Indikidual

tumblr_nld1iwpxYA1r3950bo2_1280.jpg
Kuva lainattu Indikidualin nettisivuilta.

Törmäsin eilen uuteen lastenvaatemerkkiin, joka tekee aivan mielettömän makeita vaatteita. Kyseessä on brittiläis-ruotsalainen lastenvaatemerkki, joka tekee vaatteita luomupuuvillasta 3 kuukauden ikäisistä 7 vuoden ikäisille saakka. Harmillista vain on, ettei vaatteita saa Suomesta. Itse ajattelin kuitenkin tilata muutaman testiin ja voin myöhemmin sitten kertoa käyttökokemuksia. Tässä kuitenkin muutamia omia lemppareita pojille, sanomattakin on selvää että tytöille löytyy vielä laajempi skaala kaikkia ihania vaatekappaleita.

vaatteet.jpg

Mites, uppoaako nämä vaatteet teidän makuun ja oliko tämä brändi teille jo tuttu?

Serkusten grillibileet

grillibileet-9.jpg

Aurinkoa sateen keskelle kuvien muodossa. Nimittäin eilen lauantaina oli aivan mieletön kesäilma ja
mikäs sen parempi viettää päivää kuin järjestämällä lapsille grillibileet. Grillibileet olivat tietysti vain oheisohjelmaa, sillä oikeasti vietimme terassin rakennus -päivää. Siskoni perheineen tuli meille grillailemaan, leikkimään ja samalla siskoni mies rakensi meille terassia.

grillibileet-3.jpg
grillibileet-7.jpg

grillibileet-8.jpg

Päivä oli aivan superkiva ja puhalsin meidän Eliksen vauvavuotena ostetun muutaman kympin maksaneen pomppulinnan pihalle ja paistoin pizzaa grillissä Weberin pitsakivellä. Lapsille oli myös herkkuja ja pillimehuja ja aikuisille karkkia ja limpparia ja kyllä siinä yhdet asennuslonkerotkin juotiin.

grillibileet-5.jpg
grillibileet-12.jpg
grillibileet-2.jpg

Pomppulinna oli aivan hitti ja kun pomppimiseen kyllästyttiin, siitä tehtiin pienimmille pesä. Pomppulinnaa sai vaan olla puhaltelemassa täyteen tunnin välein, mutta kyllä hinta-laatusuhde oli tässä kohdillaan, nimittäin maksoin tästä reilu vuosi sitten alle 40 euroa.

grillibileet-4.jpg

grillibileet-6.jpg

Weberin pitsakiven ostin meille jo keväällä heti kun grilli oli kasattu ja se pääsi nyt kolmannen kerran käyttöön eikä pettänyt vieläkään makuhermoja, vaan tekee pitsasta täydellisen rapsakkaa, pienellä grillin sivumaulla. Myös valmistusprosessi on kiva, kun pitsoista tehdään pienempiä ja perinteisen uuniin tunkemisen sijaan ne asetetaankin grilliin valmistumaan.

Itseäni ainakin kyllästyttää iänikuiset grilliruoat, marinoidut pihvit, makkarat ja täytetyt vihannekset ja pitsan valmistus grillissä onkin mainio vaihtoehto jos haluaa vain ylipäätänsä grillata jotain. Grillaushan kuuluu kesään.

grillibileet-13.jpg

grillibileet-15.jpg

grillibileet-16.jpg

Lauantain sää kyllä hemmotteli meitä ja saatiin pukea ensimmäistä kertaa tänä kesänä shortsit päälle ja oikein kärvennellä itseämme auringossa. Terassi saatiin viimeistelyä vaille valmiiksi ja vielä pitäisi nurmikkoa vähän paikkailla ja korjata oikeaan kohtaan menemään kivipolku. Kuinkas moni muu pääsi nauttimaan tästä ihanasta helteestä? 🙂

Muratin elvytys

09062015-6.jpg

Olen nyt toistamiseen todennut itselleni viherkasvien sekä muiden kukkien hengissä pitämisen olevan kyllä jotain rakettitiedettä. Minä saisin varmaan kaktuksenkin kuolemaan.

Meillä ei aikaisemmin ole voinut kissojen vuoksi pitää viherkasveja ja nyt kun kissat ovat paremmassa kodissa, aloin hamstraamaan meidän kotiin yhden jos toisenkin viherkasvin. Sisäkasveiksi ostin peikonlehden, muratin ja pennimuorin. Ulos hankin laventeleita, neilikoita ja oliivpuita. Lisäksi olen saanut tupaantuliaislahjaksi orvokkeja, ruukkuruusun sekä mieheltäni äitienpäivänä jonkun, jonka nimeä en muista.

Näistä puolet olen saanut lähestulkoon jo tapettua. Muratti vetelee aivan viimeisiään, samoin ruukkuruusu. Oliivipuut ei varmasti ole tykännyt tästä kylmästä kesästä, enkä ole jaksanut niitä öiksi siirtää sisälle.

Muratin kohdalla en kuitenkaan ole luovuttanut, vaan päätin yrittää elvyyttää sen. Muratti vietti päiviään meidän makuuhuoneessa peilipöydällä, jonne aurinko ei juurikaan suoraan paistele ja lämpötilakin oli suht viileä. Juuri sellaista mistä muratti netin mukaan pitää. Lehdet alkoivat kuitenkin rusehtua, vaikka mielestäni kastelin sitä riittävän usein. Annoin mullan välillä vähän kuivahtaa (ehkä toisinaan liikaakin) ja sitten lisäsin vettä. Todennäköisesti siis riittämätön vedensaanti on aiheuttanut tämän…

Nyt kuitenkin nähdessäni Styleroomin eräällä käyttäjällä todella simppelin ja hyvännäköisen DIY-ohjeen amppelin tekoon, päätin siirtää muratin olohuoneeseen saamaan hieman aurinkoa ja näin muistaisin ehkä myös paremmin kastella sitä. Katsotaan josko muratti siis vielä päättäisi näyttää lisää vihreitä lehtiä. 🙂 Ohjeet samanlaisen amppelin tekoon siis täällä, How’s it hangin’.

09062015-1.jpg

09062015-3.jpg

09062015-5.jpg

09062015-7.jpg

Siirsin myös ulkona oliivipuut lähemmäs aitaa, jota netissä jossain suositeltiin ettei olisi niin tuulisella paikalla ja ruukkuruusuakin olen pyrkinyt kastelemaan tiheämmin. Olen yllättynyt miten erilaiset imutahdit eri kasveilla on, nimittäin peikonlehteä ei ole tarvinnut kastella kohta kahteen viikkoon, vaan multa on edelleenkin kosteaa ja ruukkuruusun multa on taas jo seuraavana päivänä rutikuiva.

Järjestäisiköhän työväenopisto jotain kursseja miten viherkasvit säilyttää hengissä. ;D