Mitä kuuluu puoli vuotta valmistumisen jälkeen?

Ensiksikin pyydän anteeksi blogihiljaisuuttani. Kauhistuin huomatessani, että en ole kirjoittanut mitään yli kuukauteen. Instagramia olen kyllä päivittänyt, mutta jotenkin elämä on vaan nyt vienyt eikä aikaa ole ollut blogille. Tai olisi ehkä ollutkin, mutta myönnän viihtyneeni paremmin mieheni kainalossa kaiken vapaa-ajan. 🙂

Siitä on nyt kulunut puoli vuotta, kun valmistuin Helsinki Design Schoolista sisustussuunnittelijaksi, mutta mitä sille saralle kuuluu nyt? Mitenkään itsestäänselvyys ei itselleni ollut, että se poikisi heti oman alan töitä ja tiedän ettei monikaan koulukavereistani ole päässyt vielä kiinni projekteihin. Itselläni on käynyt sen sijaan aika hyvä tuuri, josta saan kiittää oikeastaan nykyistä työpaikkaani, sillä kontaktit ovat pitkälti sieltä.

Heti valmistuttuani sain ensimmäisen projektini, jonka parissa talvi ja kevät vierähti. Kohteena oli 94 m² suuruinen neljän makuuhuoneen kerrostalohuoneisto, jossa aloitettiin täysremontti. Koska kyseisessä taloyhtiössä oli juuri alkamaisillaan putkiremontti, jouduin aika pikaisella vauhdilla tekemään kylpyhuonesuunnitelmat ja vasta sen ympärille lähdettiin suunnittelemaan muun huoneiston remonttia.

Meillä osui ajatusmaailma heti yhteen asiakkaani kanssa. Halusimme kunnioittaa 60-luvun helsinkiläiskerrostalon henkeä ja sen puitteissa mietimme pintamateriaaleja ja värejä. Oli mahtava päästä tekemään heti sellaista projektia, jossa asunnosta tehdään omannäköinen, eikä mietitä jo sen myyntiarvoa valiten mahdollisimman neutraaleja pintamateriaaleja ja värejä.

Projekti oli opettavainen ja työtunteja kuluikin melkoisesti, mutta jokainen käyttämäni tunti oli kyllä mieluisa ja tämän työn myötä vahvistuin siitä, että tämä on ehdottomasti sitä mitä haluan jatkossakin tehdä!

Tällä hetkellä työn alla on jo seuraava projekti, rakenteilla oleva omakotitalo. Siellä tullaan näkemään vaaleita pintoja, marmoria ja designia. Kohde on todella upea ja pääsen työskentelemään yhdessä rakentajan kanssa. Työkaluinani on ainoastaan rakennuslupakuvat ja mielikuvitus, joten työnteko on hyvin erilaista kuin edellisessä projektissa.

Kiinnostaisiko teitä nähdä näitä projektejani ja kuulla niistä lisää? Odotan vielä, että tuo ensimmäinen kohteeni valmistuisi ja sitten käyn kuvaamassa siitä referenssikuvat, jotka mielelläni jaan tänne teillekin. 🙂

Kaunista designia luonnosta

Kaupallinen yhteistyö

Mietin muutama kuukausi sitten kuumeisesti syntymäpäivälahjaa poikaystävälleni ja tutkin kaikkia vaihtoehtoja aina elämyslahjoista materiaan. Vastaani tuli puusta valmistetut rannekellot, joista tyyliä ei puuttunut!

Nämä Design From Finland -merkinkin saaneet rannekellot ovat niin tyylikkäät katseenvangitsijat, puuosat luovat niihin arvokkuuttaa ja yksinkertaisuus tekee niistä elegantit. Palasin ihastelemaan kelloja moneen otteeseen, kunnes päätin ehdottaa Aarnin kanssa yhteistyötä. Valitsin miehelleni tämän superkomean ja miehekkään XO Eeben -rannekellon ja itse pähkäilen vielä tuon XO Pihlajan kanssa, sillä heiltä on ihan pian tulossa upea ruusukultaisella kellotaululla varustettu Saarni -kello ja olen suorastaan hulluna ruusukultaan.

Aarnin takana seisoo kolme kaverusta, jotka jo nuorista pojista saakka tapasivat mennä metsän keskelle viettämään aikaa. Aikuisina he huomasivat yhteisen vahvan kiinnostuksen uniikkeihin rannekelloihin ja nuoruusajan vietetyt vuodet puiden keskellä yhdistettynä syntyivät nämä upeat Aarni Wood puiset rannekellot.

