Hulluus iski minuunkin

Olen Facebookin kirppisryhmissä sivusta seurannut kaikkia Mini Rodini ja Gugguu hullutuksia, millon ilmestyy mitäkin droppia ja mitä kukakin sieltä tilaa ja nauranut sisäisesti kaikille niille, jotka sekoaa lastenvaatteista noin pahasti.

tuubihuivi-ice-blue.jpg
Kuva lainattu: Gugguu

Mutta kuinkas kävikään, aamulla koneen avatessani ja Facebookiin sisäänkirjautuessani news feedissäni pomppasi eräässä Gugguu kirppiksessä, että minttuja pipoja ja huiveja on tullut lisää! Sormet näppäili minut Gugguun verkkokauppaan aivoja nopeammin ja ennen kuin tajusinkaan, oli meille tilattu minttu pipo ja tuubihuivi ja vielä lisäksi musta tuubihuivi.

Nyt jännityksellä odottelen niitä kotiin, en ole viime kevään jälkeen tilannut Gugguun vaatteita. Kyse ei kuitenkaan ole siitä etteikö ne olisi kauniita ja ettenkö niitä mielelläni Eliksen päälle pukisi, hinnat niissä vain ovat melko kovat ja varsinkin aikaisemmin kasvutahti on ollut sen verran kova, ettei vaatteiden käyttöikä ole kovin pitkä. Nyt niihin voisi taas satsata, kun yksi koko kestää ainakin sen puoli vuotta käytössä. Ainoastaan huppareihin ja jumpsuitiin olen ollut hieman pettynyt, ne ovat niin paksua collegea, että tuntuvat ahdistavilta päällä. Sen sijaan collegehousut ja trikoopantsit ovat meidän lempparihousuja.

Mites te suhtaudutte näihin vaatehullutuksiin? 🙂

Uutta vanhaa

30032015-12.jpg

Työhuoneeni on aivan keskeneräinen, sen sisustamista en ole aloittanut vielä laisinkaan. En edes ajatuksissani. Paitsi nyt. Erään työjutun kautta pääsin käymään läpi vanhan 30-luvulla rakennetun kesämökin irtaimistoa, joka puretaan piakkoin ja tilalle rakennetaan uusi kivitalo. Rakennus piilotti sisälleen vaikka mitä ihania, vanhoja huonekaluja, joilla jokaisella olisi tarina kerrottavanaan, mutta valitsin sieltä meidän kotiin vain muutaman jutun.

30032015-13.jpg

Ensinnäkin kiinnitin heti huomioni pieneen yöpöydän virkaa toimittaneeseen lipastoon ja päätin, että se saa meiltä loistavan kodin. Tänään kiikutin sen meille, putsasin ja pistin paikoilleen. Täydellinen. Ainoastaan se on muutaman sentin liian matala, minkä jo tiesinkin ja pitäisi keksiä vielä jokin palikka työpöydän tason ja lipaston väliin, jolloin lipasto tukisi pitkää tasoa. Lipastosta tekee vielä ihanamman se, että jokaisen laatikon pohjalla on sellainen suojapaperi taiteltuna pohjalle joita ennen vanhaa käytettiin. Ja kun tutkin laatikostoa tarkemmin kotona, selvisi että siinä on eräänlainen lukkomekanismi, jolla lukittautuu kaikki laatikot. Nimittäin kun tuon toisiksi ylimmän laatikon laittaa aivan kiinni, lukitsee se kaikki muut laatikot samalla. Harmi kun laatikoston avain ei ole tallella, mutta toisaalta tuota lukitusta ei tule koskaan käytettyä.

30032015-6.jpg

30032015-8.jpg

30032015-9.jpg

30032015-10.jpg

30032015-11.jpg

Toinen löytöni on tämä aivan mielettömän upea kuparin värinen seinävalaisin. Se on sävyltään tismalleen sama kun vino-peilin kehykset. Se vaatii vain pientä kunnostusta, ainakin sähköjohdon vaihtamisen. Ongelmana on vain ettei valaisimelle ole paikkaa. Olen käynyt kotimme kaikki seinät läpi ja miettinyt mihin sen laittaisin, mutta ei. Ei huolta, aion sille paikan vielä löytää, mutta siihen tarvitsisin teidän apuanne rakkaat lukijat. 🙂 Vaikka ette ole kokonaan kotiimme päässyt vielä sisälle, otan mielelläni ideoita vastaan missä tilassa tuo valaisin pääsisi oikeuksiinsa. Olisiko sen paikka kenties olohuoneessa tai tuossa työpisteellä? Vai kenties makuuhuoneessa peilipöydän valaisimena, se toimisi hyvin kimpassa vino-peilin kanssa? Pitäisikö se kuitenkin sijoittaa eteisen käytävälle lipaston yläpuolelle?

Äidin mussukasta isin pojaksi

isinpoika-3.jpg

isinpoika-1.jpg

isinpoika-2.jpg

isinpoika-4.jpg

Meillä tapahtui Thaimaassa totaalinen täyskäännös ja äidin mussukasta kuoriutui aivan uskomaton isin poika. Äiti ei saanut kantaa, äiti ei saanut leikkiä, äiti ei saanut rasvata, äiti ei saanut auttaa syömisessä ja isin kainaloon vaan nukahdettiin.

Tunteet olivat aluksi ristiriitaiset, toisaalta oli ihana saada vähän hengähtää, mutta olihan se myös ikävää ettei äidin apu kelvannut enää mihinkään.

Naureskelin reissussa, että roolit kääntyy varmaan takaisin heti kotona, kun arki jatkuu ja isiä nähdään taas vähemmän kotona. Reissussa kun isi oli kokoajan läsnä, oli siihen myös helppo kiintyä. Ja niinhän siinä kävi, että nyt taas kelpaa äidin apu ja syli, mutta niin kelpaa myös isin. 🙂

Onko teillä oltu ensin äidin mussukoita ja sitten isin kultia tai toisinpäin ja minkä ikäisenä se muuttui?