Uutta vanhaa

30032015-12.jpg

Työhuoneeni on aivan keskeneräinen, sen sisustamista en ole aloittanut vielä laisinkaan. En edes ajatuksissani. Paitsi nyt. Erään työjutun kautta pääsin käymään läpi vanhan 30-luvulla rakennetun kesämökin irtaimistoa, joka puretaan piakkoin ja tilalle rakennetaan uusi kivitalo. Rakennus piilotti sisälleen vaikka mitä ihania, vanhoja huonekaluja, joilla jokaisella olisi tarina kerrottavanaan, mutta valitsin sieltä meidän kotiin vain muutaman jutun.

30032015-13.jpg

Ensinnäkin kiinnitin heti huomioni pieneen yöpöydän virkaa toimittaneeseen lipastoon ja päätin, että se saa meiltä loistavan kodin. Tänään kiikutin sen meille, putsasin ja pistin paikoilleen. Täydellinen. Ainoastaan se on muutaman sentin liian matala, minkä jo tiesinkin ja pitäisi keksiä vielä jokin palikka työpöydän tason ja lipaston väliin, jolloin lipasto tukisi pitkää tasoa. Lipastosta tekee vielä ihanamman se, että jokaisen laatikon pohjalla on sellainen suojapaperi taiteltuna pohjalle joita ennen vanhaa käytettiin. Ja kun tutkin laatikostoa tarkemmin kotona, selvisi että siinä on eräänlainen lukkomekanismi, jolla lukittautuu kaikki laatikot. Nimittäin kun tuon toisiksi ylimmän laatikon laittaa aivan kiinni, lukitsee se kaikki muut laatikot samalla. Harmi kun laatikoston avain ei ole tallella, mutta toisaalta tuota lukitusta ei tule koskaan käytettyä.

30032015-6.jpg

30032015-8.jpg

30032015-9.jpg

30032015-10.jpg

30032015-11.jpg

Toinen löytöni on tämä aivan mielettömän upea kuparin värinen seinävalaisin. Se on sävyltään tismalleen sama kun vino-peilin kehykset. Se vaatii vain pientä kunnostusta, ainakin sähköjohdon vaihtamisen. Ongelmana on vain ettei valaisimelle ole paikkaa. Olen käynyt kotimme kaikki seinät läpi ja miettinyt mihin sen laittaisin, mutta ei. Ei huolta, aion sille paikan vielä löytää, mutta siihen tarvitsisin teidän apuanne rakkaat lukijat. 🙂 Vaikka ette ole kokonaan kotiimme päässyt vielä sisälle, otan mielelläni ideoita vastaan missä tilassa tuo valaisin pääsisi oikeuksiinsa. Olisiko sen paikka kenties olohuoneessa tai tuossa työpisteellä? Vai kenties makuuhuoneessa peilipöydän valaisimena, se toimisi hyvin kimpassa vino-peilin kanssa? Pitäisikö se kuitenkin sijoittaa eteisen käytävälle lipaston yläpuolelle?

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *