Porrasmietintöjä

En oikein tiedä mistä aloittaisin avaamaan teille meidän tulevan kodin suunnittelua; katosta, seinistä, lattiasta vai kiintokalusteista. Vaikea avata kaikkea kerralla, toisaalta vaikea myös lähteä paloittelemaankaan kokonaiskuvan hahmottamiseksi. Arvatenkin meidän koti tulee olemaan skandinaavinen, vaaleita pintoja ja lämmintä puun sävyä yhdistettynä mustiin ikkunakarmeihin ja ulko-oviin.

Käväisin perjantaina Vantaan Myyrmäessä järjestettävissä Rakenna ja remontoi -messuilla, lähinnä pusuttelemassa miestäni, mutta tuli siellä kierreltyä läpikin ja pysähdyin taas tutkimaan eri porrasvalmistajien osastoille tarjontaa.

Meille tulee L-malliset avoportaat ja kaidevaihtoehtoja meillä on kaksi, lasikaide tai pinnakaiteet puisella käsijohteella. Itse haluaisin mustat pinnakaiteet, mutta miestäni houkuttelee lasikaide.

Askelmavaihtoehtoja meillä on joko puiset tai designbetonipäällysteiset, mutta koska emme ole vielä päättäneet lattiamateriaalia, emme oikein ole osanneet päätyä tässäkään asiassa mihinkään lopputulokseen.

Eikä päätösten teko jää pelkästään askelmien ja kaiteen valintaan, vaan lisäksi pitää päättää reisilankun malli. Se voi olla suora tai sahalaitainen eli askelmia mukaileva. Pinnat tai lasikaide voidaan kiinnittää reisilankun sivuun tai päälle tai vaihtoehtoina olisi suora kiinnitys myös askelmiin, jolloin reisilankkua ei tulisi vaan askelmien alla menisi teräspalkki. Ja nämä ovatkin ne kiperimmät valinnat, mutta vahvistuvat varmasti porrastoimittajan myötä. Nyt pitäisi vain löytää se porrastoimittaja.

Miltä porrassuunnitelmat kuulostavat? Vaihtoehdot ovat toki modernit ja tämän hetken trendejä mukailevat, mutta varmasti eriäviä mielipiteitä löytyy sieltä ruudun toiselta puolelta. 🙂

Kuvat lainattu Grado, ArchDaily, Woodern, Yeti Welding.

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

2 kommenttia “Porrasmietintöjä

  1. Meillä on vastaavat Gradon portaat tammiaskelmilla ja pinnakaiteella, suoralla teräslinjalla. Meillä toki muutenkin akustiikan kanssa hankaluuksia, mutta osasyynä varmasti portaat. Askel kumisee (alle voi toki asentaa huovan) ja yläkerran äänet kuuluvat välistä alas ja toisinpäin. Muuten ihanat portaat jotka keräävät kehuja ja ilahduttavat!

    1. Tosi kiva kuulla kokemuksiasi noista portaista! Meille on aika varmasti nimittäin tulossa juuri tuollaiset ja Gradolta ollaankin tarjousta jo kysytty… Eli hyvä olisi ottaa huomioon sitten tuo akustiikka-asia ja mahdollisesti asentaa mainitsemasi huopa. 🙂 Kiitos erittäin paljon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *