Lahjoista parhain!

Nyt on joulu juhlittu, masut täynnä jouluruokaa ja kaikki tutkailevat innoissaan saamiaan joululahjojaan. Meidän perheen joululahja saapui hieman etuajassa kun keskiviikko-torstai välisenä yönä se laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle. Olimme vastassa siellä ystäväni kanssa, kun se ihanan lentokummin turvassa saapui suoraan Gran Canarian lämmöstä tänne kylmään ja pimeään Suomeen.

Alvari. Ihastuin Alvariin ensisilmäyksellä kun sen kuvat pamahti näytölleni reilut kaksi viikkoa sitten. Alvari sisaruksineen tarvitsi kodit, enkä todellakaan ajatellut että meillä olisi koti yhdelle heistä. Kunnes kaksi viikkoa oli jo kulunut eikä heille vieläkään ollut koteja löytynyt. Laitoin viestiä ja utelin mikä tilanne ja siitä se sitten lähti.

Yhtäkkiä huomasinkin jo allekirjoittaneeni kauppakirjan ja valtakirjan ja pentukuume oli päällä. Salasin tämän kaiken Elikseltä, halusin yllättää hänet. En tiedä miten pystyin siihen, mutta onneksi kaikki tapahtui nopeasti, joten salailun ei tarvinnut jatkua kovin pitkään.

Pikkuveljeni tuli vahtimaan Elistä siksi aikaa kun kävin hakemassa Alvarin lentokentältä ja aamulla pääsin yllättämään Eliksen jättikokoisella pahvilaatikolla punaisilla nauhoilla sen ympärillä. Olin laittanut kellon soimaan jo 6.30, jotta varmasti ehtisin herätä ennen Elistä ja hipsin olohuoneeseen pennun kanssa, joka oli jo koko yön nukkunut Eliksen tietämättä meidän välissä. Nopeasti Alvari laatikkoon, rusetit ympärille ja yllättämään unenpöpperöinen Elis. Odotin toki samanlaista spektaakkelia kun mitä Youtube on täynnä onnesta itkevistä lapsista, mutta Elis oli lähinnä vain hölmistynyt eikä uniselta olemukseltaan pystynyt ehkä ihan heti käsittämään tapahtunutta.

Alvari on yllättänyt itseni aivan täysin, hyvällä tavalla. Alvari on n. 9 viikon ikäinen ja hän on maailman kiltein ja rohkein pentu ikinä. Meillä on niin uskomaton jengi nyt koossa, tuntuu kuin Alvari olisi täydentänyt meidän perheen. Me ollaan me – minä, Elis, Beni ja Alvari. <3

 

Hyvää tekemässä

En oikein tiedä mikä vaihe itselläni on menossa, mutta kovasti on noussut sellainen tarve auttaa muita ja pelastaa maailma. Olen aikaisemmin jo ollut WWF:n luonnonsuojelun tukijana lahjoittamalla kuukausittain tietyn summan Itämeren hyväksi.

Muutama kuukausi sitten päätin ryhtyä myös SOS-kummiksi. Haluan luoda siitä meille Eliksen kanssa yhteisen jutun ja siksi valitsin meidän kummilapseksi pojan, jotta voidaan Eliksen kanssa yhdessä kirjoittaa hänelle kirjeitä ja kenties joskus pieniä lahjoja. Sain jo tiedot kummipojastamme, mutta odotan vielä oikeaa hetkeä selittää asiaa Elikselle mistä on kysymys.

Nyt joulun alla halusin myös olla mukana tekemässä hyvää ja päätin osallistua Joulupuu-keräykseen. Tällä kerätään joululahjoja lapsille, jotka ovat lastensuojelun piirissä, huostaanotettuna, sijaisperheessä, lastenkodissa tai muutoin vähävaraisen perhetilanteen vuoksi jäisivät ilman Joulupukin tuomisia. Tällaisia lapsia on jo pelkästään pääkaupunkiseudulla yli 10 000.

Valitsin kaksi lasta jolle ostin lahjat, toinen 4-vuotias tyttölapsi ja toinen 14-vuotias nuori naisenalku. Pyörittiin viikonloppuna Eliksen kanssa kaupoissa etsimässä ja huolella valitsemassa mieluisia lahjoja ja sellaiset löydettiinkin. Sunnuntai-iltana kävimme viemässä paketit keräyspisteeseen. Tästä tuli kyllä itselle todella hyvä mieli ja toivottavasti tuovat iloa myös lahjojen saajille.

Joulupuu-keräys on tämän viikon perjantaihin 15.12. saakka, joten jos Sinäkin haluat olla mukana hyvää tekemässä, niin suosittelen kipinkapin etsimään lähimmän Joulupuun ja lahjoja hankkimaan. Lupaan ettet pety! <3

Joulumaa lyhdyn sisällä

Tämän joulun megahitti on ollut pieni tonttuovi ja onhan ne ollut ihan hurjan söpöjä. Vähän fiilistä söi huomatessani Kärkkäisen myyvän valmiita tonttuovisettejä, kun mielestäni näissä on kyse juuri omasta luovuudesta ja askartelutaidoista.

Noh, meillä ei tonttuovea rakennettu, mutta sen sijaan tein pienen joulumaan kynttilälyhtyyn, joka lojui ylimääräisenä. Tiger on ihan mahtava kauppa, kun sieltä löytyy vaikka mitä tilpehööriä juuri tällaisenkin rakentamiseen. Sieltä löysin jopa eurolla pussin tekolunta. Toki olisin voinut käyttää suolaa tai sokeria pohjalla, mutta tuo tekolumi näytti paljon kivemmalta. Idea joulumaan rakentamiseen lähti nähdessäni tuon pienen tontun reen päällä, se oli pakko saada. Tonttujen vieressä oli paketeissa pieniä kärpässieniä, nekin tahdoin. Käytävän päästä bongasin vielä pieniä pulloharjoja muistuttavia erivärisiä ja -kokoisia ja -mallisia joulukuusia ja joulumaa oli valmis!

Kovasti suunnittelin tällaisten tekemistä päiväkotiin Eliksen hoitajille joululahjoiksi, mutta sopivien lyhtyjen löytäminen edullisesti kävi liian hankalaksi ja taidamme huomiseen joulujuhlaan mennä vain kauniiden kukkakimppujen kera!

Mitä mieltä olette tästä joulumaasta ja löytyykö teiltä tonttuovi tai tällainen joulumaa?