Kesäflunssa

kukkienkeraysta-3.jpg

Viime perjantaina hakiessani Elistä päiväkodista kertoi päiväkodin hoitaja Eliksen olleen poikkeuksellisen vaisu ja mietittiin siinä sitten mahtaako olla tulossa kipeäksi. No tulihan se. Lauantaina mitattiin Elikseltä lämpöä ja sunnuntaina oli jo yli 39 astetta kuumetta. Eliksellä tulee myös lähes poikkeuksetta kurkku kipeäksi aina flunssan yhteydessä ja se yltyy niin pahaksi, että vie ruokahalun. Ollaankin tässä sitten nautittu vähän erilaisesta ruoasta ja menty Eliksen ehdoilla. Onneksi kaupoista saa jo tuoreita mansikoita ja pensasmustikoita, joita ollaan raahattu paljon kotiin. Hedelmät ja marjat tuntuvat maistuvan nyt parhaiten ja pääasia, että jotain uppoaa.

Alkuviikko on sairastettu vielä kotona ja Eliksellä energiaa tuntuu riittävän kuumeesta ja ruokahaluttomuudesta huolimatta. Todella vaikea saada lapsi ymmärtämään, että pitäisi levätä ja piirretyt on koluttu jo Netflixistä ja Yle Areenasta läpi. Tänään aamu alkoi jo kukonlaulun aikaan ja Elis alkoi jo hyppimään seiniä pitkin, joten oli pakko antaa periksi ja lähteä ulkoilemaan. Nappasin kameran mukaan ja lähdimme keräämään kukkia, mikä on Eliksen lempipuuhaa. Tarkoituksena oli myös samalla napsia vähän testikuvia, nimittäin tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus ottaa kuvia tuttavan lapsesta. Halusin vähän tunnustella miten aikaisin aurinko nousee, miten se vaikuttaa kuviin ja missä saataisiin kauniit ja kesäiset kuvat.

Nyt jatkan Eliksen kanssa touhuamista ja yritän saada pojan vähän nukkumaan. Aurinkoista viikkoa kaikille. 🙂

kukkienkeraysta-7.jpg

kukkienkeraysta-10.jpg

kukkienkeraysta-11.jpg

kukkienkeraysta-13.jpg

kukkienkeraysta-14.jpg

kukkienkeraysta-16.jpg

kukkienkeraysta-17.jpg

kukkienkeraysta-18.jpg

kukkienkeraysta-23.jpg

kukkienkeraysta-26.jpg

kukkienkeraysta-27.jpg

Pyöräilyretki Ahvenanmaalle ja vinkki helposta rahasta!

59479138.jpg

Bastö Hotel & Stugby (kuva lainattu Booking.com).

Kuten olen jo aiemmin maininnut, olemme suunnitelleet pyöräilyretkeä Ahvenanmaalle. Olin itse perheeni kanssa alakouluikäisenä pyöräilemässä Ahvenanmaalla ja muistot siitä ovat hyvät. Pyöräilimme neljän päivän aikana Ahvenanmaan ympäri, yöpyen yhden yön teltassa ja kaksi yötä leirintäaluemökeissä. Samanlainen reissu olisi siis nytkin tiedossa.

Lähdemme ensin Espoosta junalla klo. 5.25 suoraan Turun Satamaan, josta nousemme Viking Linen laivaan kohti Maarianhaminaa. Laiva on perillä klo 14.10, joten siitä on vielä mainiosti aikaa pyöräillä ensimmäiseen määränpäähän. Lähdemme pyöräilemään pohjoista kohti, yöpyen ensimmäisen yön Bastö Hotellissa, joka sijaitsee likimain keskellä Ahvenanmaata.

5273144.jpg

HavsVidden Hotel (kuva lainattu Booking.com).

Siitä jatkamme seuraavana päivänä vielä pohjoisempaan, aivan pohjoisrannikolle saakka. Siellä meitä odottaa melko hulppean oloinen Hotelli Havsvidden.

Kolmantena päivänä lähdemme laskeutumaan takaisin alas, länsirannikkoa pitkin, kohti Eckeröä. Tässä kohtaa joudumme turvautumaan myös polkupyörälauttaan, joka lähtee Getan Hällöstä Skarpnåtöön. Polkupyörälautta M/S Silvana kuljettaa kerralla noin 50 matkustajaa pyörineen tai ilman ja lauttamatka kestää 25 minuuttia. Lautta kulkee edestakaisin vain kerran päivässä ja lähtee Hällöstä klo 11.30. Olen katsonut Google Mapsista jo etukäteen pyöräilymatkan kestävän hotellilta satamaan n. yhden tunnin, joten aivan kukonlaulun aikaan ei meidän vielä tarvitse lähteä pyöräilemään, mutta hyvä siihenkin on varata extra-aikaa. Skarpnåtöstä matka jatkuu ja perillä meitä odottaa Hotelli Eckerö.

4858596.jpg

Eckerö Hotell & Restaurang (kuva lainattu Booking.com).

Viimeisenä päivänä pyöräilemme takaisin Maarianhaminaan ja sieltä meille lähtee klo 22.55 Viking Linen laiva takaisin suoraan Helsinkiin. Yövymme vielä viimeisen yön laivalla ja aamulla saavumme Suomeen klo 9.10.

Reissun suunnittelu vaati hieman kärsivällisyyttä, sillä olin aluksi aivan pihalla mistä pitäisi lähteä liikenteeseen. Tutkin karttoja ja tutustuin nähtävyyksiin ja siitä sitten alkoi pikkuhiljaa muodostumaan reittikin. Lopullisen reitin sinetöi hotellivalinnat. Hotellit varasin kaikki Booking.comista ja täytyy kyllä sanoa, että ihan mainio sivusto. Sain ladata heidän mobiilisovelluksen puhelimeen ja kirjautumalla sisään, näen heti kaikki varaukseni kätevästi. Myös edullisimmat hinnat löytyivät Booking.comista, joten siitä lisäpisteitä. Kaikki majoitukset sisältävät aamiaisen, joten siitä ei tarvitse huolehtia.

Edullisten hintojen ja mainion appin lisäksi Booking.com kuuluu osaksi Bonuswaytä eli entistä Ostohyvitystä, joten rahaa kilahtaa tilille, kun reissu on saatu päätökseen. Jos Bonusway tai entisellä nimellä kulkenut Ostohyvitys ei ole tuttu yritys, niin suosittelen tutustumaan! Itse olen ollut jo useamman vuoden ajan Ostohyvityksen rekisteröitynyt käyttäjä ja uskokaa tai älkää, olen tilittänyt sieltä rahaa jo 146,07 euroa!!! Ja kaikki vain ylimääräistä rahaa omasta ostokäyttäytymisestäni. Shoppailu siis kannattaa. 😉 Bonuksia kerryttäviä verkkokauppoja on yli 800 ja sieltä löytyy monta omaakin lempikauppaa ja lisäksi mm. Google Chromen selaimeen on ladattavissa lisäosa, joka aina muistuttaa Bonuswaystä tullessasi verkkokauppaan, joka kuuluu mukaan järjestelmään. Bonuswayn käyttäjäksi pääset helposti rekisteröitymään blogini oikeasta sivupalkista löytyvästä bannerista!

bonusway.jpg

Screenshot omasta tilistäni (klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi).

Vanhana excel-muijana tein tästäkin reissusta selkeän excelin, jolla sain selkeytettyä homman itsellekin. Nyt on tarkat hinnat, kellonajat siirtymisille ja muut nippelitiedot ylhäällä. Yhteenlaskettuna majoitukset, laivamatkat, junamatka ja lauttamatka, tulee hommalle hintaa 575,4 euroa. Tämän lisäksi käyttörahaa täytyy tietysti ottaa mukaan.

Pyöräretken meinaamme taittaa niin, että Elis kulkee istuimessa minun kanssani ja miehelleni tulee pyörän perään lastenkuljetuskärry, jossa kuljetamme tavarat. Tarvittaessa voimme sitten Eliksenkin sinne istuttaa. Mukaan otamme vaihtovaatteita, petivaatteet, pyyhkeet ja hygieniatarvikkeet. Niillä voisi kuvitella pärjäävänsä?

Reissua ennen pitäisi käydä ottamassa punkkirokotteet tai niin ainakin suositellaan. Kokemuksia tästäkin kuulen mielelläni?

Enää olisi pähkäiltävänä mahdolliset nähtävyydet ja muut tutustumisen arvoiset paikat, sillä suinkaan emme vain joudu pyöräilemään siellä hikihatussa joka päivä, vaan aikaa riittää reippaasti myös nähtävyyksille. Sainkin jo vinkkiä mm. Taffelin tehtaasta, joka on jälleen avattu. Lisäksi Eckeröstä löytyy lapsiperheille kiva Smart Park, josta pitäisi löytyä jos jonkinlaista aktiviteettia. Ahvenanmaalta löytyy myös upea Kastelholman linna, joka sijaitsee aivan Taffelin tehtaan läheisyydessä ja linnat ovat aina jotenkin todella kiehtovia nähtävyyksiä. Getavuoret kiinnostavat taas luonnosta kiinnostunutta miestäni ja siellä olisi tarkoitus myös käydä ihastelemassa. Vuoren huipulta löytyy näkötorni ja ravintola, joten siellä saa varmasti ajan kulumaan.

Kuulen mielelläni, jos teillä on omia kokemuksia Ahvenanmaalta joko pyöräillen tai muuten vaan. 🙂

Kesäkattaus

kamppakuvat-45.jpg

Meille saapui eilen kotiin spesiaaleja vieraita, joita varten viimeiset kaksi päivää on mennyt häärätessä kodin parissa stailaten ja siivoten. Vielä en viitsi paljastaa sen enempää, mutta sain vihdoinkin kaivettua kameran esiin ja ottaa hieman päivitettyjä kuvia kodistamme.

Olen ollut kevään aikana huolimaton kalenterin päivittäjä ja yksi jos toinenkin tapaaminen ja meno on unohtunut laittaa kalenteriin. Voitte varmaan arvata mitä siitä on seurannut. No onneksi tässä eilisessä tapaamisessa kuitenkin sain edellisenä päivänä vielä vahvistuksen ja pieni paniikkihan siinä iski, mutta ennätin saada paikat kuntoon.

Katoin pöytämme kesäiseksi ja leivoin hädissäni ensimmäistä kertaa elämässäni britakakun, joka on yksi ehdottomista kesän lemppareistani ja siitä tulikin todella syötävän suloinen ja makukin oli mainio.

Koko viikon sää on ollut kuin unelma ja sitten eilen vieraita vastaanottaessa taivas pimeni ja kaatosade laskeutui ukkosten kera. Kyllä harmitti ja juuri kun vieraat olivat poistumassa, taivas repesi ja auringonsäteet valaisivat koko olohuoneen. Noh, ei voi mitään.

kamppakuvat-33.jpg

kamppakuvat-40.jpg
kamppakuvat-35.jpg

kamppakuvat-44.jpg

kamppakuvat-49.jpg

kamppakuvat-51.jpg