paistaa väsymys. Olimme aivan poikki. Ehdimme varmaan tallustella taas ainakin neljä kilometriä löytääkseemme sopivan illallispaikan.

Olimme tänäkin iltana nukkumassa jo kymmenen maissa, joten lauantaiaamu alkoi lähes minuutilleen samaan aikaan seitsemältä kuin edellinenkin aamu. Tällöin itselleni olisi kyllä maittanut pidemmätkin yöunet, mutta mies vinkui päästä jo lähtemään aamiaiselle. Mikähän siinä on, että aina ulkomailla ravintolan etsiminen on niin pirun vaikeata. Sopivaa aamiaispaikkaakaan ei meinannut millään löytyä ja lopulta päädyimme ostamaan kaupasta kälysiä croissantteja ja kylmäkaapista kahvit. Yök.

Budapest-82.jpg

Budapest-84.jpg

Budapest-87.jpg

Budapest-89.jpg

Budapest-90.jpg

Budapest-91.jpg

Budapest-92.jpg

Budapest-93.jpg

Budapest-94.jpg

Aamupalan jälkeen päädyimme jokilaivaristeilylle, vaikka olimme jo ajatelleet ettei aika siihen riitä, mutta lauantaina päätimmekin ottaa vähän rennommin. Jokilaivaristeily kesti noin tunnin, joka lähti Elisabetin sillan juurelta, kiertäen Margitinsaaren. Siinä pääsi hyvin näkemään Budapestiä vähän eri näkövinkkelistä ja koko risteilyn ajan kaiuttimista kuului englanninkielellä selostus Budapestin rakennuksista sekä historiasta. Parlamenttitalo oli aivan huikea näky.

Tuo ihana kuvissa nähty kukallinen hame oli alelöytö Stradivariuksesta ja croptop löytyi Bershkasta.

Budapest-96.jpg

Budapest-97.jpg

Budapest-99.jpg

Budapest-100.jpg

Budapest-101.jpg

Budapest-102.jpg

Jokilaivaristelyn jälkeen menimme nauttimaan Gellertin kylpylään, johon sainkin lukijalta vinkin ja oli kyllä huikea paikka! Kiitos siis vinkistä. 🙂 Gellertin kylpylästä löytyi kaksi ulkoallasta ja kaksi sisäallasta. Sekä sisällä ja ulkona oli yksi iso allas, jossa veden lämpötila oli 26 astetta sekä pienemmät altaat 36 asteen lämpöisellä vedellä. Lisäksi ulkona oli erillinen saunarakennus, josta pääsi nauttimaan suomalaisista oloista pulahtamalla pieneen tynnyriin, jonka veden lämpötila vastasi Suomen järvivettä. Kylpylä oli hieman sokkelomainen ja emme meinanneet aluksi löytää sisäaltaisiin laisinkaan ja luulen, että itse terapia-altaatkin, joissa käytetään kuumien lähteiden parantavia vaikutuksia omaavaa vettä, jäi tällä kertaa kokematta.

Budapest-103.jpg

Budapest-104.jpg

Reissun viimeisenä iltana osasimme jo hieman ottaa iloa irti nauttimalla viiniä ja drinkkejä. Kun päivä oli pyhitetty rentoutumiseen pitkien kävelysuoritusten sijaan, oli energiaakin aivan eri tavalla. Siitä huolimatta olimme untenmailla jo ennen puoltayötä ja seuraavana päivänä malttamattomina odottelimmekin jo kotiin pääsyä ja Eliksen näkemistä. <3