Tuotteissaan käyttämät puut ovat pääosin suomalaisia ja he pystyvät paikkakunnan tarkkuudella kertomaan puiden alkuperän. Puuosat on käsitelty kevyesti luonnollisilla puunhoitoöljyillä säilyttääkseen puun luonnollisen kiillon ja kosteuden. Kellojen puuosat suositellaankin öljyämään kerran vuodessa. Aarni kellojen koneisto puolestaan on sveitsiläisen Rondan laadukas kvartsikoneisto.

Halusin jälleen ilahduttaa myös teitä lukijoita ja sain järjestettyä teille alennuskoodin, jolla saa -15 % loppuhinnasta. Muista siis tilausvaiheessa mainita alennuskoodi ’montasyytarakastaa’, niin ostoskoristasi tipahtaa -15 % loppuhinnasta pois! Koska tämä kello on mielestäni ihan mainio valmistujaislahja, suosittelen tekemään tilauksen pikimmiten, niin se ehtii vielä juhlapäiväksi perille! Kello tulee upeassa puisessa laatikossa, joka ei kyllä jätä lahjan saajaa kylmäksi, jolloin kelloa kelpaa säilyttää alkuperäislaatikossaan paalupaikalla!

Alennuskoodin lisäksi sain mahdollisuuden järjestää kilpailun teidän seuraajien kesken, jossa voittaja pääsee valitsemaan yhden haluamansa tuotteen Aarnin valikoimasta! Päätin jälleen toteuttaa kilpailun Instagramin puolella, sillä Instagramin alusta on huomattavasti miellyttävämpi kuin tänne blogiin kommentoiminen, joten kipinkapin Instan puolelle jos halajat tällaista kelloa myös itsellesi! Kilpailuaikaa on kuun loppuun 31.5.2018 klo 23.59 saakka ja julkistan voittajan Instagramissa heti perjantaina 1.6.2018. 🙂 Ei muuta kun kilpaonnea ja muistakaa hyödyntää alennuskoodi, se on voimassa 3.6.2018 saakka!

 

Vähäeleinen ja ajaton teak-hylly

Sain viime vuoden loppupuolella isovanhemmiltani heidän vanhat teak-hyllyt. Ne olivat olleet jo vuosia enoni varastossa ja sitten ne tulivat puheeksi ja hetkeäkään empimättä ilmoitin niiden muuttavan meille. En todellakaan tiennyt niille sijoituspaikkaa silloin ja ne jäivät meilläkin lojumaan nurkkaan. Yritin mittailla niitä meidän käyttöullakolle, mutta ne olivat sinne liian korkeat.

Sitten tarvittiinkin pikaisesti hyllytilaa toisen aikuisen vaatteille ja koska vaatekaappini oli aivan mullin mallin, keksin raahata puolet hyllyköstä makuuhuoneeni seinää vasten ja pinottiin väliaikaisesti vaatteet siihen.

Tämä hyllykkö on muuten aivan mielettömän monimuotoinen. Tähän kuuluu neljä mustaa teräsjalkaa sekä monen monta teakista hyllyä ja ne voi joko kaikki yhdistää toisiinsa tai vaihtoehtoisesti tehdä kaksi tällaista erillistä hyllyä ja sijoittaa eri paikkoihin.

Lopulta jatkuvasti sotkuuntuneet vaatepinot silmieni edessä alkoivat ärsyttää ja makuuhuoneen esteettisyys kärsi, joten otin viikonloppuna itseäni niskasta kiinni ja siivosin vaatekaappini. Sain koottua sinne toisen tällaisen teak-hyllyn ja sijoitin vaatteet sinne ja juuri kun olin purkamassa tätä teak-hyllyä, keksin sille paikan.

Tässä. Makuuhuoneen seinään kiinnitetty televisio uppoaa tuonne kahden hyllyn väliin täydellisesti ja jätin tarkoituksella enempää hyllyjä kiinnittämättä, ettei makuuhuoneen avaruus kärsisi. Sijoitin hyllyille muutamia koriste-esineitä, jotka ovat uineet kodissamme paikasta toiseen.

Tämä isovanhempieni vanha teak-hylly on niin upea kokonaisuus, niin vähäeleinen ja ajaton. Jos vain kotini olisi isompi minne saisin tämän koko komeuden kerralla esiin, mutta tämä kelpaa nyt.