Se oikea rima portaikon seinään

Vihdoin voidaan huokaista helpotuksesta, sillä täydellinen rima meidän portaikon seinään on löytynyt. Kirjoittelinkin tästä jo aikaisemmin (click!) ja odottelimme höyläämöltä mallipaloja nähtäväksi.

Ensimmäinen mallipalaerä ei ollut toivotunlainen, tammen sävyyn vahatut mäntyrimat voitiin suoraan rankata pois vaihtoehdoista, sillä sävyt ei vastannut tammea lainkaan. Toinen oli liian oranssi ja toinen liian tumma, vaikka männyssä itsessään puuna ei vikaa ollutkaan. Höyläämöltä tuli myös tammirima, mutta kiiltävällä lakalla eikä sekään näyttänyt kivalta. Pyysin heitä laittamaan vielä uudet mallipalat mattalakalla ja yhden mallin osmocolorilla asteen vaaleaksi vahattuna.

Yllä olevassa kuvassa näkyy rinnakkain sekä mattalakatut tammirimat ja osmo colorilla vahattu tammirima. Ja mattalakattu tammirima se on! Heti avatessani jo kirjekuorta, pystyin sanomaan siinä olevan meidän portaikon seinään tuleva rima. Höyläämöstä oltiin todella huomaavaisia, sillä olivat laittaneet esimerkkinä kaksi eri tammirimaa antamaan osviittaa niiden luonnollisesta värivaihtelusta.

Mattalakattu tammirima on aivan mielettömän kaunis ja arvokkaan näköinen ja olisimme hulluja jos valitsisimme mitään muuta. Tammirimojen alle asennamme vielä mustan huopakankaan, joka tuo kivaa kontrastia ja syvyyttä ja toimii samalla akustoivana elementtinä.

Voi kun oltaisiin jo siinä pisteessä rakennustyömaalla, että päästäisiin laittamaan pintamateriaaleja paikoilleen. Tästä rimaseinästä tulee varmasti yksi suosikeistani!

8 kommenttia “Se oikea rima portaikon seinään

    1. Mallipalat on Arolan Höyläämöstä ja heillä on aivan ihana asiakaspalvelu. Taitaa myös toimittaa ympäri Suomea joten suosittelen kyselemään sieltä 🙂

    1. Moikka, kiitos viestistäsi. Meidän rima on Arolan Höyläämöstä ja en voi muuta kun lämpimästi suositella! Heidän palvelu oli todella hyvää, sieltä sai haluamallaan lakalla ja vahalla mallipalat jotta pystyi tekemään lopullisen päätöksen ja minun puuseppämiehenikin kehui puun laatua. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *