Laiskan unelma Nicaraguasta

riipputuoli-5.jpg

Keväällä Elloksen kuvaston tipahdettua postilaatikosta, bongasin siitä yhden ainoan must have jutun, riipputuolin. Se oli ihanan näköinen eikä todellakaan hinnalla pilattu. En kuitenkaan tilannut sitä heti, koska en ollut ihan varma mihin sen sijoittaisin, koska en oikeastaan vielä edes tiennyt millaisen terassin meille haluan, kulmasohvan löhöilyyn vai ryhdikkään ruokapöydän ruokailuun.

Päädyimme kuitenkin kulmasohvaan ja sen kaveriksi sopikin tuo riipputuoli mainiosti. Ainoa ongelma oli vain se, ettei tätä enää saanut Ellokselta, vaan se oli loppuunmyyty. Paniikissa kahlasin läpi Googlen, etsien vastaavanlaista ja päädyin Hamacamundon sivuille, jonka riipputuolit ovat aitoa käsityötä suoraan Nicaraguasta. Hamacamundon omilla sivuilla kirjoitetaan näin: ”Hamacamundon -riipputuolit ja -matot valmistetaan kestävällä tavalla paikallisten käsityöläisten toimesta Nicaraguan Masayan kaupungissa. Hamacamundon pitkäaikainen kumppanuus ja luottamus paikalliseen osaamiseen turvaa toimeentuloa ja tukee perinteikkään käsityöläisyyden säilymistä. Perheyritys työllistää paikallisia sekä kouluttaa uusia osaajia taidokkaan käsityön saloihin.”

En vielä kuitenkaan ollut ihan varma tästä, enkä heti into piukeana tilannut riipputuolia sieltä, vaan laitoin muutamalle Facebook-kirppikselle kyselyä josko jollain olisi turhanpanttina tuollainen kaipaamani riipputuoli. Sen sijaan kuitenkin että sellaista olisi minulle tarjottu, todella moni kehui näitä Hamacamundon riipputuoleja ja kehotti tilaamaan sieltä.

No minäpä tilasin! Otin yhteyttä riipputuolien maahantuojaan ja jutellessamme tuli heti tunne, että näin tämän pitikin mennä. Oli siis onni onnettomuudessa, että Elloksen riipputuolit olivat loppuunmyyty. Nyt sain tilalle varmasti laadukkaamman, käsityönä valmistetun riipputuolin, joka on vielä kaiken lisäksi luonnon puuvillasta ja valmistuksen takana on perheyritys Nicaraguassa.

03072015-18.jpg

03072015-9.jpg

03072015-11.jpg

03072015-21.jpg

Riipputuolin voi asentaa melkein minne vaan, sisälle tai ulos terassille, parvekkeelle tai puuhun. Se asennetaan koukun ja köyden avulla kattorakenteisiin, joka voi olla joko betonia tai puuta. Meillä se on asennettu terassille puiseen kattorakenteeseen, mutta vakavasti harkitsen sen siirtämistä talveksi sisätiloihin käyttöön, niin mukava siinä on istua. Se joustaa aivan älyttömästi ja siihen voi istua miten päin vain. Aluksi jännitti istua siihen ettei se räsähdä katosta irti, mutta jo ensimmäisen kokeilun jälkeen tuo jännitys hävisi. Jos ei kattoonkiinnitys mahdollisuutta ole, on riipputuolille saatavissa myös omilla jaloillaan seisova teline, johon riipputuoli kiinnitetään.

Tämä kesä ei todellakaan ole tarjonnut riipputuolille maksimaalista käyttöä, mutta koska se on meillä asennettu katetulle terassille, on siinä ollut varsin mukava istuskella pienessä vesisateessakin Eliksen ollessa päiväunilla ja imeä raitista, happirikasta ilmaa, kuunnella sateen ropinaa ja lukea sisustuslehtiä.

riipputuoli-9.jpg

03072015-4.jpg

Tuoteperheeseen kuuluu myös riippumatto ja uutuutena vauvakeinu, joka on itseasiassa aivan älyttömän hyvännäköinen sekä lapsille tarkoitettu oma, pienempi riipputuoli. Kaikki nämä tuotteet saa melkein missä tahansa värissä ja Hamacamundon sivuilla onkin melko kirjava väriskaala, mikä ei rajoitu ainoastaan siellä esillä oleviin väreihin. Itse halusin kuitenkin hillityn luonnonvalkoisen, vaikka kovasti kävi mielessä jokin räikeämpi vaihtoehto tai jopa kaksivärinen. Väriä toin tuohon riipputuoliin kuitenkin Ikean tyynyillä, jolloin ilmettä voi muutella mieltymyksien ja sisustustrendien mukaan.

Nämä riipputuolit eivät ainoastaan ole tarkoitettu löhöilyyn, vaan niitä käytetään myös terapiavälineenä, kun fysioterapeutit huomasivat niiden erinomaiset ergonomiset ominaisuudet. Istumisen paineen jakautuessa tasaisesti, alkaa kuka tahansa rentoutua ilman sen suurempia henkisiä harjoituksia. Raja fyysisen rentoutumisen ja mielen rauhoittumisen väliltä katoaa. Riipputuolissa on helppo keskittyä vaikka opintoihin tai kirjaan, musiikin kuunteluun jne.

Riipputuoli ei siis ainoastaan ole vain kivannäköinen sisustuselementti, vaan hyödyllinen rentoutumisväline. Haluammekin nyt Hamacamundon kanssa tarjota myös lukijoilleni -10% alennuksella minkä tahansa tuoteperheen tuotteen haluamassaan värissä. Alennuksen saat mainitsemalla tilauksen yhteydessä olevasi blogini lukija.

Tilausta tehdessä on kuitenkin otettava huomioon, että riipputuolit ovat nyt todella suosittuja ja Asuntomessujen aikaan sesonki on kuumimmillaan, joten tuotetta ei pystytä luvata saamaan heti, vaan toimitusaika voi olla jopa 2-4 viikkoa. Onneksemme elokuuksi on toistaiseksi luvattu jonkinlaista helleaaltoa, joten riipputuolia ei tarvitse välttämättä heti saatuaan heittää sisätiloihin. 😉

riipputuoli-14.jpg

Mitä meille kuuluu?

tuparit-5.jpg

Nyt pääsikin venähtämään jo aika reilusti siitä, kun viimeksi blogia päivittelin. Missään reissun päällä ei kuitenkaan olla oltu, vaan ihan kotosalla. Viime viikko oli todella erilainen verrattuna yhteenkään aikaisempaan viikkoon Eliksen syntymän jälkeen. Aivan kuin edellinen postaukseni olisi ollut jonkunlainen avunhuuto, johon tarttui moni läheiseni. Olen saanut olla ihan yksin, nauttia omasta olosta ja hengähtää.

Keskiviikkona nimittäin Elis lähti mumminsa ja isomumminsa kanssa retkelle Kotkaan ja saapui kotiin vasta illalla. Saatiin miehen kanssa sitten rentoutua aamupäivä yhdessä ja iltapäivällä sain tosiaankin nauttia ihan yksin hiljaisuudesta ja siitä ettei mihinkään ollut kiire. Noh, ei se ihan niin mennyt. En osannut olla paikoillaan ja maltoinkin lötkötellä viikon ainoana aurinkoisena päivänä terassilla korkeintaan puoli tuntia. Käytinkin siis päivän hyödyksi tekemällä takapihan kivetystä, pesemällä pyykkiä, käymällä tyhjentämässä vanhan asuntomme verkkokellarista viimeisetkin rojut ja vain siivoamalla kotona… Silti oli rentouttavaa kun sain tehdä nuo kaikki asiat omassa rauhassa.

tuparit-2.jpg

Alkuviikosta myös hyvä ystäväni soitti ja ilmoitti haluavansa ottaa minut luokse yökylään rentoutumaan ja olemalla vain aikuisten kesken. No saatiinkin sovittua tuolle oma hetki jo heti samalle viikolle ja perjantaina menin hänen luokseen yökylään yökylään. Kävimme keskustassa syömässä Friends & brgrs:ssä, haettiin Makuunista karkkia ja siirryimme hänen luokseen katsomaan elokuvaa, herkuttelemaan ja höpöttelemään. Sain nukkua läpi yön katkeamatonta unta ja herätä aamulla juuri silloin kun oma sisäinen kello herätti.

Lauantaina koitti meidän tuparit. Meille oli sanomattakin selvää, että niitä juhlitaan vasta nyt kesällä. Valitettavasti tämä kesä on ollut mitä on ja se näytti myös todellisen luonteensa lauantaina. Sateelta ei siis vältytty, mutta onneksi meidän terassi on katettu, joten vieraat viihtyivät myöhään iltaan saakka terassilla pienestä ripottelusta huolimatta. Tuparit olivat aivan menestys ja vieraita oli yllätysmäärä ja yllätyksekseni saimme myös upean tuparilahjan, nimittäin valkoisen MoccaMasterin. En voi ikinä tarpeeksi kiittää siitä meidän vieraita, se tuli todella tarpeeseen meidän ainakin viisi vuotta jo palvelleelle Lidlin muutaman kympin keittimen tilalle.

tuparit-1.jpg

tuparit-3.jpg

tuparit-4.jpg

Sain siis yhteen viikkoon jopa kolme lapsivapaata päivää/iltaa, joten nyt ei voi valittaa ja jaksan taas paremmin uhmakiukkuja. 🙂 Tänään näyttäisi tulevan aurinkoinen keli, joten me suuntaamme meidän lähellä sijaitsevaan asukaspuistoon ja iltapäivällä saamme vieraita grillailemaan. Viikonlopuksi lähdemme meidän mökille, joka taitaakin jäädä tänä kesänä ainoaksi kerraksi mökillä. Yritän ehtiä tälle viikolle julkaista ainakin toisenkin postauksen, mutta muuten jatketaan samalla hiljaisella linjalla vielä muutama viikko!

Kyllä ne sitten osaa olla kaksinaamaisia

uhma-1.jpg

Nimittäin lapset! Yhdellä hetkellä ne näyttävät niin surullisilta ja eksyneiltä bambeilta, kun viet niitä uuteen päiväkotiin. Se näky on niin kamala, että itsellesi tulee aivan järkyttävän paha olo lapsesi puolesta ja sydäntä puristaa. Se paha olo saa sinut ottamaan lapsen pois päiväkodista kesän ajaksi ajatellen, että kiva kun saa pitää kotona ja nauttia yhteisestä ajasta kerta työtkin antaa myöten. Sitten alkaakin se kaksinaamaisuus, nimittäin ilkikurisuus valtaa sen saman surullisen ilmeen omaavan lapsen mielen ja se keksii kaikkea pahaa äidin päänvaivaksi ja saa lopulta äidin romahtamaan ja vuorostaan itkemään turhautumistaan.

Sen jälkeen kun tein sen ison päätöksen pitääkin Eliksen pois päiväkodista heinäkuun, niin alamäki alkoi meidän välillä. En voinut tietenkään kuvitellakaan, että meininki kääntyisi näin päälaelleen ja valehtelisin jos väittäisin että yhtenäkään päivänä ei oltaisi täällä kotona huudettu. Eräänä iltana kaikki meni siihen pisteeseen, että annoin Eliksen yksin itkeä sängyssään ja siirryin olohuoneeseen itse itkemään. Mies tietysti siirtyi vuorostaan Eliksen huoneeseen nukuttamaan. Oma itku ei tietenkään auttanut siihen pääkipuun, joka oli vaivannut jo koko päivän, varmaan sekin seurausta tästä jatkuvasta huutamisesta… No ei, kyllä se johtui ihan muista vaivoista.

Tällä hetkellä mulla on aivan totaalisen epäonnistumisen tunne äitinä. Tuntuu, että jossain on kasvatuksessa mennyt pieleen, kun meidän perheessä vain huutaminen tehoaa eikä aina edes se. Ei auta pitkät aamu-ulkoilut ja rutiinit, ei niin mitkään perkeleen lahjomiset edes. Uhma, sitä se on ja kymmenen kertaa pahempana kun niinä päiväkotipäivinä.

Esimerkkinä yhtenä päivänä oltiin Bauhausissa ja kävelin kassalle kädet täynnä painavia hyllyjä eikä Elis totellut vaan juoksi mielivaltaisesti pitkin käytäviä vähät välittämättä siitä missä äiti menee. Muutaman kerran mietin että kumman jätän kauppaan, hyllyt vai Eliksen, koska molempia en saanut ulos kaupasta samalla kertaa kun en kärryjäkään ollut ottanut, alkuperäisissä suunnitelmissa ei nimittäin ollut kun vaan käydä katsomassa hintoja. Seuraavana päivänä sama käyttäytyminen toistui Gigantissa kun käytiin katsomassa keittiöitä ystävälleni. Ja sitä seuraavana päivänä, kun olimme vuorostaan Ikeassa, jossa rattaatkaan ei Elistä pidätellyt.

Sen lisäksi päiväunet on mennyt tapellen. Olen jättänyt yksin huoneeseen, laittanut pihalle seisomaan itkemään (onneksi kesä), uhkaillut, lahjonut, istunut vieressä, silittänyt. Tuloksetta. Nämä kamalat huutokilpailut, joista en todellakaan voi sanoa olevani ylpeä. Muutaman kerran on ollut jopa ystäväni todistamassa sitä showta miten meillä ei totella ja kirjaimellisesti hypitään seinille.

Kaikkeen sanotaan ei, ihan kaikkeen. Vaikka ehdottaisin jäätelölle menoa, jota seuraa tietysti pukeminen, niin sekin on ei ei ei. Siis vaikka siitä seuraisi jotain kivaa niin silti pistetään vastaan? Ei mene tämän äidin järkeen tuollainen, mutta kai se on se U-H-M-A!

Uhmaan ei tietenkään auta se, että Elis on yleisestikin melko vilkas lapsi, joten kaikki uhmaan liittyvät ”oireet” tuntuu moninkertaisina. Olen nyt viikon verran kärsinyt päivittäisestä päänsärystä ja väsymyksestä. Voisin vaan maata sängyssä, vetää peiton korviin ja antaa Eliksen tehdä ihan mitä lystää. Olkoon syömättä, pissatkoon lattialle, kakatkoon suihkuun, kulkekoon nakuna ja olkoon nukkumatta. Onneksi näin en kuitenkaan tee. 🙂

Olen puhunut.