Kiirettä ja selittelyjä

maisema

Hups, täysin vahingossa tuli pidettyä taas reilun viikon mittainen blogihiljaisuus. Viime viikko on ollut täynnä hommia jotka ovat syöneet kaiken vapaa-ajan, mutta en silti ole hetkeksikään unohtanut blogia.

Viime viikon maanantaina alkoi lattiaremontti, joka ”vahingossa” laajeni siihen pisteeseen, että keittiöstä puretaankin tänään pieni seinän pätkä ja jääkaapin paikka vaihdetaan eli samalla uusitaan myös keittiön lattia. Alunperin ei ollut tarkoitus vielä uusia keittiön lattiaa, mutta niin vain suunnitelmat muuttuivat remontin edetessä.

Vaihdoimme myös makuuhuoneiden ovenkarmit uusiin ja itseasiassa uudesta pukeutumishuoneestani ovi poistettiin kokonaan. Eteiskäytävä näyttää nyt huomattavasti tilavammalta ja valoisammalta. Kynnyslistat poistettiin myös ja lattia jatkuu yhteneväisesti kaikissa tiloissa, ihanaa!

Koska myös tuttuun tapaani jätin koulutehtävien teon viime tippaan, tuli viime viikko stressattua niiden parissa. Ne sattuivat vielä olemaan tähän astisista koulutehtävistä kaikista haastavimmat ja aikaa vievimmät, joten ihan fiksu veto ei kyllä ollut jättää niitä noin viimeiseen hetkeen.

Torstaina kävin kävelyllä Benin kanssa, pakkasin mukaan kuumaa kaakaota termariin, nappasin viltin mukaan ja menimme upeille kallioille ihastelemaan auringonlaskua. Sieltä myös nämä postauksen kuvat. <3

Viime viikon perjantaina aamuyöstä minusta tuli myös toistamiseen kummitäti, kun hyvä ystäväni synnytti ihanan tummatukkaisen poikavauvan. Pääsiäisyllätys päätti humpsahtaa kaksi viikkoa etuajassa maailmaan ja en olisi koskaan voinut uskoa sanovani tätä, mutta minuun iski aivan kamala vauvakuume saatuani tuon pienen nyytin sunnuntaina syliin. Olisin voinut maata maailman tappiin asti tuo pienokainen mahan päälläni tuhisemassa ja imemässä nyrkkiään. Äääääää. Katsotaan jos tällä viikolla saisimme otettua siitä ihanat newbornkuvat.

Tässä siis hieman kuulumisia ja selittelyjä, huomenna jatketaan remppajuttujen parissa! Ihanaa ja aurinkoista viikkoa kaikille. 🙂

maisema-2

P.S. Kiinnostaisiko teitä joskus nähdä täällä blogin puolella kuvaamiani asuntoja myyntiä varten? Vuoden vaihteessahan työnkuvani hieman laajeni nykyisessä työpaikassani, josta Snapchatissa seuraavat tietävätkin ja olen päässyt kuvaamaan aivan huikean hienoja kohteita, joista varmasti saisi inspiraatiota omiin remontteihin ja sisustukseen.

IKEA PS 2017 maljakot

ikeapsmaljakot-13

Bongasin Ikean PS 2017 uutuusmaljakot, jotka ovat suunnittelija Iina Vuorivirran käsialaa. Iina Vuorivirta on itselleni tuttu Vino-peilin suunnittelijana, joka löytyy meidänkin olohuoneesta. Maljakot ihastuttivat samantien muotoilullaan ja niitä on sekä tätä harmaata että valkoista. Maljakot myydään 3 kpl settinä ja niiden suunnittelun ideana on että ne toimivat sekä yksinään että yhdistelmänä. Maljakoita voi käyttää myös tarjoiluastioina ja ne voi pinota sisäkkäin tilan säästämiseksi.

Itselläni on näistä nyt kaksi maljakkoa käytössä kukille ja kolmatta, matalinta, käytän tällä hetkellä hedelmien säilyttämisessä. Tuo ns. keskimmäinen on aivan täydellinen muotoilultaan tulppaaneille tai oikeastaan mille tahansa kukille. Ne saavat siinä harottaa kauniisti ilmavasti ja keveästi. Näistä tuli kyllä ihan lempimaljakot ja hintaa tällä setillä on tosiaan vain 24,95 euroa. Kapeasta ja korkeasta maljakosta en nyt saanut kuvia, mutta voit käydä ihastelemassa maljakoita Ikean sivuilla, täältä.

ikeapsmaljakot-2

ikeapsmaljakot

ikeapsmaljakot-10

ikeapsmaljakot-3

ikeapsmaljakot-7

Star Wars kakku 8-vuotiaalle… ja vähän vanhemmalle

starwarskakku-11

Kuka muistaa sen tammikuisen viikonlopun, jolloin käteni olivat koko viikonlopun taikinassa luvattuani tehdä jopa neljä syntymäpäiväkakkua. Siinä kyllä riitti hommia, mutta selviydyin! Frozen ja Late Lammas kakut esittelinkin jo täällä, mutta niiden lisäksi pääsin tekemään kaksi Star Wars kakkua. Tein kaksi lähes identtistä, toisesta jätin vain suklaavaluman lopulta pois. Toiveena 8-vuotiaalle pojalle oli siis Star Wars kakku ja olin jo pitkään himoinnut päästä kokeilla tekemään galaxiaiheista kuorrutusta, joten päätin heti tehdä näistä teemakakuista galaxikakut. Ostin erivärisiä pastavärejä ja elintarvikeglitteriä. Sulatin vielä valkosuklaata, jota roiskin vähän reunoille. Tulostin Star Warsin logon ja leikkasin siitä sabluunan, jonka avulla logo muovautui vielä kakun päälle. Kaikessa yksinkertaisuudessaan näistä tuli yhdet lempikakuistani.

starwarskakku-8

starwarskakku-12

starwarskakku-13

starwarskakku-5

starwarskakku-17

starwarskakku-14

starwarskakku-20

starwarskakku-18